Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kumipyörätraktoreihin saatiin talvisin vetokykyä kitkaketjuilla — ensimmäiset liukuesteet tehtiin lattaraudoilla yhdistetyistä telalapuista

Pyörätraktoreita alettiin käyttää yleisemmin metsä- ja talvitöihin vasta 1950-luvun puolella. Kumipyörien myötä traktorista oli tullut monikäyttöisempi, mutta talvella tarvittiin pyörien ympärille metallia varmistamaan etenemistä liukkailla ja lumisilla pinnoilla. Monenlaisten kokeilujen jälkeen todettiin karkaistu ketju kätevämmäksi liukuesteeksi.
Traktorisavotoinnin alkuvuosina puolitelat olivat yleinen keino lumiominaisuuksien parantamiseksi, mutta niiden rinnalle suositeltuja etusuksia oli hyvin harvalla metsäajurilla. Tarjolla oli kahta versiota, joista kehittyneemmät kiinnitettiin etupyörien tilalle, halvemmassa mallissa suksi sidottiin pyörään. Telojen ja suksien yhdistelmällä traktori liikkui jopa 80-senttisessä umpihangessa.
Traktorisavotoinnin alkuvuosina puolitelat olivat yleinen keino lumiominaisuuksien parantamiseksi, mutta niiden rinnalle suositeltuja etusuksia oli hyvin harvalla metsäajurilla. Tarjolla oli kahta versiota, joista kehittyneemmät kiinnitettiin etupyörien tilalle, halvemmassa mallissa suksi sidottiin pyörään. Telojen ja suksien yhdistelmällä traktori liikkui jopa 80-senttisessä umpihangessa.  Kuva: Kimmo Kotta

Lumiketjujen kehitys

  • Rautapyörät pitivät liukkaissa oloissa paremmin kuin kumipyörät
  • Ensimmäiset liukuesteet tehtiin telalapuista, jotka oli yhdistetty lattaraudoilla
  • Lenkkiketjuista kootut ja karkaistut lumiketjut yleistyivät 1960-luvulla.

Jatkosodan ensimmäisinä vuosina, jolloin pulaa oli kaiken muun ohella hevosista, teki Työtehoseura ja Pellonraivaus Oy kokeita traktorin käytöstä talvisissa polttopuukuljetuksissa. Testeihin osallistui rauta- ja kumipyöräisiä maataloustraktoreita, sekä keveitä, alle 5 tonnin telatraktoreita.

Telakoneet saivat liikkeelle rekiletkan, joissa oli enimmillään 60 mottia halkoja, piikkipyörätraktori selvisi tasaisella taipaleella 16 motista, mutta kumipyörät saivat tylyn tuomion: "Tämänmallisista traktoreista on siis vähänkin mäkisissä maastoissa kokonaan luovuttava". Hevonen, reki ja taitava hevosmies oli toistaiseksi lyömätön yhdistelmä. Kymmenisen vuotta myöhemmin kumipyörätraktori soveltui jo metsäajoonkin, parantuneiden ominaisuuksien lisäksi maastokelpoisuutta lisäsivät kitkaketjut.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Brittityypillä alkuun

Ensimmäiset teollisesti valmistetut kitkaketjut tulivat meille Englannista 1940-luvun lopulla Fergusonien ja Fordson Majoreiden mukana. Ne koostuivat renkaiden pintaa myötäilevistä kaarevista telalapuista, jotka oli yhdistetty toisiinsa lattaraudoilla. Brittiviljelijät käyttivät niitä kovien savikoiden muokkaamisessa, nopeassa siirtoajossa ne oli syytä poistaa, koska tärinä oli sikäli runsasta, että traktorin rakenteet olivat vaarassa. Esitteen mukaan asennus onnistui rivakalta mieheltä 10 minuutissa, riisumiseen tärväytyi 5 minuuttia.

Ensimmäiset 1950-luvulla markkinoille tulleet kitkaketjut olivat lattaraudoilla toisiinsa yhdistettyjä telalappuja. Pellolla ja metsässä ne toimivat hyvin, mutta pitempien maantiematkojen ajaksi ne piti riisua. Nykymuotoisiakin ketjuja oli saatavilla, mutta ne olivat enempi kevyeen käyttöön tarkoitettuja liukuesteitä, kulutuskestävyyttä niihin saatiin vasta myöhemmin. Kuva Muko Oy
Ensimmäiset 1950-luvulla markkinoille tulleet kitkaketjut olivat lattaraudoilla toisiinsa yhdistettyjä telalappuja. Pellolla ja metsässä ne toimivat hyvin, mutta pitempien maantiematkojen ajaksi ne piti riisua. Nykymuotoisiakin ketjuja oli saatavilla, mutta ne olivat enempi kevyeen käyttöön tarkoitettuja liukuesteitä, kulutuskestävyyttä niihin saatiin vasta myöhemmin. Kuva Muko Oy 

Vakola kehitti brittiläisestä versiosta parannetun mallin, jonka valmistuksen aloitti Muko Oy. Levikepaloilla saatiin parantuneen pidon lisäksi myös kantavuutta, hintaa levikevarustus nosti kolmanneksen verran. Ketjut osoittautuivat toimiviksi märän maan kyntämisessä ja etenkin oja-auran vedossa, sekä metsätöissä. Lumessa ne todettiin hyvinkin puolitelojen veroisiksi, mutta hintaa niille kertyi vain kymmenesosa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Etupyöriin kiinnitetyillä, tai niiden tilalle vaihdetuilla suksilla oli selvä vaikutus lumessa etenemiseen, mutta niitä hankkivat vain harvat puutavara-ajurit. Testeissä takavetoinen ketjuton 25–30 hv:n traktori liikkui auttavasti 40-senttisessä lumessa, puoliteloilla tai ketjuilla edettiin 60–70 sentin hangessa, etusuksivarustuksella lunta sai olla vielä 15 senttiä enemmän. Traktorin jälkeen kytketyn ja täyteen lastatun reen tai perävaunun kanssa ei kannattanut niin vahvaan lumeen tarjota, yleensä savotta-ajuri ajoi reitin viimeistään edellisenä päivänä tyhjiltään, jolloin yön aikana kohmettui kantava polanne.

Norjalaisilta lopullinen malli

Järeiden telakitkojen tilalle tulivat 1950-luvun lopulla lenkkiketjuista kootut lumiketjut, joihin oli kehittyneellä karkaisutekniikalla saatu aiempaa enemmän kulutuskestävyyttä. Aluksi niitä hankkivat urakoitsijat ja muut ammattiajurit. Enimpien viljelijöiden traktorit eivät ketjuja tarvinneet, koska niillä ei talvisaikaan juurikaan ajettu - välttämättömät talvityöt tehtiin hevosilla. Pakkasnesteiden, moottorilämmittimien ja lumilinkojen yleistymisen myötä traktoreiden talvikäyttö ja samalla ketjujen myynti moninkertaistui.

Fiskars oli merkittävin suomalainen lumi- ja jääketjujen valmistaja, kuvassa ketjuvalikoimaa 1960-luvun lopulta. Vasemmalla neliselkäketju, keskellä jäätikköketju ja oikealla huokea maatilaketju, joka soveltui hyvin kyntämiseenkin. Nimitys neliselkä johtui neliskanttisiksi taotuista poikkilenkeistä, ei pitkittäisten ketjujen lukumäärästä. Kuva Oy Fiskars Ab
Fiskars oli merkittävin suomalainen lumi- ja jääketjujen valmistaja, kuvassa ketjuvalikoimaa 1960-luvun lopulta. Vasemmalla neliselkäketju, keskellä jäätikköketju ja oikealla huokea maatilaketju, joka soveltui hyvin kyntämiseenkin. Nimitys neliselkä johtui neliskanttisiksi taotuista poikkilenkeistä, ei pitkittäisten ketjujen lukumäärästä. Kuva Oy Fiskars Ab Kuva: Kimmo Kotta

Norja oli johtava "ketjumaa" 1970-luvulle asti, myydyimpiä merkkejä olivat muun muassa Fram, Trygg, Tellefsdal, Jobu, National ja Silvi. Tasokkaimmista kotimaisista merkeistä suosituin oli Fiskars, jonka jäätikkö- ja neliselkäketjut soveltuivat raskaaseen metsätraktorikäyttöönkin, kunnes niille kehitettiin omat erikoisketjunsa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kotimaisia ketjumerkkejä ilmaantui markkinoille ripeään tahtiin, eivätkä kaikkien tuotteet kestäneet vertailua Fiskarsiin tai norjalaisiin ketjuihin. Jotkut kasailivat ketjuja tavallisesta metritavarasta, jotka kuluivat loppuun pahimmillaan yhdessä talvessa, jos niillä tehtiin pitempiä maantiekeikkoja. Nelivetojen yleistyminen romahdutti ketjujen myynnin, eikä niistä ole enää entisenlaista tarjontaa. Enimmissä talvitöissä pärjäillään ilman ketjujakin, mutta metsäajossa niitä edelleen tarvitaan.

Metsätraktoreissa luotettiin alussa pelkkään nelivetoisuuteen, mutta melko pian ketjuja alettiin käyttää ympärivuotisesti, ne kun suojasivat renkaita enimmiltä vaurioilta. Ketjut olivat ensi alkuun samoja kuin maataloustraktoreissa, nimenomaan metsätraktoreihin tarkoitetut vahvemmat erikoisketjut tulivat markkinoille 1970-luvun alkuun mennessä. Tässä Fiskarsin jäätikköketjuilla varustettu Juonto-Lokkeri kesäsavotassa. Kuva Oy Lokomo Ab
Metsätraktoreissa luotettiin alussa pelkkään nelivetoisuuteen, mutta melko pian ketjuja alettiin käyttää ympärivuotisesti, ne kun suojasivat renkaita enimmiltä vaurioilta. Ketjut olivat ensi alkuun samoja kuin maataloustraktoreissa, nimenomaan metsätraktoreihin tarkoitetut vahvemmat erikoisketjut tulivat markkinoille 1970-luvun alkuun mennessä. Tässä Fiskarsin jäätikköketjuilla varustettu Juonto-Lokkeri kesäsavotassa. Kuva Oy Lokomo Ab  Kuva: Kimmo Kotta