Kumipyörätraktoreihin saatiin talvisin vetokykyä kitkaketjuilla — ensimmäiset liukuesteet tehtiin lattaraudoilla yhdistetyistä telalapuista
Lumiketjujen kehitys
- Rautapyörät pitivät liukkaissa oloissa paremmin kuin kumipyörät
- Ensimmäiset liukuesteet tehtiin telalapuista, jotka oli yhdistetty lattaraudoilla
- Lenkkiketjuista kootut ja karkaistut lumiketjut yleistyivät 1960-luvulla.
Jatkosodan ensimmäisinä vuosina, jolloin pulaa oli kaiken muun ohella hevosista, teki Työtehoseura ja Pellonraivaus Oy kokeita traktorin käytöstä talvisissa polttopuukuljetuksissa. Testeihin osallistui rauta- ja kumipyöräisiä maataloustraktoreita, sekä keveitä, alle 5 tonnin telatraktoreita.
Telakoneet saivat liikkeelle rekiletkan, joissa oli enimmillään 60 mottia halkoja, piikkipyörätraktori selvisi tasaisella taipaleella 16 motista, mutta kumipyörät saivat tylyn tuomion: "Tämänmallisista traktoreista on siis vähänkin mäkisissä maastoissa kokonaan luovuttava". Hevonen, reki ja taitava hevosmies oli toistaiseksi lyömätön yhdistelmä. Kymmenisen vuotta myöhemmin kumipyörätraktori soveltui jo metsäajoonkin, parantuneiden ominaisuuksien lisäksi maastokelpoisuutta lisäsivät kitkaketjut.
Brittityypillä alkuun
Ensimmäiset teollisesti valmistetut kitkaketjut tulivat meille Englannista 1940-luvun lopulla Fergusonien ja Fordson Majoreiden mukana. Ne koostuivat renkaiden pintaa myötäilevistä kaarevista telalapuista, jotka oli yhdistetty toisiinsa lattaraudoilla. Brittiviljelijät käyttivät niitä kovien savikoiden muokkaamisessa, nopeassa siirtoajossa ne oli syytä poistaa, koska tärinä oli sikäli runsasta, että traktorin rakenteet olivat vaarassa. Esitteen mukaan asennus onnistui rivakalta mieheltä 10 minuutissa, riisumiseen tärväytyi 5 minuuttia.
Vakola kehitti brittiläisestä versiosta parannetun mallin, jonka valmistuksen aloitti Muko Oy. Levikepaloilla saatiin parantuneen pidon lisäksi myös kantavuutta, hintaa levikevarustus nosti kolmanneksen verran. Ketjut osoittautuivat toimiviksi märän maan kyntämisessä ja etenkin oja-auran vedossa, sekä metsätöissä. Lumessa ne todettiin hyvinkin puolitelojen veroisiksi, mutta hintaa niille kertyi vain kymmenesosa.
Etupyöriin kiinnitetyillä, tai niiden tilalle vaihdetuilla suksilla oli selvä vaikutus lumessa etenemiseen, mutta niitä hankkivat vain harvat puutavara-ajurit. Testeissä takavetoinen ketjuton 25–30 hv:n traktori liikkui auttavasti 40-senttisessä lumessa, puoliteloilla tai ketjuilla edettiin 60–70 sentin hangessa, etusuksivarustuksella lunta sai olla vielä 15 senttiä enemmän. Traktorin jälkeen kytketyn ja täyteen lastatun reen tai perävaunun kanssa ei kannattanut niin vahvaan lumeen tarjota, yleensä savotta-ajuri ajoi reitin viimeistään edellisenä päivänä tyhjiltään, jolloin yön aikana kohmettui kantava polanne.
Norjalaisilta lopullinen malli
Järeiden telakitkojen tilalle tulivat 1950-luvun lopulla lenkkiketjuista kootut lumiketjut, joihin oli kehittyneellä karkaisutekniikalla saatu aiempaa enemmän kulutuskestävyyttä. Aluksi niitä hankkivat urakoitsijat ja muut ammattiajurit. Enimpien viljelijöiden traktorit eivät ketjuja tarvinneet, koska niillä ei talvisaikaan juurikaan ajettu - välttämättömät talvityöt tehtiin hevosilla. Pakkasnesteiden, moottorilämmittimien ja lumilinkojen yleistymisen myötä traktoreiden talvikäyttö ja samalla ketjujen myynti moninkertaistui.
Norja oli johtava "ketjumaa" 1970-luvulle asti, myydyimpiä merkkejä olivat muun muassa Fram, Trygg, Tellefsdal, Jobu, National ja Silvi. Tasokkaimmista kotimaisista merkeistä suosituin oli Fiskars, jonka jäätikkö- ja neliselkäketjut soveltuivat raskaaseen metsätraktorikäyttöönkin, kunnes niille kehitettiin omat erikoisketjunsa.
Kotimaisia ketjumerkkejä ilmaantui markkinoille ripeään tahtiin, eivätkä kaikkien tuotteet kestäneet vertailua Fiskarsiin tai norjalaisiin ketjuihin. Jotkut kasailivat ketjuja tavallisesta metritavarasta, jotka kuluivat loppuun pahimmillaan yhdessä talvessa, jos niillä tehtiin pitempiä maantiekeikkoja. Nelivetojen yleistyminen romahdutti ketjujen myynnin, eikä niistä ole enää entisenlaista tarjontaa. Enimmissä talvitöissä pärjäillään ilman ketjujakin, mutta metsäajossa niitä edelleen tarvitaan.
Osaston luetuimmat
- Vuosimallin 1958 Vanaja heräsi pitkästä unesta – kuorma-auton entisöinti tehtiin materiaaleja ja työtä säästämättä
- Karstulasta löytyy vielä alkuperäisellä Comprex-ahtimella varustettu Valmet 1203 – ahdin tarjoaa vääntöä mukavasti jo pienillä kierroksilla
- Scanian nollasarjan kuorma-autot olivat aikanaan kestäviä ja haluttuja kuorma-autoja – tällainen on hienosti entisöity Scania LBS110 Tammelasta
- Vanaja on osa suomalaisen kuorma-autoilun historiaa – kahden vuosikymmenen aikana valmistettiin lähes 7500 Vanajaa
- DT-75 -neuvostotelakone äestää Hämeessä – traktori käynnistyy bensalla, mutta jatkaa matkaa dieselillä
- Husqvarna 242 on 80-luvun moottorisahamalli, johon muita sahoja verrataan edelleen – nämä seikat tekevät sahasta klassikon
- Teli- ja nelivetoinen Valmet 1502 -traktori suunniteltiin suurtilojen käyttöön – "peltojätin" merkittävimmät työmaat olivat kuitenkin turvekentät ja puutavarakuljetukset