Puskutraktorin dramaattiset hetket Suomen suurimman metsäpalon sammutuksessa – vuoden 1970 Kalajoen suurpalossa katastrofi oli käsillä

Puskukoneilla tehtiin pääasiassa palokatkoja puskemalla puut nurin ja kuorimalla kasvillisuus. Sen lisäksi puskettiin maata ojiin, jotta veden kohoaminen tekisi maanpinnan kosteaksi. Kuvassa on suoravetoinen D7, joka mahdollisesti on tekemässä metsäojaan patoa. Kuva: Seppo Autio

• Palo syttyi 24.6.1970 ja se luokiteltiin samana päivänä suurpaloksi.
• Enimmillään paloa oli sammuttamassa yhtäaikaisesti yli 2000 miestä.
• Palossa tuhoutui 1600 hehtaaria metsää.
• Läänin johtamat sammutustoimet päättyivät 13. heinäkuuta 1970. Sen jälkeen vastuu sammutustöistä jäi kunnan viranomaisille. Vielä elokuun alussa alueelta löytyi päivittäin palopesäkkeitä.

Tuomo Malisen työuran yksi dramaattisimmista vaiheista oli vuonna 1970. Silloin kesäkuun 24. päivänä syttyi metsäpalo Kalajoella.

Palon oli havainnut ensimmäisenä meijeritraktorin kuljettaja, joka oli välittömästi ajanut traktorilla lähimmän puhelimen luo ja soittanut Kalajoen paloasemalle noin kello 12.30. Paloasemalta lähti 20 miehen sammutusryhmä kohti palopaikkaa. Heti sinne päästyään ryhmä totesi tilanteen niin vakavaksi, että miehiä oli saatava lisää.

Palopäällikkö kiirehti takaisin kylälle tekemään suurpalohälytystä. Puolessa tunnissa saatiin kokoon linja-autollinen miehiä. Kun he ehtivät palopaikalle, oli pakko todeta, että nyt tilanne oli jo täysin poissa hallinnasta, eikä tavanomaisilla sammutusmenetelmillä ja miehistöllä pystyttäisi hillitsemään tulen etenemistä. Kaikki mahdolliset lisävoimat, mukaan lukien raskaat maansiirtokoneet, oli nyt saatava välittömästi liikkeelle.

Palo oli syttynyt ojitetulla suoalueella, ja se eteni aluksi maapalona kovan 5–6 boforin (9–14 m/s) tuulen lietsomana kohti sankkaa metsää, jossa se kiihtyi latvatuleksi. Kahdessa tunnissa palo oli laajentunut sellaisiin mittoihin, että maasta käsin paloalueen rajoja ei enää ollut mahdollista hahmottaa.

Tuomo Malinen kertoo, että hän oli tuolloin tekemässä Eskolassa luiskaa TVL:lle. "Ajoin aamu seitsemästä neljään. Puoli neljän aikaan tuli vastaava mestari kysymään, onko sinulla evästä. Ei ollut. Mestari sanoi, että lavetti tulee hakemaan Kalajoen metsäpaloon. Lavetti tuli – tai se oli vaihtolava-auto. Rautiossa pysähdyttiin ostamaan vähän juomaa ja makkaraa. Minut vietiin Kurikkalan tien varteen, joka lähtee Junnikkalan sahan jälkeen. Kamusen Kalle vei. Vaihdettiin Kamusen pihassa toiseen autoon. Kalle peruutti luiskaan ja siitä ajoin koneen metsään. Isä oli silloin Toholammilla ja veljeni Timo oli Hämeenlinnassa."

Malisen työksi tuli palokatkojen raivaaminen. Ne tehtiin kahden koneen työparina. Malinen laitettiin pariksi Caterpillar D8H:lle, joka oli tuotu palopaikalle Tie- ja vesirakennuslaitoksen työmaalta. Kasipillari raivasi kangaspaikat ja nelosella tehtiin pehmeät kohdat, jotka eivät olisi kasia kantaneet.

Paloalueelle tuotiin lisää koneita, mutta niitä oli tarpeeseen nähden liian vähän. Samoin kuljettajia. Siksi jokaisen oli tehtävä töitä niin paljon kuin ihmisen kestävyys antoi myöten. "Ajoin yksin 58 tuntia yhteen pätkään," kertoo Malinen ensimmäisestä ajovuorostaan palopaikalla. "Meidän puskukoneella oltiin 11 vuorokautta putkeen."

Tuomo Malinen lähti pian palon syttymisen jälkeen ajamaan kuvan Caterpillar D4 -puskukonetta. Se toimi isomman D8:n parina hoitaen heikosti kantavat kohdat, joihin raskaalla koneella ei voinut mennä. Kuva: Tuomo Malinen

Havainnot palon aiheuttamasta savusta olivat tavoittaneet Oulun lennonjohdon pian puolen päivän jälkeen ja sieltä oli lähetetty valvontakone kohti Kalajokea. Sen ollessa matkalla tuli tieto tilanteen vakavuudesta ja koneelle annettiin ohje noutaa Ylivieskasta siellä olevat kaksi vss-radiopuhelinta.

Kun kone saapui Kalajoelle, sulkivat poliisit palopaikan lähellä kulkevan maantien. Kone laskeutui tielle ja sen mukaan lähti Kalajoen palopäällikkö johtaakseen sammutustöitä ilmasta käsin radiopuhelimen välityksellä. Tämän jälkeen palon laajuudesta saatiin käsitys ja sammutusväkeä päästiin ohjaamaan kaikkein kriittisimpiin kohtiin. Kello oli tällöin kolme.

Tilanteen toivottomuus oli helppo havaita lentokoneesta. Tarkentuneen tilannearvion perusteella välitettiin Lääninhälytyskeskukseen Ouluun avunpyyntöilmoitus vähintään 200 varusmiehen saamiseksi sammutusväen tueksi.

Sammutustöitä kohtasi heti alussa paha epäonni, kun todella hyvä ja siinä kohtaa ainoa katkaisupaikka, Kauasten niittyalue menetettiin tulen päästessä leviämään sen yli. Sen jälkeen metsämaa jatkui kilometrikaupalla ilman mitään luonnollisia esteitä tulelle.

Palokatkolinjaksi päätettiin ottaa noin kilometrin päässä tulirintaman edessä oleva poikittain kulkeva metsäojituksia varten tehty kanavalinja. Sammutusjoukot pyrittiin keskittämään sinne ja moottorisaharyhmät ryhtyivät välittömästi kaatamaan puita. Miehiä ei kuitenkaan saatu paikalle riittävän nopeasti eikä riittävää määrää, joten tuli pääsi ylittämään linjan loppupäivästä.

Sen jälkeen tuli eteni suurella nopeudella ja sammutusjoukot olivat vailla mahdollisuuksia sen pysäyttämiseen. Tuulen tyyntyminen illansuussa pelasti tilanteen ja alkuyöstä alkoi näyttää jo siltä, että palo oli saatu riittävässä määrin hallintaan. Rajoitetun alueen sisällä jatkuva palo vaati edelleen voimakkaita toimia.

Metsää oli palanut ensimmäisen palopäivän iltaan mennessä 200 hehtaaria. Paloalue oli kolme kilometriä pitkä. Yön aikana sammutusjohto tilasi paloalueelle lisää puskukoneita sekä kaivinkoneita, jotta seuraavaksi päiväksi ennustettu tuulen yltyminen ei aiheuttaisi tulen karkaamista.

Palokatko oli toistakymmentä metriä leveä ura, joka raivattiin auki puskukoneella kivennäismaahan asti. "Puskukoneella työnnettiin puut kumoon. Kasilla se kävi helposti ja onnistui kyllä nelosellakin. Nelosella ensin vähän puuta kallelleen ja sitten juurien alta puskemaan," kuvailee Malinen käytössä olleita työmenetelmiä.

Käytännön toimia haittasi se, että ohjeet palopaikalla olivat usein sekavia. Lisäksi työn ohjaamista vaikeuttivat yhteydenpidon hankaluudet sekä kokemuksen puute näin suurista paloista.

"Siellä oli metsäinsinöörejä karttalaukkujen kanssa. Eivät olleet ihan varmoja kumpaan suuntaan maat pusketaan. Paloalueelle päin vai toiseen suuntaan. Ensin työnnettiin paloon päin ja sitten toiseen suuntaan myöhemmin. Savua oli niin paljon, ettei mitään nähnyt eteensä ja oli vaikeaa hengittää. Kuusenneulaset tulivat palavina kekäleinä ja kone oli aivan mustana," kertoo Malinen.

Toisen palopäivän sää romutti toiveet palon sammuttamisesta. Tuuli alkoi puhaltaa voimakkaasti ja se kääntyi useaan otteeseen jopa täysin vastakkaiseen suuntaan. Sen johdosta tuli pääsi leviämään suojaamattomille ja kaiken lisäksi hyvin vaikeakulkuisille alueille. Tilanne muuttui entistä vakavammaksi, joten puolen päivän tienoilla ryhdyttiin hälyttämään lisää sotilasosastoja ja siviilejä. Työkoneita päätettiin alkaa kuljettamaan entistä kauempaa. Päivän lopussa paloalueen pituus oli jo seitsemän kilometriä.

Jos toinen palopäivä oli vaikea, muodostui kolmannesta lähes katastrofi. Tuuli yltyi jälleen aamusta alkaen. Tuli levisi vaikeakulkuisessa maastossa niin nopeasti, ettei kriittisiin kohteisiin saatu siirrettyä riittävästi sammutusväkeä eikä koneita. Rajoituslinjoja ei ehditty millään saamaan valmiiksi ennen kuin palo saavutti ne. Käytännössä kaikki rajoitusyritykset epäonnistuivat ja paloalue laajeni entisestään.

Tuli kiihtyi välillä raivoisaksi latvapaloksi, jossa tuuli puhalsi liekkejä latvuksesta toiseen suurella nopeudella. Tulen etenemissuunnassa olleet sammutusryhmät joutuivat näiden latvapalojen sattuessa useaan otteeseen hengenvaaraan.

Täysikasvuisessa metsässä tuli saavutti niin suuren voiman, että korkealle nuosevat liekit värjäsivät savupilvet. Metsä paloi suurelta osin maahan asti. Kuvassa näkyy alueella vallinnut voimakas tuuli.  Kuva: Seppo Autio

Aluksi ongelmana oli polttoaineen saanti paloalueelle. Armeijalla oli Unimogeja, joilla polttoainetynnyreitä saatiin tuotua lähemmäksi koneita. "Unimogista tynnyrit lastattiin nelosen puskulevyn päälle. Ei tarvinnut kasilla ajaa, kun välillä oli melkoista kosteikkoa. Toki välillä oli hiekkakankaitakin. TVL:n kasia ajoivat Heikkilän Pentti ja Lehtiahon Antti."

Kerran kasi painui kiinni pehmeään kosteikkoon. Silläkin paikalla oli lentokonevalvonta valppaana. "Siinä kiersi lentokone ympärillä ja kohta tuli karttalaukkumies sanomaan, että täällä kuulemma koneet vain seisovat eikä tehdä töitä. Antti hermostui, kun hiki päässä kannettiin tukkeja kasin alle. Kone oli syvällä. Minä puskin nelosella maita pois koneen vierestä. Antti sanoi, että katso nyt mikä täällä on tilanne. Sitten karttalaukkumies vähän pyyteli anteeksi."

"Tilanteen rauhoittuessa mekin tilattiin ruokaa, hernekeittoa. Unimog toi yhden pellon pientareelle hernekeittoämpärin. Heikkilän Pentin kanssa istuttiin ojan kahta puolta ja syötiin samasta ämpäristä. Ajovuorojen vähän vakiinnuttua isäni kanssa, niin ajettiin aina vuorokausi kerrallaan."

Malinen kertoo, kuinka kerran oli käynyt niinkin, että poliisi oli tullut hakemaan lisää väkeä sammutusmiehistöön kotoa. Ei kuulemma ollut vielä meiltä ketään sammuttamassa. Oven avannut isoäiti oli sanonut, että miehet ovat ajaneet yötä päivää ja nytkin yksi nukkuu tuolla peremmällä.

Koneita haettiin palopaikalle koko maakunnan alueelta. Sammutusjohto arveli ensimmäisen paloviikon lopulla, että käytännössä kaikki saatavilla olevat puskukoneet olivat sammutustöissä. Kuvassa raahelaisen maansiirtoliike Y&M Sipolan Caterpillar D7. Kuva: Seppo Autio

Palopaikalle pyrittiin haalimaan lähialueelta kaikki mahdolliset puskukoneet, joiden kapasiteetin katsottiin riittävän palokatkojen raivaamiseen. Niinpä sammutustöissä oli koneita alkaen 10 tonnin nelosista aina yli 30-tonnisiin kaseihin. Käytännössä kaikki puskukoneet, jotka olivat läänin alueella, pyrittiin saamaan sammutustöihin. Myös kaivinkoneita haalittiin palopaikalle. Niillä kaivettiin vetisiin paikkoihin kuoppia, joista pumpattiin sammutusvettä.

Kiivaasti etenevä palo johti siihen, että metsämaastossa vain hitaaseen etenemiseen kykenevä telakone saattoi jäädä tilanteeseen, jossa koneella oli vaikeaa ehtiä pois tulen alta. Läheltä piti -tilanteita sattui, kun palo pääsi odottamatta kiihtymään latvapaloksi ja sammuttajat sekä kone olivat tuulen alla.

"Oltiin Antin kanssa kasilla ja savua oli kauheasti, palokekäleitä lenteli ilmassa. Sieltä juoksi mies karttalaukun kanssa, että äkkiä puskukoneella peltoaukeaa kohti. Palo tulee latvapalona. Kivikossa ei päässyt lujaa, turvemailla vähän joutuisammin. Ehdittiin kyllä hyvin turvaan. Toisessa paikassa joutuivat sammuttajat menemään järveen, kun latvapalo tuli niin nopeasti. Paljon puskin siellä ojia umpeen, että vesi olisi noussut."

Legendaariselta puskukoneurakoitsijalta Lemolan Nikellä oli useita koneita paikalla. Yksi Niken koneista oli suoraveto seiskapillari. Sille sattui täpärä tilanne palon edetessä sitä kohti yllättävän kovalla nopeudella. Tämä tapahtui tiettävästi juuri kolmantena palopäivänä.

Malinen muistaa tämän tapauksen: "Siellä oli sammutusmiehiä ja tuo puskukone. Olivat joutuneet lähtemään juoksemalla karkuun ja osa lampeen. Kuski oli tiennyt jonkin matkan päässä olevan peltoaukean. Oli laittanut suoravedon päälle ja sopivasti kaasua. Kuski oli tähdännyt sen oikeaan suuntaan ja lähtenyt itse juoksemaan. Puskukoneen tankki oli ollut tulessa koneen saapuessa pellon reunaan. Kone saatiin sammutettua ja se säästyi." Kuljettaja oli joutunut juoksemaan niin nopeasti kuin pystyi pelastuakseen.

Suurpalosta tehdyssä raportissa on maininta yhden puskukoneen jäämisestä tuleen. Tarkoitetaanko siinä mahdollisesti tätä palamaan syttynyttä Lemolan konetta, ei ole tiedossa.

Ehkä pahin raporttiin kirjattu tilanne kohtasi samana päivänä Kuokkasen sammutusryhmää, kun se havaitsi joutuneensa tulen saartamaksi vailla tietoa, mihin suuntaan pitäisi pyrkiä. Ryhmään kuului 5–10 siviiliä ja 20 sotilasta. He pyysivät apua radiopuhelimen välityksellä. Heidän sijainti havaittiin todella hankalaksi, sillä tuli oli saavuttanut heidät molemmin puolin ja lähimmälle turvalliselle paikalle olisi matkaa kaksi kilometriä.

Heitä kehotettiin jäämään lähimmän peltoaukean keskelle ojanpohjiin makaamaan siksi, kunnes tulirintama olisi ohittanut heidät. Peltoaukean arveltiin olevan sen verran laajan, että lämpösäteily ei aiheuttaisi suurta vaaraa. Onneksi savunmuodostus ei ollut liian runsasta ja ryhmä selvisi ilman isoja ongelmia.

Kun tästä kiperästä tilanteesta oli selvitty ja sammutustyön johto oli päässyt huokaisemaan helpotuksesta, tuli tieto yhä pahemmaksi muodostuvasta palosta. Tuli eteni nyt vauhdilla kohti Kalajoen eteläpuolella olevaa Tyngän taajamaa. Osa taajaman taloista oli aivan metsän laidassa ja välittömässä vaarassa, kun palo ehtisi sinne asti.

Palo oli kaiken lisäksi laajentunut niin mittavaksi, että sammutusväen ja koneiden määrä ei tuntunut enää millään riittävän sen hallitsemiseen. Tyngän taajama oli jo täysin savun peitossa ja siellä vallitsi täydellinen hämäryys. Sinne keskitettiin nyt kaikki liikkeelle saatavat sammutusvoimat. Osa miehistä alkoi tekemään palokujia metsään ja osa alkoi evakuoimaan asukkaita ja kaatamaan puita talojen ympäriltä.

Muualla paloalueella toiminta oli ajautunut ajoittain kaoottisiin tilanteisiin sammutusväen harhaillessa maastossa ja pyrkiessä turvaan tulen alta. Sammutustyön johto koki, että palon vielä tästä laajentuessa, ei sitä sen jälkeen pystyttäisi saamaan hallintaan millään käytettävissä olevalla keinolla.

Kaikeksi onneksi ilta ehti tulla ennen kuin tuli saavutti kylän. Tuuli tyyntyi kuten edellisinäkin iltoina ja se vähensi palon voimaa ja etenemisnopeutta. Palokujien avulla tuli saatiin nyt rajattua helpommin hallittavan maaston kohdalle.

Yöllä tilattiin edelleen lisää koneita ja sammutusväkeä, sillä paloalueen rajat olivat venyneet jo tavattoman pitkiksi. Uusia palokatkoja olisi edelleen tehtävä jopa useiden kilometrien matkalle. Palo ei tämän jälkeen enää muutamaan päivään päässyt karkaamaan rajoituslinjojen yli, mutta tilanne säilyi pitkään erittäin uhkaavana.

Kesäkuun 24. päivänä 1970 syttynyt metsäpalo poltti kaikkiaan 1600 ha metsää. Paloalue on merkitty ruskealla. Tuulen suunta vaihteli nopeasti, mikä teki palon hallinnasta ajoittain mahdotonta. Nuolet osoittavat tuulen suunnan neljän ensimmäisen päivän aikana. Oranssit linjat osoittavat maastoon raivatut palokatkot.  Kuva: Koneviesti

Yhdeksäs päivä muodostui hyvin vaikeaksi tuulen yltyessä kovaksi. Erittäin kriittinen tilanne koettiin Torvenkyläntien kohdalla, kun tuli pääsi tien laitaan ja uhkasi levitä tien toisella puolella olevalle laajalle metsäalueelle. Myös Siikajärven maastossa tuli sai ennennäkemättömän voiman.

Palon etenemisnopeus oli silloin suurimmillaan 1,5 km tunnissa ja myrskytuulen kiihdyttämä tuli sai sellaiset mittasuhteet, ettei vastaavaa oltu koettu koko palon aikana. Tuli näytti hypähtelevän puiden latvuksissa jopa kymmeniä metrejä kerralla. Aina uusia liekkimeriä syntyi palorintaman etupuolella. Sammutusjohto määräsi kaikki irti saatavat miehet lähtemään Siikajärven suuntaan. Sinne saapui suuri määrä sammutusväkeä ja useita puskukoneita aloitti yhtä aikaa raivaamaan varmistuslinjaa.

Paikalla olleille metsäammattilaisille oli annettu käsky sytyttää vastatulet heti rajoituslinjan tultua valmiiksi. Se ei onnistunut maaston kosteuden takia. Toisaalta se oli onnekas asia, sillä kosteus vaimensi saapuvaa paloa niin paljon, että sen eteneminen pysähtyi. Tämän jälkeen ei enää kohdattu vastaavia kriittisiä tilanteita, mutta edelleen tarvittiin tuhatlukuinen sammutusväki tukahduttamaan alati uudelleen syttyviä palopesäkkeitä aina 14. palopäivään saakka.

Turpeessa etenevä palo muodosti runsaasti savua ja tulta oli vaikea saada sammumaan turpeen sisältä. Palopesäkkeitä metsästettiin sankojen kanssa. "Armeijan pojilla oli astianpesuainetta, jota laittoivat veden sekaan, jotta pintajännitys katoaa vedestä. Normaali vesi ei auttanut mitään kaataa turpeen sekaan. Sangoilla kaatoivat vettä, kun tulta näkyi," kertoo Malinen.

Malinen kertoo, että savu teki ajoittain kaiken toiminnan hyvin vaikeaksi: "Savua oli valtavasti, jopa Varkauteen asti levisi savun haju. Samoin säätiedot merenkulkijoille varoittivat savusta Perämerellä. Useamman viikon yskin mustaa nokea keuhkoista, jouduin antibioottikuurillekin."

Tuulen alla savu heikensi näkyvyyttä ja vaikeutti hengittämistä. Sammutusmiehet olivat myös alinomaa vaarassa jäädä koneiden alle, jos kuljettajat eivät nähneet heitä savun seasta. Kuva: Seppo Autio

"Siellä oli paljon sotilaita. Kasilla siirryttiin yhden kankaan poikki toiseen paikkaan Lehtiahon Antin kanssa. Sotilaat olivat myös siellä vuorokausikaupalla. Niillä oli eväänä vain juustokolmioita ja vanikkaa. Niitä nukkui siellä mättäiden koloissa. Antti ajoi kasilla ja näki harmaata maastossa. Oli menossa kohti."

Lähempää katsottaessa oletus varmistui; siellä nukkui yksi sotilas. "Kyllähän säikäytti, Antti sanoi. Antti oli käynyt herättämässä pojan ja sanonut, että kävelee koneen edessä ja katsoo, onko siellä ketään."

Kalajoen palon laajenemisen poikkeuksellisen suureksi aiheutti useita päiviä puhaltanut kova tuuli. Se kiihdytti tulta ja sytytti puiden latvukset palamaan, jonka jälkeen palo levisi latvapalona suurella nopeudella. Latvuksista irtoavat kekäleet kiihdyttivät entisestään tulen leviämistä. Kuva: Seppo Autio

Kalajoen suurmetsäpalo oli valtakunnallinen uutisaihe. Varsinkin, koska palo uhkasi levitä Tyngän taajamaan. Malinen muistaa, kuinka Yle oli tullut kuvaamaan sammuttajia. "Yhtäkkiä syttyi hirveän kirkkaat valot. Siinä oli Ylen kuvausporukka. Kasi pukkasi ja minä vieressä nelosella. Pysäytettiin koneet, ei ne haastatelleet, mutta sanoivat, että menee Ylen uutisiin. Olen koittanut löytää sitä pätkää, mutta en ole löytänyt."

Olosuhteet koneille olivat hankalat, muistelee Malinen. Koneet olivat pian yltä päältä noessa ja tuhkassa. Palaneesta alueesta nousi runsaasti tuhkaa ilmaan. "Palon aikana, kun puski, niin tuli saattoi luikerrella turpeen alla monta metriä ja sitten nousta esiin. Telojen mukana nousi myös kekäleitä. Siinähän oli bensapenikan moottori telojen yläpuolella. Oli kuitenkin vähän väliä. Kaksi kertaa kävi niin, että pölisi turvetta pakosarjan päälle ja alkoi siellä kytemään. Sangoilla sai sammutettua."

"Metsäpalon jälkeen ei montaa ehjää lasia hytissä ollutkaan. Sitä kun ajoi väsyneenä siellä, niin kerran koivu taipui mutkalle ja se löi vaakatasossa olevan sylinterin korvakkeen irti. Se piti käydä Kalajoella hitsaamassa. Alustan päälle kävi se kivikossa ajo metsäpalossa. Lähti kerran telakin pois päältä, mutta silloin ei ollut tulen kanssa onneksi kiire."

Malinen palasi paloalueelle uudestaan reilun puolen vuoden kuluttua. "Aurattiin paljon talviteitä puskukoneella Veitsiluoto-yhtiölle. Olin paloalueella uudestaan, kun ostivat sieltä puutavaraa. Oli paljon sinistynyttä puuta. Tuli tuttuja paikkoja vastaan, kun oli palokatkoja. Joitakin suopaikkoja, kun puski auki helmi-maaliskuussa, niin sieltä saattoi tupsahtaa kekäle esiin, vaikka siitä oli niin kauan."

Sammutustöiden aikana TVL:n D8H teki Maliseen vaikutuksen. "Metsäpalossa pääsin vähän kokeilemaan H-sarjan kasipillaria ja on se vaan hieno kone. Ulkonäkö ja moottorin äänet miellyttävät kovasti. Joskus haaveilin D8H:n entisöinnistä. Se sitten jäi, kun sanoivat, että älä laita, kun se on niin hankala siirtää koon vuoksi."

Kalajoen suurmetsäpalo poltti kaikkiaan 1600 hehtaarin alueen. Se muodostui sekä ojitetusta suosta että talousmetsästä. Rakennuksia ei jäänyt tuleen ja kaikeksi onneksi ihmishenkien menetyksiltä vältyttiin.

Tiedot palon sammutustöistä ja sen etenemisvaiheista perustuvat Palontorjunta-lehdessä 9/1970 julkaistuun raporttiin.

Teksti: Heikki Haapakoski ja Jussi Laukkanen, kuvat: Seppo Autio ja Tuomo Malinen

Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje