Suunta oli kuitenkin selvä: tulevaisuudessa metsäajot tulisivat siirtymään kokonaan koneiden varaan, oikeiden konetyyppien löytäminen vain ottaisi aikansa. Lopullisesti hevoset hävisivät metsistämme 70-luvulla, vuosikymmenen lopussa hevosten osuus oli enää yksi prosentti.
Ihan mutkatonta ei koneellistuminenkaan ollut, sillä hyvillä varusteilla tavallisista maataloustraktoreista saatiin varsin maastokelpoisia, mutta peltokäyttöön suunniteltu tekniikka ei kestänyt määräänsä enempää. 60-luvun alussa tulleisiin juontotraktoreihin asetettiin suuria toiveita, jotka osittain toteutuivatkin. Etenkin amerikkalaiset koneet liikkuivat lähes missä tahansa ja kestivät mitä vain, mutta kokorunkojuonto meni muodista vajaassa kymmenessä vuodessa.
Juontokoneiden tulemisen aikaan alkoi markkinoille ilmaantua myös maataloustraktoreista kehitettyjä nivelohjattuja telakoneita, varusteinaan hydrauliset kourakuormaajat ja vankat perävaunut. Nyt oltiin jo varsin lähellä metsätraktorin lopullista muotoa, mutta kestävyydessä ja ominaisuuksissa oli vielä puutteita.
60-luvun lopulla tulivat sitten runko-ohjatut kuormatraktorit ja näyttivät kehityksen lopullisen suunnan. Nyt oli jo kyse täysiverisistä puunajoon tarkoitetuista erikoiskoneista.
Kuorma-autoa on yritetty soveltaa ympäri maailmaa pätkityn puutavaran metsäkuljetuksiin jo pitkään. Hankaluutena on ollut pieni maavara ja pyöräkoko sekä huonot ohjausominaisuudet. Amerikan suurilla 20-luvun savotoilla tehtiin autoja varten jopa puupäällysteisiä teitä tai asennettiin kuormurin alle junan pyörät ja vedettiin metsään kiskot. Sotien jälkeen tulleet jokapyörävetoiset tai tela-alustaiset maastoautot paransivat tilannetta, mutta epävarmoja ja kömpelöitä etenijöitä nekin olivat. Suurien puiden kokorunkojuontoa varten kehitettiin 50-luvulla runko-ohjattuja nelivetoisia traktoreita. Samaa ohjausmenetelmää amerikkalaiset alkoivat vähitellen soveltaa myös kuitupuun ajoon tarkoitettuihin kuormatraktoreihin.
Runko-ohjaus on keksintönä melko vanha, linkkuja oli jo 1910-luvun maataloustraktoreissa. Hydrauliset runko-ohjaukset yleistyivät 50-luvulla, ensin kaivosajoneuvoissa, myöhemmin juonto-traktoreissa, pyöräkuormaajissa ja suurissa maataloustraktoreissa. Ensimmäisiä kuormaakantavia runko-ohjattuja metsätraktoreita olivat mm. Harrison Pulpwood Harvester, Gafner ”Iron Mule” (rautamuuli) ja Jarck´s ”Go Getter”, joiden valmistus alkoi 50-luvun puolivälissä. Nämä koneet oli tarkoitettu yksinomaan kuitupuun ajoon; niissä oli lyhyet kuormatilat, joihin propsit lastattiin poikittain. Kuormaajat olivat aluksi mekaanisia, hydrauliset kourakuormaajat tulivat varusteiksi muutamia vuosia myöhemmin.
Harrisonin luomuksessa oli peruskoneena Oliver Super 77-maataloustraktori ilman etuakselia, perävaunun ja traktorin liitoksessa oli hydraulinen nivel, kaivurityyppinen järeä kuormain oli kiinni kuormatilan etuosassa. Iron Mule oli samantapainen, peruskoneena oli vain Ford-traktori. Walter Jarckin kehittämä Go Getter saattoi olla ihan millainen tahansa, Jarck möi koneensa piirustuksia pienille pajoille, jotka kasasivat traktorit omista käytetyistä tai uusista osistaan. Myös Koehring teki kuormaakantavia metsätraktoreita varhaisessa vaiheessa.
Pohjoismaissakin oltiin ajoissa liikkeellä, ÖSA:n suunnittelija Calle Larsson teki runko-ohjauskokeiluja jo 50-luvun alussa. Ruotsin ensimmäinen kuormaakantava metsätraktori Lotta oli myös ÖSA:n tekemä, mutta tämä Bergslagetin (myöhemmin Stora) teknisen johtajan, Bo Hedegårdin 50-luvun lopulla suunnittelema kone oli rakenteeltaan liian raskas. Lotta oli käytännössä 6-pyörävetoinen kuorma-auto, joka oli katkaistu hytin takaa ja asennettu liitoskohtaan ohjausnivel. Runko-ohjauksen lisäksi Lottaa voitiin ohjata kääntyvillä etupyörillä. Etuvaunuun oli mahdollista asentaa Hiab-kourakuormaaja. Lotassa oli pieni maavara, joka yhdistettynä pieniin pyöriin ja suureen kokonaispainoon teki siitä suurin piirtein maastokelvottoman. Ensimmäinen testikonekin upposi jo koepalstalle vievällä metsätiellä. Lotan historia jäi lyhyeksi, mutta se antoi viitteitä tulevasta.
Värmlannin metsätutkimuslaitoksen (VSA) insinööri Lars Bruun johti työryhmää, joka v. -61 sai valmiiksi ensimmäisen nykymuotoisen kuormaakantavan metsätraktorin. Tässä VSA-metsätraktorissa oli peruskoneena Ruotsin tuon ajan suosituin ja ehkä myös paras maataloustraktori BM-Volvo 350 Boxer. Vahvasti suojatun traktorin etuakseli oli poistettu, nestevetoinen 1-akselinen perävaunu oli kiinni peruskoneessa jämäkällä runko-ohjausnivelellä. 9,5 tonnia kantavan takavaunun aisalla oli hydraulinen Hiab Metsäelefantti -kuormain. Metsäyhtiöt eivät Bruunin koneeseen uskoneet, silloin vannottiin vielä juontokoneiden nimeen, mutta vähitellen tilauksia alkoi tulla. Kone sai suunnittelijansa nimestä väännetyn merkin Brunett (ruskeaverikkö).
Vuoteen -64 saakka Brunettissa oli Volvon tekniikka, sen jälkeen peruskoneeksi vaihtui Ford 5000 -traktori. Yhdistelmä oli ilmeisen onnistunut, kauppaa tehtiin hurjimpina vuosina sadoista Brunetteista. Kestäväksikin sitä mainittiin; siihen aikaan remontteihin ja huoltoihin laskettiin kuluvan 25 prosenttia työajasta, Brunettilla lukema oli 10 prosenttia. Vuosikymmenen lopulla maansiirtokoneistaan, sahakoneikoistaan yms. tunnettu Kockums levittäytyi ajokonepuolelle ja aloitti metssäkoneteollisuutensa ostettuaan Brunettin valmistusoikeudet.
Volvon merkeissä esiteltiin 60-luvun puolessavälissä pari kuormatraktoriuutuutta, Volvon oma SM667 Timmer-Kalle (Tukki-Kalle) ja ÖSAN:n kanssa kehitetty SM 871 Lång-Lisa (Pitkä-Liisa). Ensin mainitun koneen kehittelyssä syntyi kaksikin laitetta, metsätraktori ja runko-ohjattu dumpperi Grus-Kalle (Sora-Kalle). Timmer-Kalle oli kömpelöliikkeinen ja hidas, mutta sen ohjaamoergonomia oli uutta sukupolvea; tasalattiainen, lämmin hytti oli silloin harvinainen ainakin metsäkoneissa. Timmer-Kallen pohjana oli Boxer-Volvo, Lång-Lisa taas kasattiin järeämmän Bison-Volvon tekniikasta, varustettuna 6-sylinterisellä 105 hv:n moottorilla.
Kummankin mallin valmistus päättyi v. -68, tilalle tuli ÖSAN:n kanssa tehty SM668. Vuotta myöhemmin malliksi vaihtui tehokkaamman moottorin myötä SM868. Tämä monena vuotena Pohjoismaiden eniten myyty metsätraktori kuului ensimmäisiin todella onnistuneisiin koneisiin. Se oli myös ensimmäisiä metsätraktoreita, joiden muotoiluun oli kiinnitetty huomiota. Ajaminenkin oli aiempiin verrattuna paljon siedettävämpää, ohjaamossa oli jo jonkunlaisia äänieristyksiä, lisämukavuutta toi momentinmuuntimella varustettu voimansiirto.
Rovaniemeläinen Marttiinin Konepaja teki 70-luvun alussa lyhyen aikaa Volmari-merkkistä kuorma-traktoria yhdessä Vol-von kanssa. Peruskoneena oli BM-Volvo 650 -maataloustraktori, vetävän perävaunun toimitti Marttiini, yksikkö koottiin Volvon omistamalla Uumajan konepajalla. Volmarin ominaisuudet varsinkin lumisissa olosuhteissa eivät vastanneet odotuksia ja sen valmistus päättyi nopeasti.
Smoolantilainen Börje Karlsson oli Rottnen kylään perustamassaan metalliverstaassa tuottanut 50-luvun lopulta lähtien traktorin takasiltaan kiinnitettäviä Börje-vaijerinostureita. Hieman myöhemmin ohjelmaan tulivat metsäperävaunut ja vuodesta -66 alkaen Rottne Grip 66 -hydraulikuormaimet. Parin vuoden kuluttua Börjes Mekaniska Verkstadt teki jo ensimmäisen metsätraktorinsa. Koneen pohjana oli taas kerran Ford 5000-traktori, johon liitettiin oma järeä perävaunu runko-ohjauksineen, aisalle tuli Rottne Grip -kuormaaja. Ensimmäiset viisi konetta tehtiin ilman perävetoa, mutta jatkossa vaunuihin tuli rullaveto ja traktoreihin ajovoimanotto. Peruskone oli sama, ja muu toteutuskin hyvin paljon samantapainen, kuin Kockum Brunett:issa, niinpä Karlsson antoi luomukselleen nimen Rottne Blondin (vaaleaverikkö), erotukseksi pahimmasta kilpailijasta. Blondin oli melko onnistunut tuote ja sille avautui markkinoita kaukaisiinkin maihin, aina Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan asti. Börje Karlsson kertoi lehdistölle, että ”Blondin kiinnittää vientimaissa yhtä paljon huomiota kuin vaaleat ruotsalaistytöt”. Rottne Blondin oli Ruotsin eniten valmistettuja metsätraktoreita, 20 vuoden aikana sitä tehtiin päälle 2000 kappaletta.
Pohjoisruotsalaisessa Stenselessä toiminut Sandbergs Mekaniska Verkstadt teki vajaan 10 vuoden ajan SMV-Drivax -merkkisiä koneita. Ensimmäiset koneet valmistuivat vuonna -64 ja periruotsalaiseen tyyliin peruskone oli Boxer-Volvo. Seuraava 70-luvun alussa saataville tullut malli 21S oli huomattavasti järeämpi 12,5 tonnin työpainoineen ja 140-hevosvoimaisine moottoreineen. SMV-Drivax oli suosittu merkki varsinkin Pohjois-Ruotsissa, eteläiset osat olivat enemmän ÖSA:n heiniä. SMV fuusioitui Kockumin kanssa v. 1973.
Loput ruotsalaiset metsäkonemerkit jäivät lyhytikäisiksi. Huskvarnalainen Mats Hultgren AB teki pienen aikaa Ford-pohjaisia Timmer-Ville (Tukki-Ville) -metsäkoneita, jotka olivat runko-ohjattuja. Lisäksi saatavilla oli County- ja 5000-mallit jatkettuun lähikuljetukseen. Weimers Mekaniska AB Eksjö:sta tuotti Valmet 900-traktorista rakennettua Valmatik 70-traktoria, mutta sitä luultavasti tehtiin vain ykköskappaleita.
Varhaisista ruotsalaisista metsäkonemerkeistä ei ole enää paljoa jäljellä, nimet ovat yritysfuusioiden myötä vaihtuneet moneen kertaan. Vahva aisapari Volvo ja ÖSA erkanivat omille tahoilleen v. -73; Volvo pani 70-luvun lopulla hynttyyt yhteen Valmetin kanssa, ÖSA kuului vuodesta -81 lähtien Rauma-Repola -konserniin. Kockums siirtyi saman lipun alle kolme vuotta myöhemmin. Ainoa edelleen kuvioissa mukana oleva ruotsalaismerkki on Rottne.
Suomen ensimmäinen kuorma-traktori oli iisalmelaisen Peltosalmen Konepajan luoma Farmet. Vuonna 1965 tehty proto koostui MF175-traktorista, suuresta rullavetoisesta perävaunusta ja kourakuormaajasta. Sarjatuotanto alkoi v. -67, peruskoneeksi oli vaihtunut teollisuusmallinen Valmet 1100, kuormaajana palveli aisalle asennettu Fiskars Tukkikurki. Traktorin maavaran kasvattamiseksi sen portaali-malliset vähennyspyörästöt oli käännetty alaspäin. Kone oli suunniteltu metsäkuljetusten lisäksi myös jatkettuun lähikuljetukseen, missä oli hyötyä sen 25 motin kuormatilasta. 70-luvun alkuun mennessä Farmetia tehtiin 110 kpl.
Peltosalmen Konepajan perustajan, Jaakko Sarvelan mukaan peruskoneen voimansiirrossa oli aluksi pahoja kestävyysongelmia, aikaa myöten murheet vähenivät, mutta eivät loppuneet kokonaan. Suurin syy valmistuksen päättymiseen oli Valmetin oma metsäkonetuotanto, joka otti uusia suuntia 70-luvun alussa. Farmetin katsottiin kilpailevan samoista apajista ja se sai väistyä.
Valmet sai ensimmäisen kuormakoneen prototyypin valmiiksi aikalailla samaan aikaan Peltosalmen Konepajan kanssa. Metsähallituksen ja Sisun kanssa yhteisesti suunnitellussa SMV1-traktorissa oli Wärtsilän kuormaaja ja nestemoottoreilla varustettu perävaunu. Hydrauliveto todettiin kuitenkin vielä liian hienoksi systeemiksi ja alettiin työstää mekaanisella vedolla varustettua Terra AK-mallia. Sen prototyypissä oli kahdenistuttava penkki, v. -67 markkinoille tulleessa Terra 865 BK:ssa oli vain kuljettajan paikka. Uudessa koneessa oli Valmetin 4-sylinterinen 80 hv:n moottori, Valmet 565:n voimansiirto varustettuna turbiinikytkimellä ja rovaniemeläisen Marttiinin-konepajan tekemä perävaunu. Periaatteessa kone oli pidennetty versio Terra-juontotraktorista. Sen sai joko 4- tai 6-pyöräisenä versiona, telimallissa oli rullaveto. Kuorma-Terran tulemisen aikaan ruotsalaiset asentelivat omiin koneisiinsa jo napavälityksiä ja pykälää järeämpiä vaihteistoja. Valmet taas laittoi 80-hevosvoimaiseen metsäkoneeseensa 52-hevosvoimaisen traktorin voimansiirtokomponentit. Lehdistölle annettujen lausuntojen mukaan, tämä oli Valmetin keino pitää metsäkoneidensa hintataso alhaisena. Alimittaisten osien käyttö tuli kalliiksi kaikille, asiakkaille suurina remonttikuluina ja pitkinä remonttiseisokkeina, valmistajalle lukuisina takuukorjauksina ja menetettynä maineena.
Valmetin seuraavat mallit 870 CK ja CN, sekä hieman suurempi 880K toivat sitten mainetta takaisin. 880K oli tekniikaltaan vastaava kuin 880S-juontotraktori, eli siinä oli 110 hv:n Valmet 411AS-moottori, Allisonin power-shift -vaihteisto momentinmuuntimella ja paineilmakäyttöiset 2-piiriset nestejarrut. Pienemmässä mallissa CK-versio oli varustettu rullavetoisella telillä, CN oli 4-pyöräinen kone. Molemmissa oli peruskoneena Valmet 900 teollisuusmalli. Suuremmassa ja pienemmässä mallissa oli sen ajan koneiksi erinomaiset ohjaamot ja hyvin sijoitetut hallintalaitteet; monen pitkänlinjan urakoitsijan mielestä Valmet oli ensimmäinen merkki, jonka ohjaamossa saattoi unohtaa olevansa metsätöissä.
60-luvulla ja 70-luvun alussa toimintansa aloittaneista pohjoismaalaisista metsäkonevalmistajista lähes kaikki käyttivät ainakin ensimmäisten koneidensa pohjana maataloustraktoreita. Tähän löytyy kaksi suomalaista poikkeusta; Lokomo ja Ponsse kävivät suoraan asiaan, Tampereella ja Vieremällä ei viritelty peltokoneita metsäkoneiksi.
Lokomo oli metsäkoneteollisuutta aloittaessaan jo vanha ja perinteikäs konepaja, veturitehtaana aloittanut firma perustettiin 1915. Hyvin aikaisessa vaiheessa alettiin tehdä myös maantie- ja katujyriä, murskaimia ja suuria valutöitä. Sotien jälkeen tärkeimpiä artikkeleita olivat erilaiset sotakorvaustuotteet, myöhempiä ykköstuotteita olivat veturien lisäksi Teräsmies-vaijerikaivinkoneet ja Teräskarhu-tiehöylät. Veturien teko oli loppumassa 60-luvun lopulla, tiehöylien kysyntäänkin oli odotettavissa laskua. Lokomo näki metsäkonealassa varman tulevaisuuden ja teki lisenssisopimuksen amerikkalaisen Beloitin kanssa. Beloit oli suuryhtymä, jonka erikoisalaa olivat paperikoneet, puunkäsittelylaitokset, haketehtaat sekä metsäkoneet. Lokomo ennätti tehdä ainakin yhden Beloit Woodland-mallisen juontokoneen prototyypin, mutta totesi, että järkevämpää oli panostaa kuormatraktoreihin.
60-luvun päättyessä Lokomo sai valmiiksi Lokkeri-traktorin, jota sai joko kuormaakantavana Teli-Lokkerina, tai kokorunkojuontoon soveltuvana Juonto-Lokkerina. Lokkeri oli melko poikkeava ilmestys maataloustraktoripohjaisiin kilpailijoihinsa verrattuna. Sen ohjaamo oli edessä ja moottori ohjaamon takana, kummallekin telille oli oma vetoakselinsa takavaunun sivuilla. Akseleiden sijoittelu mahdollisti korkean maavaran, joka oli etuakselin alla 74 cm, takana vielä 10 cm enemmän. Moottorina oli 6-sylinterinen 130 hv:n Perkins, vaihteisto 2-portainen Allison power-shift momentinmuuntimella. Lokkerin leveässä ohjaamossa oli kaksi istuinta, takaperin olevaa käytettiin kuormatessa, eteenpäin asennettua siirroissa. Ratkaisu huomattiin hölmöksi ja seuraavassa mallissa oli jo kääntyvä penkki. Eteen sijoitetusta ohjaamosta oli hyvä näkyvyys, mutta epätasaisessa maastossa se tuplasi traktorin heilahtelut. Ohjaamon lasien edessä oli vahvat suojaverkot, mistä se sai lisänimet apinahäkki ja kanakoppi. Vaikka Lokkeri oli suuri ja kallis kone, myytiin sitä kohtuullisen paljon, markkinointi tapahtui Hankkijan kautta. Vuonna -70 Lokomo siirtyi Rauma-Repolan omistukseen, pari vuotta myöhemmin metsäkoneteollisuus siirrettiin Joensuuhun, samalla esiteltiin myös pienempi malli. Valmistus on jatkunut keskeytyksettä, merkit vain ovat vaihdelleet. Nyt on menossa John Deere-kausi.
Myös Vieremällä alettiin 70-luvun alussa tehdä kokonaan uutta metsäkonemerkkiä, komponenttien toimittajatkin olivat pitkälti samoja kuin Lokkerissa. Projekti sai alkunsa, kun metsäkoneurakoitsija Einari Vidgrén kyllästyi sen ajan metsätraktoreiden jatkuviin voimansiirtoremontteihin. Niinpä hän päätti tehdä koneen, jossa käytettäisiin pyöräkuormaajista tuttuja napavälityksiä; ne kestäisivät kuormitusta huomattavasti paremmin kuin maataloustraktoreiden vähennyspyörästöt. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä kone vain omaan käyttöön, mutta keväällä -69 valmistunut prototyyppi osoittautui niin erinomaiseksi, että moni lähitienoon urakoitsija halusi itselleen samanlaisen.
Vieremän kylillä liikuskeli siihen aikaan ruma, mutta liukasliikkeinen, sekarotuinen kulkukoira, nimeltään Ponsse. Kyläläisten mielestä Vidgrénin metsätraktori oli olemukseltaan samanlainen, niinpä Einari nimesi koneensa Ponsseksi. Vieremän kunta lupasi apuansa teollisuushallin rakentamiseen ja Ponsse Oy perustettiin v. -70. Sarjatuotantoon Ponsse pääsi vuoden kuluttua. Koneessa oli Perkinsin moottori, Allisonin momentinmuunninvaihteisto ja ZF-akselistot napavälityksineen. Komponenttitoimittajien alkukirjaimista tuli traktorin tyyppi PAZ. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana valmistui viitisen konetta vuodessa ja jokainen yksilö oli myyty ennen valmistumistaan. 80-luvulla tuotanto kiivastui uuteen tahtiin. Ponsse aloitti silloisista valmistajista vaatimattomimmin, eivätkä monetkaan uskoneet sen pysyvän mukana leikissä. Lähes kaikki sen ajan vahvat merkit ovat siirtyneet historiaan jo ajat sitten, mutta Ponsse on säilynyt Ponssena ja tulee varmasti säilymäänkin.
Lue myös metsäkonehistoriikin muut osat:
