Maatalous alkoi nousta pyörien päälle ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mikä oli alkuaan unkarilaisen Eugene Farkasin suunnitteleman Fordson-traktorin ansiota. Englannin elintarvikekriisin takia nopeutetulla aikataululla tuotantoon otetulle Fordsonille oli kehittyneempiäkin vaihtoehtoja, mutta keskivertofarmareille ne olivat liian kalliita.
Fordsonin hinta saatiin viljelijäystävälliseksi mittavalla sarjatuotannolla, joka tuli mahdolliseksi tanskalaisen Charles Sörensenin Fordille kehittämän liukuhihnan myötä. Fordsonin takia kilpailijat joutuivat laskemaan hintojaan, jolloin John Deeret, Caset, Farmallit, Deeringit ja muut amerikkalaiset merkit tulivat niin ikään vähäisempienkin viljelijöiden saataville. Toki traktorit olisivat yleistyneet ilman Fordsoniakin, mutta se olisi tapahtunut hitaammin.
Puimuripuolella vastaava buumi alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Yksi merkki ylitse muiden oli Massey-Harris, joka nousi nopeasti myyntitilastojen kärkeen australialaisen Thomas Carrollin innovaatioiden tuloksena. Kuten Fordsoninkin kohdalla, asioiden etenemistä nopeutti sota, joka hankaloitti amerikkalaisviljelijöiden sadonkorjuuta.
Australian Bullengarookissa vuonna 1888 syntynyt Thomas Carroll joutui viljelijäperheen vanhimpana lapsena keskeyttämään koulunkäyntinsä useaan otteeseen, osallistuakseen tilan töihin. Hevosvetoista itsesitojaa Thomas oppi ajamaan ja korjaamaan jo 10-vuotiaana, sekä hoitamaan lokomobiiliä ja puimakonetta, jos tilan puinneista vastannut urakoitsija sattui olemaan juovuksissa.
Kansakouluopintojen jälkeen Carroll täydensi tietojaan iltakoulussa ja koneopin kirjekurssilla, mutta enimmät oppinsa hän sai käytännön töistä. Ensimmäinen työpaikka oli melbournelainen Buckeye Harvester Company, jonka palvelukseen Thomas siirtyi 16-vuotiaana. Paikallinen Massey-Harriksen edustaja huomioi nuoren asentajan kyvyt ja lähetti hänet vuonna 1911 Argentiinaan kokoamaan ja testaamaan sinne myytyjä hevosvetoisia puimureita. Massey-Harriksen Toronton tehtaalle Carroll pestattiin kuuden vuoden kuluttua. Ensimmäinen kokonaan itse suunniteltu puimuri, apumoottorilla varustettu Massey-Harris 5 RP, valmistui v. 1922.
M-H 5 sekä vuosikymmenen loppupuolella esitellyt M-H 7, M-H 9 ja M-H 11 olivat muita merkkejä tehokkaampia, mikä johtui Carrollin käyttämästä varsta-tyyppisestä puintikelasta ja avonaisesta varstasillasta. Argentiinalaiset olivat toivoneet itsekulkevaa puimurimallia, jonka puimuriosaston pääsuunnittelijaksi nimitetty Carroll otti työn alle heti pahimman lama-ajan jälkeen.
Ajopuimureita oli tehty aiemminkin, Holt-Caterpillar peräti 300 kappaletta 1910-luvulla, mutta ne olivat hyvin suuria ja kömpelöitä, siirtojen ajaksi ne piti purkaa useaan osaan. Carroll otti suunnitelmiensa pohjaksi hiljattain valmistuneet hinattavat mallit 15 RP ja 17 RP, joissa vilja syötettiin kelalle kolakuljettimilla, varstasillan alta jyvät siirtyivät seulastolle heittokuljettimilla ja oljet ravisteltiin neliosaisella polkukohlimella.
Mattokuljettimilla varustettu 16 jalan leikkuupöytä oli siihenastisista ajopuimureista poiketen edessä, jolloin pöytää ei tarvinnut irrottaa siirtojen ajaksi. Voima otettiin oikealle sivulle asennetusta kuusisylinterisestä Chrysler-moottorista.
Sarjatuotantoon uusi Massey-Harris 20 SP (self propelled = itseliikkuva) saatiin vuoden 1938 aikana. Toinen tuon ajan Thomas Carrollin työstämä uutuus oli täysleveällä puintikoneistolla varustettu hinattava Massey-Harris Clipper, jonka tekniikka kopioitiin myöhemmin muun muassa ruotsalaisiin Munktell-, Thermaenius- ja Aros-vetopuimureihin.
Argentiinalaiset olivat kahdeksaan näytekoneeseen tyytyväisiä, mutta Carroll piti sitä liian raskaana ja kalliina Pohjois-Amerikan markkinoille. Niinpä hän otti tavoitteekseen samanlaiseen tekniikkaan perustuneen pienemmän version, josta tuli sittemmin esikuva lähes kaikille ajopuimureille.
Massey-Harris 21 SP valmistui vuoden 1941 puinneille, mutta sota-ajan takia teräksien ja yksittäisten komponenttien saanti oli tarkasti kiintiöity. Ensimmäisenä vuotena onnistuttiin tekemään 606 puimuria, jotka saatiin välittömästi kaupaksi. Mallin 20 SP valmistus oli päättynyt edellisenä vuotena, niitä tehtiin kaikkiaan 925 kappaletta, joista huomattava osa myytiin Argentiinaan.
Uutuuspuimuri oli rakenteeltaan pitkälti edeltäjänsä kaltainen. Puintikoneisto oli 12,5 senttiä kapeampi (81 cm), leikkuupöydän sai 3-, 3,6- tai 4,2-metrisenä. Puimuria ajettiin nyt sen vasemmalta puolelta. Komentosillan takana oli pyöreä viljasäiliö tai rumpulajittelijalla varustettu säkitystaso. Moottori oli siirretty puintikoneiston alle, etuakselin taakse, millä saatiin matalampi painopiste, mutta huoltoihin tarvittiin erikoisjärjestelyjä. Paloturvallisuuden puolesta paikka oli moottorille mahdollisimman huono.
Nelinopeuksisella vaihteistolla päästiin hitaimmillaan 2,6 km/h, erikoisvälityksellä kilometrin vähemmän. Pitempiä siirtomatkoja varten voitiin vaihtaa moottorin ja kytkimen kiilahihnavälitystä, jolloin huippunopeudeksi saatiin 11,2 km/h. Vaihdokseen kului noin tunti.
Ensimmäisten kappaleiden kaikki peltiosat olivat aiemman mallin tavoin galvanoituja ilman maalipintaa, tehtiinpä jokunen rosterinenkin puimuri, mutta niistä luovuttiin kustannussyistä. Myöhemmin galvanoinnit peitettiin punavärillä. Ensimmäinen mainittavampi uudistus tehtiin jo v. 1943, jolloin valinnaisvarusteisiin lisättiin mattokuljettimet korvannut syöttökierukka. Puimurin tyyppinä oli silloin 21A SP. Noihin aikoihin saataville tuli myös sähköinen pöydän nosto.
Thomas Carrollin tavoitteena oli saada hinta kohtuulliseksi tekniikkaa yksinkertaistamalla ja siinä myös onnistuttiin. Keväällä 1941 Massey-Harris 21 SP maksoi Kanadassa 2260 dollaria. Hinattavan 6 jalan Clipperin hinta apumoottorilla varustettuna oli 1084 dollaria, tehokkain Massey-Harris 202-traktori (41 hv) kustansi kumipyöräisenä 2033 dollaria.
USA:ssa ja Kanadassa kasvoi vuonna 1942 ennätyssato, mikä nosti puimureiden kysynnän moninkertaiseksi, mutta 21-mallia tehnyt Toronton tehdas ja hinattavaa Clipperiä USA:n Bataviassa tuottanut laitos eivät voineet tiukkojen kiintiöiden takia kasvattaa kapasiteettiaan.Kalustopulan ja sodan aiheuttaman työvoimapulan vuoksi osa sadosta jäi korjaamatta.
Uhkaavan elintarvikekriisin takia USA:n hallitus kehotti farmareitaan kylvämään vehnälle 5 miljoonaa ylimääräistä hehtaaria, mistä koitui rutkasti haasteita entuudestaankin vaivalloiselle sadonkorjuulle. Kaluston uusiminen tai lisääminen tuli kysymykseen harvoissa tapauksissa. Suuri osa kaikkien puimurivalmistajien kapasiteetista oli sidottu sotatarviketuotantoon, mikä yhdistettynä rajallisiin teräskiintiöihin pudotti tuotannot lama-ajan tasolle. Massey-Harriksen Toronton tehtaalle luvattiin raaka-aineet vain 1100 puimurin tekemiseen.
Massey-Harriksen USA:n myyntijohtaja esitti lisenssiviranomaisille ajatuksen tarkkaan organisoidusta puintiprikaatista, joka aloittaisi työnsä etelästä ja siirtyisi työn edistyessä pohjoisosiin. Jos Massey-Harris saisi teräkset 500 ylimääräiseen ajopuimuriin, myytäisiin ne urakoitsijoille, jotka takaisivat puivansa jokaisella koneella vähintään 800 hehtaaria. Näin voitaisiin vapauttaa 1000 traktoria kuljettajineen muihin töihin, säästettäisiin 1,9 miljoonaa litraa polttoainetta ja 175 000 hehtolitraa viljaa, joka muuten polkeutuisi vetotraktoreiden pyörien alle.
Projekti onnistui täydellisesti. Teksasista Pohjois-Dakotaan ja Minnesotaan ulottuneelta vyöhykkeeltä korjattiin vuoden 1944 lokakuuhun mennessä viljaa 411 878 hehtaarilta, kokonaissadon ollessa 880 750 m³. Keikan aikana puimurit operoivat 5000 farmarin tiluksilla. Kokonaisuuteen verrattuna puitu ala oli vähäinen, mutta kampanjan mainosarvo oli valtaisa.
Operaation myötä syntyi jatkossa kiertävien puimuriurakoitsijoiden ammattikunta, joka alkuperäisen Harvest Brigaden tavoin aloitti työnsä etelästä ja päätti sen syksyllä pohjoiseen. Erään kansasilaisen pikkukaupungin asukkaille Massey-Harris tuli hyvinkin tutuksi, kun syyskesällä 1947 taajaman läpi ajoi viiden vuorokauden aikana 2449 puimuria.
Kovin pitkään ei 21 SP saanut olla markkinoiden ainoana ajopuimurina. Vuonna 1942 esiteltiin saman kokoluokan McCormick-Deering 123 SP ja 5 vuotta myöhemmin John Deere 55. Massey-Harris pysyi kuitenkin johdossa, 1940-luvun lopulla sen osuus USA:n puimurimyynneistä oli 53 prosenttia. Ennen sotia eniten myyty merkki oli Allis-Chalmers All-Crop noin 60 prosentin siivulla, Massey-Harriksen lukema oli tuolloin vaatimattomat 3 prosenttia.
Massey-Harris 21 SP -puimuria tehtiin vuoteen 1949 mennessä reilusti yli 30 000 kappaletta. Vientiä oli useaan maahan, eniten Englantiin, mihin niitä laivattiin aluksi Lend & Lease- ja sittemmin Marshall-avustusprojektien puitteissa noin 1500 kappaletta.
Vaikka 21 SP luokiteltiin kevytpuimuriksi, ilmeni tarvetta myös pienemmälle mallille. Sellainen saatiin valmiiksi v. 1944, jolloin esiteltiin nelisylinterisellä Continental-moottorilla, ajovariaattorilla, kahdeksan tai kymmenen jalan pöydällä ja 60 sentin puintikellalla varustettu Massey-Harris 22 SP. Vuonna 1948 se korvattiin hieman järeämmällä mallilla 26 SP, jota tehtiin viidessä vuodessa vajaat 25 000 kappaletta.
Euroopan ja etenkin Englannin markkinoita varten alettiin Skotlannin Kilmarnockissa tuottaa malleista 22 ja 26 risteytettyä brittiversiota 726, jota tehtiin vuosina 1949–53 kaikkiaan 16 207 puimurin verran, mistä liikeni valuuttapulaiseen Suomeenkin 488 konetta. Meillä sitä myytiin välittömästi enemmän kuin vetopuimureita yhteensä. Hankkijan markkinoima Massey-Harris, sittemmin Massey-Ferguson, pysyi täällä tilastoykkösenä 1970-luvulle asti.
Thomas Carroll oli 1920-luvun alusta lähtien osallistunut lähes jokaisen puimurimallin suunnitteluun ja käytännön testeihin ympäri maailmaa. Puimurit alkoivat kiinnostaa huomattavan pieniäkin tiloja, mutta esteeksi tuli hinta. Hinattavat puimurit olivat huokeita, mutta eivät kovin käytännöllisiä, traktoreidenkin ominaisuuksissa oli puutteita.
Vuonna 1952 Carroll matkasi Länsi-Saksaan kehittämään aiempia malleja huomattavasti pienempää ja halvempaa ajopuimuria. Reissun tuloksena voitiin pari vuotta myöhemmin esitellä maailman ensimmäinen höyhensarjan puimuri Massey-Harris 630, jolla varmistettiin merkin ennestäänkin vahvaa asemaa. Sadonkorjuun totaalisesti mullistanut kaikkien aikojen merkittävin puimurisuunnittelija kehitti MF-uutuuksia 74-vuotiaaksi asti, eläkkeellä Thomas Carroll ennätti olla kuuden vuoden ajan.
Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje
