Suomalainen konekauppa sota-aikaan – tarjolla oli puukaasukoneita ja asevelitraktoreita

Suomalaisella maataloudella meni 1930-luvun viimeisinä vuosina todella hyvin, yhtä vahvaa nousua ei ole koettu ennen sitä, eikä varsinkaan sen jälkeen. Pienetkin tilat hankkivat omia tai naapurin kanssa yhteisiä puimakoneita, maamoottoreita ja hevostyövälineitä. Kartanot ja suurtilat lisäsivät konekantaansa uusilla traktoreilla ja jopa puimureilla. Maailmanpalo kuitenkin muutti tilanteen. Ainoaksi kauppakumppaniksi jäi Saksa.
Tilaajalle
Hankkijan edustamien Oliver- ja Deering-traktoreiden tilalle tuli Hanomag. Sadonkorjuukoneet toimitti toinen saksalainen, Fella. Aurat Hankkijalle puolestan toimitti ruotsalainen Överum. Hanomag R40:n ja telamalli K50:n 5,7-litraisessa nelosmoottorissa on ruiskutuspumppu, kaasutin ja laukaisumagneetto. Käynnistysvaiheessa avattiin ylimääräinen palotila, mikä mahdollisti bensalla tehdyn kampikäynnistyksen. Käynnistyttyään moottori pyöri polttoöljyllä. Muutamissa koneissa oli tehdasasennetut hiili- tai puukaasuttimet, osa varustettiin kotimaisilla häkäpöntöillä. Tuontimääristä ei ole olemassa tilastoja, mutta kaiketi niitä tuli muutamia kymmeniä kappaleita, joista suurin osa oli telakoneita.