Minikokoisia Holder-traktoreita tuotiin Lahden Auto Oy:n toimesta joitakin kymmeniä kappaleita 1950-luvun lopulla, jonka jälkeen tuonnit pantiin jäihin yli 25 vuodeksi. Maatalouteen ei alle 15-hevosvoimaisia enää ostettu, puutarhakäyttöön ne olivat turhan suuria, eikä niitä vielä tarvittu kiinteistöhuollossakaan. Lumityöt ja lakaisemiset hoitivat talkkarit luutineen, lapioineen ja kolineen. Merkki nousi uudelleen esille vuonna 1984, kun Kesko aloitti Holder-taajamatraktoreiden maahantuonnin, mutta traktoreita ne olivat vain nimellisesti. Oikeampi nimitys oli työkonealusta.
Lue Holder-traktoreiden taustasta lisää Konedatasta.
Kasvinsuojeluruiskujen tuotannolla jo 1800-luvulla aloittanut Gebrüder Holder Maschinenfabrik GmbH teki ensimmäiset kaksipyöräiset puutarhatraktorinsa 1930-luvun alussa, nelipyöräinen Cultitrac B10 tuli vuoroon 20 vuotta myöhemmin, ja 10-hevosvoimainen nelivetoinen linkkutraktori A10 valmistui vuonna 1954. Erityisen suosittuja runko-ohjatut nelikot olivat vuoristoalueiden viiniviljelmillä; tehojen ja pyöräkoon kasvaessa niitä alettiin hyödyntää myös metsätöissä. Vuodesta 1992 lähtien Holder on ollut useamman omistajan hallussa, nykyään se kuuluu Kärcher-yhtymään ja tuotanto koostuu pelkästään taajamakoneista.
Kun maa- ja metsätöihin soveltuneiden koneiden valmistus oli yli 40 vuotta sitten vielä vahvaa, kiinnostui Holderista myös Valmet, joka toi omiin testeihinsä yhden nelivetoisen Holder Cultitrac A60-traktorin.
Kun Valmetin väki oli ajellut ja tutkinut Holderia tarpeeksi, kulkeutui traktori vuoden 1985 jälkeen Pohjois-Pohjanmaalle, missä se yhden omistajavaihdoksen jälkeen jäi seisomaan säiden armoille päälle 300 tuntia ajettuna. Siellä se varmaan lojuisi vieläkin, ellei konnevetinen traktoriharrastaja Antti Marjanen olisi sattunut siitä kiinnostumaan erään kyläilyreissun yhteydessä. Läheskään heti ei vuosimallin 1980 vihreä neliveto siirtynyt Antin komean traktoririvistön jatkeeksi, sillä kaupanteko kesti kaikkine vaiheineen 10 pitkää vuotta.
Perustekniikallehan ei pitkänkään ulkosäilytyksen aikana ihmeitä tapahdu, jos pakoputken pää on suojattu ja traktorissa on ehjä hytti. Muuten saattaa vesi tunkeutua moottoriin ja voimansiirtoon, tehden jäätyessään tuhojaan, eikä sulakaan vesi hyvästä ole. Kaikenlaista patinaa traktoriin oli kuitenkin ilmaantunut. Maalipinta oli haalistunut ja hilseillyt, pelleissä oli ruostetta ja sähköjohtojen eristeet hapertuivat. Akun alapuolella olevan hydrauliöljysäiliön päälle valuneet hapot olivat tehneet laajaa tuhoa. Ohjaamokin kaipasi sisustuksen korjaamista.
Nyt traktori on sananmukaisesti uudenveroisessa kunnossa, 370 tuntia pyörinyt konehan on käytännössä lähes ajamaton. "Ollut sokealla papilla saaressa", kuten käytettyjen autojen kauppiaat joskus kotteroitaan kehuivat. Eräänä kauniina heinäkuun päivänä Antti luovutti harvinaisen koneensa parin tunnin koeajoon, joka vahvisti ennakkokäsitystä Holderin laadusta ja ominaisuuksista. Parempaa ja maastokelpoisempaa pikkutraktoria ei varmasti ollut 40 vuotta sitten saatavilla.
Holderin moottori on kolmisylinterinen 2,35 litran suorasuihkutusdiesel. Boschin rivipumppua ja muita polttoainelaitteita, sekä vaihtovirtalaturia ja starttia lukuun ottamatta se on omaa tuotantoa. Tehoa pitäisi löytyä 50 DIN-hevosvoimaa 2500 minuuttikierroksella. Kovimmat väännöt, 150 Nm, saadaan ulos 1780 kierroksella eli Holderkin on saksalaiseen tapaan kierroskone. Kuormittamattomana suurin kierrosluku on 2670 rpm.
Kuiva, yksilevyinen 10 tuuman Fichtel & Sachs -kytkin on nestekäyttöinen. Planeettavähennyspyörästöillä ja hydraulisilla hammaslukoilla varustetut akselistot sekä vaihteisto ovat Holderin omia. Taka-akseleilla on nestevälitteiset rumpujarrut tasauspyörästön ja vähennyspyörästöjen välissä. Tässä versiossa on takana ja edessä voimanottoakselit, joilla on yhteinen monilevykytkin mekaanisella hallinnalla. Kummallakin akselilla on vielä erilliset sakarakytkimet. Monilevykytkintä saa pitää irrotusasennossa korkeintaan 4 minuutin ajan.
Hydrauliikka on koottu ostokomponenteista, jakopään pyörittämä hammaspyöräpumppu on merkiltään Bosch tai Plessey, nostolaitteen ja mahdollisen ulkopuolisen hydrauliikan ohjausventtiilit ovat Bucherin tekemiä. Kahdella ulkopuolisella sylinterillä toimiva nostolaite on saanut ilmaan parin tonnin taakan. Työntövarsitunnusteluun perustunut painonsiirtojärjestelmä on kuulunut valinnaisvarusteisiin. Moottorin ja ohjaamon välissä olevaa hydraulista ohjausniveltä hallitaan Danfossin orbitrol-venttiilillä.
Pyörät ovat edessä ja takana samaa 11.2/10 x 24 -kokoa, jota käytettiin aikanaan etupyörinä useissa keskikokoisissa nelivedoissa. Pienehköistä pyöristä ja suorista akseleista huolimatta maavaraa on 36 cm, mikä on enemmän kuin esimerkiksi aikanaan huippusuositussa MF 135 -traktorissa. Holder painaa tehoonsa ja pyöräkokoonsa nähden sopivat kaksi tonnia.
Muun muassa viinitarhakäyttöön tarkoitetun Holderin kokonaisleveys on puolitoista metriä, ja ohjaamon suurin leveys on metrin luokkaa, joten kovin laajasti siellä ei käsiä ojennella. Apukuski ei kyytiin mahdu. Korkeuden puolesta tila riittää vaikka ammattilaistason koripalloilijalle. Melutasoltaan ja kaikkinaiselta mukavuudeltaan ohjaamo on hyvää 40 vuoden takaista tasoa.
Vaihdevivut ovat istuimen molemmin puolin, vasemmalla ryhmävipu ja oikealla perusvaihteiden keppi. Synkronoituja vaihteita löytyy 12 eteen ja neljä taakse, nopeudet 1,1–26,1 km/h ja 2,7–9,6 km/h. Oikein hidasta etenemistä tarvitseville on ollut tarjolla 0,5 km/h ryömintävaihde. Vaihdekaaviot ovat normaalia H-tyyppiä, ja numerot kytkeytyvät konstailematta.
Kun tarvitaan etu- tai takavoimanottoa, vedetään ensin monilevykytkin irrotusasentoon, jonka jälkeen kytketään käytettävän akselin sakarakytkin. Takavoimanoton kytkin on istuimen vieressä, etuvoimanoton ulkopuolella etuakselin takana. Tämän jälkeen akselit pysäytetään ja kytketään kojelaudan oikealla puolella olevalla monilevykytkimen vivulla.
Tasauspyörästön lukkojen hydraulikytkin on ratin vieressä samalla paikalla, jossa on vanhoissa traktoreissa yleensä käsikaasu. Holderin kaasuvipu on kojelaudan vasemmalla puolella. Nostolaitteen vipu löytyy kojelaudan alta. Pysäköintijarru saadaan päälle vasemman kantapään tuntumassa olevalla polkimella ja irrotetaan sen yläpuolella olevasta T-kahvasta vetämällä. Jarrupolkimia on vain yksi, koska ohjausjarruja ei linkkutraktoreissa ole.
Holderilla ajaminen ei ole sen merkillisempää kuin muillakaan synkrovaihteilla, hydro-ohjauksella sekä nestevälitteisellä kytkimellä ja jarruilla varustetuilla traktoreilla. Kaikki toimii kevyesti. Ainoa pientä totuttautumista vaativa ero on runko-ohjaus, jonka ei periaatteessa pitäisi olla yhtään etupyöräohjausta kummallisempi, mutta hieman oudolta se pitkästä aikaa tuntui.
Tyhjiltään ajettaessa 57,5 prosenttia kokonaispainosta on etuakselilla, mikä takaa pomppimattoman etenemisen nopeassakin maantieajossa, jos nyt 26 km/h on kenenkään mielestä kova vauhti. On siinä monelle pikkutraktorille ominaisuuksiin nähden liikaakin. Lumessa ja maastoajossa Holder on varmasti omaa luokkaansa, eikä kaatuminenkaan ole matalasta painopisteestä johtuen kovin todennäköistä, jos ei ajaa ihan älyttömiin paikkoihin.
Holder olisi omana aikanaan ollut ylivoimainen kone muihin saman teholuokan nelivetoihin verrattuna. Nykymaatalouteen sen kyvyt eivät riitä, mutta olisi se huippupätevä piha- tai mökkitraktori. Lumityöt sujuisivat leikiten ja polttopuukuormat liikkuisivat hankalassakin maastossa.
Holderin monipuolisia ominaisuuksia eivät suomalaiset päässeet 1980-luvulla hyödyntämään, ja vaikka sitä olisi joku ennakkoluuloton liike uskaltautunut markkinoimaankin, olisi hinta noussut keskivertoviljelijöiden ulottumattomiin. Muihin Pohjoismaihin A60-Holderia tuotiin lähinnä taajamatraktoreiksi ja ajoittain niitä ilmestyy myyntiinkin.
Jos Holder alkaa kiinnostaa, niin siitäpä vain aktiivisesti seuraamaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan nettikonepalstoja. Löytyy niitä Keski-Euroopastakin, mutta hintataso on huomattavasti korkeampi. Runsaat kiitokset Antille kiintoisasta traktoripäivästä ja Hetalle pullakahvista.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Koneviesti 8/2025 -lehdessä.
