Leyland 245 Kartano oli pikkutraktori isolla tekniikalla – mallissa oli isompien Leylandien voimansiirto

Leyland 245 -traktoria tuotiin meille vain paremmin varusteltuna Kartano-mallina.  Kuva: Kimmo Kotta

Brittiläisiä traktoreita tehtiin 1970-luvun alkaessa viiden valmistajan tehtaissa. Lisäksi oli muutamia pienempiä toimijoita, jotka varustelivat erikoismalleja muiden toimittamista komponenteista. Valikoimaa oli sen ajan mittapuulla jokaiseen tarpeeseen. Massey-Fergusonin Coventryn laitos teki neljää ja Fordin Basildonin tehdas samoin neljää mallia. Yhtä monipuoliseen valikoimaan pääsi myös David Brown Yorkshiren Melthamissa sijainneessa toimipisteessään. International Harvesterin Doncasterin ja Bradfordin tehtaat tuottivat viittä eritehoista Internationalia,

Tehoskaala mainittujen valmistajien malleissa oli välillä 36–75 DIN-hevosvoimaa. Reilumpaa brittiläistä voimaa kaipaava joutui hankkimaan Ford-pohjaisen Muir-Hill-, Roadless- tai County-nelivedon, joiden Ford- tai Perkins-moottoreista irtosi reilusti yli 100 hv. Valikoiman puolesta vähäisin merkki oli Skotlannin Bathgatessa traktoreita tehnyt Leyland, jolla oli tarjota kolme mallia. Pienin Leyland 154 oli 25-hevosvoimainen, kahden suuremman mallin 344 ja 384 mainittavimmat erot olivat porauksessa ja tehoissa (55 ja 70 hv). Asiakkaat ja jälleenmyyjät ympäri Eurooppaa kaipailivat kolmos-Nuffieldin kaltaista vajaan 50 hevosvoiman traktoria. Risteyttämällä sellainen järjestyi melko helposti.

Monikansallisilla Fordin, Massey-Fergusonin ja Internationalin kaltaisilla jättiyrityksillä oli melko reilut tuotekehitysbudjetit, mikä mahdollisti traktoreiden melko perusteellisenkin uudistamisen, mutta varaosahuollon ja kustannusten takia kovin suuria muutoksia vältettiin. Hydrauliikan tehojen nosto, pikavaihteen lisääminen voimansiirtolinjaan tai turbotus olivat helpohkoja parannuksia, mutta moottorin täydellisellä uusimisella oli vaivansa ja hintansa.

Leylandin takana oli suuryhtymä ja Bathgaten tehdas oli jättikokoinen, mutta kovin laajaan traktoreiden kehittämiseen ei ollut liiemmälti varoja. Kokonaan uuden traktorin työstäminen ei tullut kysymykseen. Niinpä suunnitteluryhmä turvautui samaan keinoon kuin aikanaan kolmos-Nuffieldin valmistuksessa, eli isompien Leylandien voimansiirto yhdistettiin pienempään moottoriin. Koska omaa moottoria ei ollut käytettävissä, ostettiin tulevan uuden mallin nokalle monessa muussakin traktorissa hyödynnetty 3-sylinterinen Perkins. Merkki oli tuttu 20 vuoden takaa, ensimmäiset diesel-Nuffieldit kun liikkuivat vuoteen 1954 asti Perkins P4:n voimalla.

Katso Leyland 245 -traktorin tekniset tiedot Konedatasta.

Vuoden 1971 lopulla Royal Smithfield-näyttelyssä ensi kertaa julkisesti esitelty Leyland 253 poikkesi rakenteeltaan suuremmista malleista siten, että erillinen runko oli voitu jättää pois tarpeettomana, koska Perkinsin moottori toimi kantavana osana. Muita merkittävämpiä eroja "isoveljiin" olivat 14 senttiä lyhempi akseliväli ja pienempi pyöräkoko, mutta voimansiirto ja hydrauliikka olivat lähes samanlaisia.

Massey-Ferguson 135:n, Ford 3000:n, International 444:n ja David Brown 885:n kanssa samaan kevyttraktorikööriin tarkoitettu Leyland 253 oli tehoiltaan samaa tasoa, mutta muinoisen Nuffield 3:n tapaan painoa oli reilummin. Eroa 135-MF:ään oli yli 500 kiloa ja muihinkin brittiläisiin kilpailijoihin keskimäärin 200 kg. Vakiovarustus ja ominaisuudet olivat samaa tasoa, mutta voimansiirto oli varmasti muita vahvempi. Kestihän se ongelmitta yli 20 hv tehokkaammassakin Leyland-mallissa.

Kotimarkkinoilla Leyland 253:n kauppa alkoi lupaavasti, vuonna 1972 sitä myytiin brittiviljelijöille 800 traktorin verran. Tehokkaimmalla Leyland-mallilla 384 oli menekkiä 1055 traktorin edestä, Leyland 344:n hankintaan päätyi 753 brittiasiakasta, minikokoisen 154:n osuus oli noin 300 kappaletta.

Kun Leyland 253 oli ennättänyt olla markkinoilla vuoden verran, uusittiin isompien mallien moottorit, jonka myötä niiden uusiksi tyypeiksi tuli 255 ja 270. Suurempaan tehontarpeeseen saatiin 6-sylinteriset mallit 285 ja 2100, sekä Countyn varustamat 4-vetoversiot 485 ja 4100. Myös 3-sylinteriseen Leylandiin tehtiin pikkuparannuksia, joiden myötä se jatkoi uraansa tyyppinä 245. Uudessa numeroinnissa ensimmäinen numero tarkoitti vetotapaa, 2 viimeistä tehoa DIN-hevosvoimina.

Seuraava ratkaisevampi muutos toteutettiin vuonna 1978, jolloin saataville tuli uusi 9-nopeuksinen synkrovaihteisto. Seuraavassa mallistossa 245:n uraa jatkoi keltainen Leyland 502, jonka viimeiset kappaleet tehtiin jo Marshall-merkillä.

Leylandia edeltäneitä Nuffield 3/45- ja 4/65-traktoreita sai meillä joko talous- tai paremmin varusteltuina kartanomalleina, joissa oli ohjauksen tehostimet ja parikytkimet. Kerrotaan, että nimitys kartanomalli ei johtunut koppavammista varusteista tai kalliimmasta hinnasta, vaan Keskon johtoryhmään kuuluneesta Kauko Kartanosta. Johtuipa tuo ylevä lisänimi sitten mistä tahansa, niin 253- ja 245-malleja tuotiin Suomeen pelkästään kartanovarusteisina. Englannin tapaan 3-sylinteriset mallit saattoivat olla meilläkin toiseksi suosituimpia Leylandeja. Mallien 384 ja 270 menekkiä lisäsi niiden runsas käyttö kaivureiden peruskoneina.

Yhdenkään Leyland-mallin vuosimyynnit eivät nousseet kovin moniin satoihin kappaleisiin. Paras vuosi sitten 1960-luvun alkupuolen kulta-aikojen oli 1976, jolloin rekisteröitiin 990 uutta Leylandia. Keskon 12-vuotisen Leyland-historian aikana tuotiin kaikkiaan hieman yli 8000 traktoria, Nuffieldia myytiin 17 vuodessa noin 15 000 kappaletta. Suomea ei ylistetty ollenkaan suotta parhaaksi Nuffield/Leyland-asiakkaaksi.