Autotraktoreilla koneaikaan - Pula-ajan peltovetäjiä

Romutettavista henkilö- ja kuorma-autoista rakennetut autotraktorit olivat Ruotsissa hyvin yleisiä, mutta meillä niitä oli enemmälti vain tietyillä alueilla. Ominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään ne olivat juuri sellaisia, kuin vanhoista autoista kootut traktorit voivat olla, mutta niilläkin päästiin koneellisen maatalouden makuun.
Tilaajalle
Ruotsalaiset olivat erityisen innokkaita autotraktoreiden rakentajia, 1930-luvun lopulla niitä oli siellä käytössä noin 5 000 kappaletta, traktoreiden kokonaismäärä oli tuolloin suunnilleen 17 000. Tämä vuoden 1923 Buick Roadster on saanut uudet pelkistetyt muotonsa 30-luvun puolivälissä. 60-hevosvoimaisessa 4 litran nelosmoottorissa on riittänyt voimaa, mutta pito on aiheuttanut ongelmia noin tonnin painoisessa kapeapyöräisessä ajoneuvossa. (Kuva: Vänersborgs museum)