Testissä kuutosvoimaa 60-luvulta – mukana kuusi suurta pyörätraktoria, 36 sylinteriä ja 733 hevosvoimaa

• Allis-Chalmers D21 II
• Ford 5000 OK-6
• IH Farmall 806
• John Deere 4020
• Massey-Ferguson 1100
• BM-Volvo T800

Perinteisessä amerikkalaisessa farmarielämässä alkoivat 50-luvun lopulla jyllätä bisnesmaailman periaatteet. Suuretkin tilat olivat ja pysyivät edelleen perheviljelminä, mutta viljelytoimet pyrittiin kustannussyistä tekemään mahdollisimman vähillä ajokerroilla.

Tämä onnistui työkoneita suurentamalla ja työvaiheita yhdistämällä, mutta siihen eivät korkeintaan 60-hevosvoimaiset ja 5-vaihteiset bensa- tai petroolitraktorit pystyneet. Jenkkivalmistajat pystyivät 60-luvun alussa tarjoamaan jo yli 100-hevosvoimaisia takavetotraktoreita, joilla riitti kysyntää ainakin kotimarkkinoilla. Runko-ohjattuja nelivetojakin kehitettiin kiivaasti.

Suomeen ensimmäisiä suurtraktoreita alkoi tulla yhtä aikaa muun Euroopan kanssa vuoden 1965 paikkeilla, joskin tarve oli toistaiseksi vähäinen. Yli sadan peltohehtaarin tiloja löytyi viisi vuotta aiemmin tehdyssä maatalouslaskennassa 237 kappaletta, 50–100 hehtaarin viljelmiäkin vain 1 335, joista yksityisomistuksessa oli tuhatkunta tilaa.

Puutavara-ajurit ja maansiirtourakoitsijat olivat kiinnostuneita suuremmista traktoreista, mutta harvempi kuitenkaan hankki jenkkitraktoria. Ison John Deeren, Farmallin ja etenkin Allis-Chalmersin hinnalla kun sai kevyesti kolme neljä keskikokoista traktoria.

70-luvun lähestyessä isoimpien tilojen kiinnostus suurtraktoreihin kasvoi. Sesonkiaikaan alkoi olla hankalaa löytää kuljettajia kovin monelle traktorille, maaseudulla aiemmin yleinen tilapäistyövoima oli vähentymässä, ja vakituisten työntekijöiden pitämiseen oli tullut uudenlaisia mutkia.

Uusia traktoreita myytiin 60-luvun lopulla suunnilleen 10 000 koneen vuosivauhdilla. Yli 100-hevosvoimaisten osuus jäi vielä muutamaan kymmeneen kappaleeseen vuodessa.

Isoja traktoreita esiteltiin aikanaan näyttävästi Koneviestissä, mutta minkäänlaisia vertailevia koeajoja ei silloin tehty. Aikanaan tekemättä jäänyt ryhmävertailu toteutettiin viimein tämän vuoden heinäkuussa. Paremmuusjärjestykseen traktoreita ei yritetty laittaa, eikä se olisi ollut edes mahdollista. Kaikki vertailussa olleet traktorit ovat aikanaan olleet vahvoja ja toimivia työkaluja. Jokaisella on voinut vetää oman aikansa suurimpia työkoneita, kaikkein halvimmallakin. Jos asiakas on halunnut voiman lisäksi mukavuutta ja erikoisominaisuuksia, on silloin pitänyt olla valmiuksia huomattavampaan rahanmenoon.

Valikoima rajattiin vuonna 1967 – ainakin periaatteessa – saatavilla olleisiin maataloustraktoreihin, joiden moottori oli 6-sylinterinen ja selkeästi yli 100-hevosvoimainen (SAE). Painoa piti olla vähintään 4 tonnia.

Tämä pudotti vertailusta Fiat 100- ja Deutz 8005 -traktorit. Molemmat luokiteltiin aikanaan isoiksi koneiksi, mutta Fiat on nelisylinterinen ja 95-hevosvoimainen. Deutzissa on kyllä 5,1-litrainen kuutonen, mutta se on teholtaan 13 hevosvoimaa ja painoltaan 250 kiloa ”alimittainen”.

102-hevosvoimainen County 1004 saattoi olla jopa tuon ajan myydyimpiä suurtraktoreita Suomessa, mutta se oli enemmän maansiirto- ja metsäkone. Pelkästään maatalouteen niitä tuskin hankittiin.

Sama tilanne oli John Deeren suurimmalla mallilla 5010: kaikki Suomeen tuodut koneet, joita oli tiettävästi kolme, olivat urakoitsijoilla, eikä niissä ollut uutena edes nostolaitteita.

Seulan läpäisi kuusi traktorimallia: Allis-Chalmers D21, Ford OK-6, International Farmall 806, John Deere 4020, Massey-Ferguson 1100 ja BM-Volvo T800. Vertailuun osallistuneet traktorit löytyivät vähällä etsimisellä, ja omistajat suhtautuivat hankkeeseen suopeasti.

Seppo Piki Mommilasta luovutti kokeiluun Alliksen ja Deeren, 9-metrisen lautasäkeen sekä reilut 20 hehtaaria avokesantoa, jossa mahtui mylläämään.

Paikka oli mitä sopivin historiallisessakin mielessä, sillä Mommilassa oli aikanaan varsinainen suurtraktorikeskittymä. Itse kartanossa sekä siitä lohkaistuilla Teuron ja Rantalan tiloilla oli jokaisella oma Allis-Chalmers D21 ja muitakin 6-sylinterisiä suurtraktoreita.

Hämeenlinnalainen Markku Seppälä lainasi vertailuun Farmall 806:n, joka on joskus ollut Teuron tilan omistuksessa. Ilpo Kuismalta Janakkalan Viralasta saatiin harvinainen Massey-Ferguson 1100. Ford OK-6 tuli Juha Suomalaiselta Maskusta ja BM-Volvo T-800 Konehuolto T. Laukkaselta Liedosta.

Kaikki traktorit olivat hyvässä kunnossa, olivatpa omistajat tehneet joillekin koneille melko mittavia kunnostuksiakin ihan vain vertailutestiämme varten. Suurkiitokset kaikille asianosaisille vaivannäöstä ja osallistumisesta.

Vertailutraktoreista otettiin savut 9-metrisellä Allis-Chalmers-lautasäkeellä. Yksikkö koostuu kahdesta 4,5-metrisestä äkeestä, joita vedetään erillisellä vetolaitteella. Allis-Chalmers D21 -traktoriin suunniteltu äes painaa reilut pari tonnia, mikä on huomattavan vähän nykyäkeisiin verrattuna, mutta vauhdikkaampaan liikutteluun tarvitaan kuitenkin vissi määrä voimaa ja painoa. 

Ensimmäinen Allis-Chalmersin iso traktorimalli D21 esiteltiin vuonna 1963. Kaksi vuotta myöhemmin sen 3400-imumoottori vaihtui turbolla varustettuun 3500-versioon. 20 lisähevosvoiman myötä alkoivat nimenomaan D21-mallia varten suunnitellut 7-siipinen aura, 9-metrinen lautasäes ja 8,3-metrinen jousiäes liikkua rivakampaan tahtiin.

Alliksen vajaat 7-litrainen turbo kehittää 2 200 kierroksella 140 hv. Tilavuudeltaan (6 977 cm³) Allis. oli vertailuryhmän suurin. Lohkon keskellä oleva pitkulainen motikka on öljynjäähdytin, joka kuuluu turbomoottoreiden varusteisiin. Ruiskutuspumppu on jakajatyyppinen Roosa-Master. 

Muutama hydraulisella nelivedolla varustettu traktorikin tehtiin, mutta hanke ei saanut jatkoa. Kovin suuria määriä ei valmistunut takavetojakaan, vuosivauhti oli 400–600 koneen luokkaa. Lähes kaikki D21-traktorit jäivät kotimarkkinoille, vientiä oli vain jokusen esittelykoneen verran. D21:n tilalle tuli vuonna 1969 modernimmin näköinen 220-malli, jonka perustekniikka oli pitkälti entisellään.

Satoja D21-traktoreita on vieläkin käyttökuntoisena, moni kone on jatkanut uraansa vetokilpailutraktorina, mikä osaltaan kertoo onnistuneesta tekniikasta.

Suomeen Allis-Chalmers D21-traktoria tuotiin neljä kappaletta, joista kolme ostettiin Mommilaan ja yksi jäi Keskon koetilalle. Tiettävästi muualle Eurooppaan ei isoja Alliksia tuotu.

Mommilan koneisiin asennettiin jälkikäteen Holset-turbot, mistä koitui ongelmia, ahtamista kun ei ollut huomioitu 3400-sarjan moottoreiden rakenteissa. Hankaluudet päättyivät, kun niiden tilalle vaihdettiin valmiiksi turbotetut 3500-sarjan moottorit.

Kaikki tänne tuodut Allikset ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Puolet koneista on vielä alkuperäisillä omistajilla, eli Mommilan kartanossa sekä nykyisin Seppo Pikin isännöimällä Rantalan tilalla.

Amerikkalainen Allis-Chalmers D21 on meillä ja maailmallakin hyvin harvinainen traktori. Niitä tehtiin yhteensä vajaat 3 500 kappaletta, Suomeen tuoduista koneista kolme ostettiin Mommilaan ja yksi jäi Keskon omaan käyttöön. Seppo Pikin omistama ja ohjaama Allis sai lautasäkeen railakkaaseen vauhtiin. Järkälemäisestä olemuksesta huolimatta D21 on ketterä traktori. 

Fordin ainoa tehokkaampi traktori 60-luvun puolivälissä oli 6-sylinterinen County, mutta isopyöräisenä nelivetona se oli liian kömpelö joihinkin töihin. Majoreihin oli helppoa vaihtaa Traderin kuutonen kotikonstein, ja tätä mahdollisuutta myös hyödynnettiin innokkaasti.

Ford OK-6 on risteytetty tavallisesta Ford 5000 -traktorista ja 6-sylinterisestä Ford-teollisuusmoottorista. Muutostöistä vastasi haminalainen Orasvuon Konepaja. Yhteensä valmistui 12 traktoria, joista yllättävän moni on säilynyt. Yleisimpiä OK:n käyttäjiä olivat suurtilat ja puutavara-ajurit, mutta myös turvesoilla niitä nähtiin. Traktorin omistaa maskulainen Juha Suomalainen, kuskina tuurasi päätoimittaja Uolevi Oristo. 

Uusiin Fordeihin tehokkaampi moottori ei kuitenkaan noin vain istunut. Fordin toimeksiannosta haminalainen Orasvuon Konepaja sovitteli tavalliseen Ford 5000 -traktoriin Fordin 2704E -teollisuusmoottorin, jolloin traktorin tehot saatiin nousemaan 113 hevosvoimaan.

113-hevosvoimainen Ford 2704E on sovitettu viisitonniseen hitsaamalla kootun kantavan öljypohjan ja kytkinkoppaan kiinnitetyn välilaipan avulla. Käännetyllä etuakselilla on pienennetty kääntösädettä. Tässä yksilössä oli CAV-jakajapumppu, mutta OK:ssa myös Simss-rivipumppua on käytetty. 

Etuakselia kääntämällä saatiin pidentyneen traktorin kääntösäde lähes alkuperäisiin lukemiin. Takapyörille tuli pitoa lisäpainolevyillä, jotka pultattiin takasillan alle. Traktoriin tuli kookkaammat pyörät, vahvistettu etuakseli ja taakse jykevämmät vanteet. Lisävarusteisiin kuului ohjaamo lämmityslaitteineen, jykevämpi vetolaite ja nostolaitteen apusylinterit.

Parin vuoden mittaan Haminassa varusteltiin OK-Kuutosia 12 kappaletta. Asiakkaina olivat jokunen isompi maatila, urakoitsijat ja puutavara-ajurit, joille OK:ta erityisesti markkinoitiin. Uuden ja tehokkaamman Ford 5000 -mallin myötä valmistus päättyi.

Haminalaisesta traktoritusinasta on säilynyt muutama kone, osa jopa erittäin hyväkuntoisina. Vaikka OK:n valmistusmäärä jäi vaatimattomaksi, oli se aikanaan Suomen kolmanneksi eniten myyty suurtraktori.

International Harvesterin ensimmäisessä suutraktorihankkeessa ei ollut varaa epäonnistumisiin. 50-luvun loppupuolella lanseeratun traktorisarjan suurin malli, Farmall 560, oli kaikin puolin huono kone, ja John Deeren uusin mallisto oli vallannut IH:lta ikiaikaisen ykköspaikan.

IH Farmall 806 oli vertailukoneista toiseksi yleisin, kaikkiaan niitä on tehty päälle 50 000 kappaletta, mutta Suomeen on ostettu tiettävästi vain 6 konetta. Tämä 806 on ollut aikanaan Mommilan kartanoon kuuluneen Teuron tilan käytössä. Traktorin nykyinen omistaja on hämeenlinnalainen Markku Seppälä, joka toimi myös kuljettajana. Äes liikkui kevyen näköisesti, mutta voimasavut löytyivät Farmallistakin. 

Niinpä seuraavaa mallia kokeiltiin ensin käytännön töissä peräti 75 000 tunnin ajan. Testit eivät menneet hukkaan: vuonna 1963 esiteltyä Farmall 806:ta pidetään yhtenä IH:n kaikkien aikojen parhaista traktoreista.

Vientikoneista suurin osa oli dieseleitä, mutta amerikkalaiset ostivat innokkaasti myös bensa- tai nestekaasukäyttöisiä traktoreita. Vuosina 1963–67 valmistuneesta päälle 50 000 traktorista suurin osa oli riviviljelymalleja, Eurooppaan tuoduissa oli leveät etuakselit. Farmall 806:n uraa jatkoivat mallit 856 ja 826, johon sai jo kokonaan hydrostaattisen voimansiirron.

Farmallin 5,9-litrainen kone on kuuluisa sitkeydestään. Maksimivääntömomentti 412 Nm/1 000 rpm on lukemayhdistelmä, jollaista ei nykyisistä traktoritaulukoista löydä. Farmall oli kuitenkin koko ryhmän kovimpia kierroskoneita, huipputeho 119 hevosvoimaa saavutetaan 2 400 minuuttikierroksella. Kylmäkäynnistykseen käytetään jenkkityyliin eetteriä. 

Suomeen on tuotu tiettävästi kuusi Farmall 806 -maataloustraktoria sekä jokunen teollisuusmalli. Menekin edistämiseksi Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy järjesti työnäytöksiä ja julkaisi näyttäviä puolen sivun mainoksia, mutta kauppojen syntymiseen kampanjoinnilla oli olematon merkitys.

Kovin monta konetta ei olisi ennätetty tuodakaan, sillä 806:n tullessa SMK:n valikoimiin sen valmistus oli jo päättymässä. Seuraavaa 826-mallia, myytiin reilummin, mutta se oli traktorina erilainen, moottorikin oli paljon lössömpi.

John Deeren vuonna 1960 markkinoille tuoma 10-sarja aloitti maailmalla uuden traktoriaikakauden. Deere oli viimeiset 40 vuotta vannonut 2-sylinteristen nimeen, mutta nyt oli pienimmässäkin 1010-mallissa neloskone.

Malliston suurin traktori, 5010, oli ensimmäinen selkeästi yli 100-hevosvoimainen takavetotraktori. Siinä ja seuraavaksi suurimmassa 4010-mallissa olivat 6-sylinteriset sekä 8,7- ja 6,2-litraiset moottorit.

Deeren moottori oli tilavuudeltaan (6 637 cm³) ryhmän toiseksi suurin. Tehoa löytyy 111 hv/2 200 rpm ja vääntöäkin mukavasti 360 Nm/1 100 rpm. Imuputkessa oleva musta pötkö on suodatinhälytin: kun vihreä raita muuttuu punaiseksi, on suodatin tukkeutumassa. Vesiletkuissa oleva purkki on jäähdytysnesteen suodatin, joka on asennettu jälkikäteen. 

Mallisto uudistui 20-sarjaksi vuonna 1963. Ulkonäkö säilyi entisellään, muutokset olivat teknisiä. JD 4020 sai poraukseltaan 3 milliä suuremman moottorin, jossa oli parikymmentä lisähevosvoimaa. Suurimpiin malleihin sai valinnaisvarusteena 8-nopeuksisen power-shift-vaihteiston.

Uuden sarjan suosituimmaksi traktoriksi nousi JD 4020, jota valmistettiin vuoteen 1972 mennessä 184 879 kappaletta. Se oli myös USA:n ostetuin traktorimalli 60-luvulla. On sanottu, että John Deere nousi kotimarkkinoillaan nykyiseen asemaansa pitkälti 4020:n ansiosta.

John Deere 4020 -traktoria on Suomessa korkeintaan muutamia kymmeniä kappaleita, mutta USA:ssa se oli 60-luvun myydyin traktorimalli. Kaikkiaan 4020:aa on tehty 184 879 kappaletta, eli yli kaksi kertaa enemmän kuin muita vertailuun osallistuneita traktoreita yhteensä. Seppo Pikin omistamassa Deeressä on Power-Shift-vaihteisto, jonka sai valinnaisvarusteena. Aikanaan TVH:n omistuksessa ollut traktori hoiteli äestysvuoronsa vakuuttavasti. 

Suurin osa traktoreista oli riviviljelymallisia, leveällä etuakselilla varustettuja standard-malleja tehtiin vain 17 732 kappaletta. Amerikkalaiset uskoivat dieseliin sikäli, että nestekaasu- tai bensakäyttöisenä 4020:aa tehtiin vain reilut 16 500 konetta.

John Deere oli 60-luvun Suomessa harvinainen merkki, vuosimyynnit jäivät reilusti alle sataan koneeseen. Suurin osa Tukon maahantuomista JD-traktoreista oli länsisaksalaisia, amerikkalaistraktoreiden määrä jäi jokuseen kymmeneen.

4020-mallia ostettiin muutamaan suurempaan talouteen, ja niitä käytettiin myös maansiirtotöissä. Esimerkiksi vertailuumme osallistunut Seppo Pikin traktori on vuoteen 1969 saakka ollut TVH:lla täryjyrän vetäjänä.

Massey-Fergusonin ensimmäiset suurtraktorit perustuivat lainatekniikkaan. 60-luvun alussa esiteltyjen MF97:n ja MF98:n peltien alta löytyivät Minneapolis-Moline G705 ja Oliver Super 99.

Ensimmäinen aito iso Massikka oli 1100-malli, joka tuli saataville yhtaikaa uuden 100-sarjan kanssa syksyllä 1964. Markkinoinnissa sitä ylistettiin huomattavasti paremmaksi ja ajanmukaisemmaksi kuin samassa kokoluokassa kilpailleita John Deere 4020 ja Farmall 806 -malleja.

Massikan Perkins A6.354 -moottori on teholtaan 110-hevosvoimainen ja tilavuudeltaan 5,8-litrainen. Samaa moottoria on käytetty mm. runko-ohjatussa MF1200:ssa, Muir-Hill-traktorissa, suuremmissa MF-, Claas- ja Bautz-puimureissa sekä muutamassa kaivinkoneessa. Kovin vääntömomentti, 360 Nm. 

Muutamat väittämät pitivät paikkansakin. Etenkin hallintalaitteiden ja hydrauliikan puolesta Massikka oli edistyksellinen traktori, mutta Deeren ja Farmallin myyntilukemia se ei etevästä tekniikastaan huolimatta saavuttanut.

Kovavetoisia MF1100- ja MF1130-traktoreita myytiin kotimarkkinoiden lisäksi pieniä määriä Kanadaan, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Euroopan vienti koostui lähinnä esittelykoneista. 1100-mallia tehtiin vuoteen 1972 mennessä 27 450 kappaletta.

Massey-Fergusonin ensimmäisen oman suurtraktorin tuotanto ei yltänyt lähellekään IH:n tai JD:n lukemia. Seitsemässä vuodessa valmistettiin 27 450 kappaletta MF1100-traktoreita, joiden Suomen-tuonti jäi kolmeen tai neljään kappaleeseen. Tekniikaltaan 1100 oli viimeisintä huutoa, eikä ominaisuuksissakaan ollut puutteita. MF ei vain ollut suurtraktoreiden päämarkkina-alueilla samanlaisessa asemassa kuin Euroopassa. Janakkalalaisen Ilpo Kuisman omistama ja ajama Iso-Massikka veteli äestä ongelmitta. 

Suomeen tuli vuosina 1966 ja 1967 tiettävästi kolme MF 1100 -traktoria, neljännestäkin on vihjeitä. Niitä esiteltiin kaikissa mahdollisissa maatalousnäyttelyissä, aina itäisintä Suomea myöten, mutta lopulta ne jäivät Hankkijan koetilojen käyttöön. Markkinointikaan ei ollut kovin aktiivista, mainonta rajoittui kuvaan ja suppeaan esittelyyn koneluettelossa. Sittemmin kaikki koneet myytiin eteenpäin.

BM-Volvo T470 Bison kuului 60-luvun alkupuolella suurimpiin eurooppalaistraktoreihin, mutta sitä vaivasi vanhanaikaisuus, perustuihan tekniikka vuonna 1953 markkinoille tulleeseen Bolinder-Munktell T55 -malliin.

Eteläisen Ruotsin suurtilat alkoivat kiinnostua John Deeren, Internationalin ja MF:n suurista traktoreista siinä määrin, että Volvonkin piti kehittää jotain tehokasta ja modernia. Täysin uusi 106-hevosvoimainen BM-Volvo T800 valmistui vuoden 1966 aikana, ja täyteen vauhtiin tuotanto eteni seuraavana vuonna.

Ison Volvon voimansiirrossa ja hydrauliikassa ei ollut yhtä etevää tekniikkaa kuin amerikkalaisissa kilpailijoissa, mutta hintaakin oli reilut 20 prosenttia vähemmän.

Pari vuotta myöhemmin tuli tarjolle turboahdettu T810 ja sen 4-vetoversio T814. Moottoriksi vaihtui 70-luvun puolessavälissä suurempi ja hieman tehokkaampi D-60. Viimeiset 800-sarjan Volvot valmistuivat vuonna 1979.

Volvon D50-moottori oli 5,13 litrallaan porukan pienin, mutta tehoja siitä on alkuperäiskunnossakin houkuteltu suhteessa eniten. Imuversiossa voimaa on 106 hv, turbossa 140 hv. Vääntömomentit ovat olleet 360 Nm/1 500 rpm ja 440 Nm/ 1 650 rpm, eli voima ei ole ollut yhtä laajaa kuin jenkkitraktoreissa. Sama moottori on ollut monessa Volvo-tuotteessa. 

Isot Volvot tehtiin kilpailijoiksi jenkkitraktoreille, ja siinä onnistuttiin hyvin. Yhteensä vajaasta kymmenestä tuhannesta 800-sarjan Volvosta valtaosa jäi kotimarkkinoille. Monet yli 40-vuotiaanakin aktiivikäytössä olevat Volvot ovat todisteita tasokkaasta ruotsalaisesta traktoriosaamisesta.

Volvo T800 oli Suomeen tullessaan markkinoiden toiseksi halvin yli 100-hevosvoimainen traktori, jatkossa järjestys kyllä muuttui. Volvoa ei kuitenkaan koskaan myyty täällä merkittäviä määriä, yli 500 traktoriin on päästy kolmena vuonna (1965–67), ja silloinkin eniten menekkiä oli pienellä Buster-mallilla. T800:n myynti jäi muutamaan kymmeneen kappaleseen, mutta oletettavasti se oli kuitenkin tuolloin markkinoidemme eniten myyty suurtraktori. Isompien maatilojen lisäksi niitä ostivat puutavara-ajurit ja maansiirtourakoitsijat.

BM-Volvo T800, sittemmin Volvo BM, oli ruotsalaisten vastaisku kotimarkkinoita vallanneille jenkkitraktoreille. Vienti rajoittui lähinnä Pohjoismaihin. Kaikkiaan perusmallisia traktoreita valmistettiin 13 vuoden aikana 4 466 kappaletta, lisäksi turboja ja nelivetoisia malleja valmistui vajaat 5 200 kpl. Suomessa ja Ruotsissa isoja Volvoja ostivat suurtilat ja puutavara-ajurit, meillä menekki jäi huomattavasti vähäisemmäksi. Konehuolto T.Laukkaselta vertailuun saatu T800 poikkesi sikäli muista, että se oli hieman uudempaa tuotantoa ja siinä oli jälkiasennettu turbo. Sen olemuksesta päästiin kuitenkin hyvin selville, ja äeskin liikkui vauhdikkaasti. 

Kaikkien vertailutraktoreiden moottorit ovat pitkäiskuisia. OK:n ja Farmallin iskusuhteet eli iskunpituus jaettuna halkaisijalla ovat vertailun pienimmät, 1,09, eli moottorit ovat lyhytiskuisimpia.

Suurimmat iskusuhteet ovat MF:n 1,29 ja Volvon 1,26. Sitkeimmät moottorit olivat jenkkitraktoreissa, joista parhaat vääntömomentit on mitattu 1 000–1 200 kierroksella minuutissa.

Alliksen tietoja ei ollut saatavilla, mutta tokkopa siitä on vääntöjä koskaan mitattukaan, sitä kun ei Amerikassa harrasteta. OK:ssa ja Volvossa kovimmat väännöt on saatu 1 500 kierroksen tietämissä.

Amerikan traktoreissa ja OK:ssa oli jakajapumput, Volvossa puolestaan rivityyppinen Bosch. OK:ssakin on CAV-jakajapumppujen ohella käytetty Simssin rivipumppuja. Jenkkikoneissa on kylmäkäynnistysapuna kiinteät eetteriruiskut, OK:ssa ja Volvossa asia hoidetaan pakkosyötöllä tai imusarjahehkulla.

Alliksessa, OK:ssa ja Volvossa on 8-nopeuksiset kovat laatikot, Deeressä niin ikään 8-nopeuksinen power-shift. Massikassa ja Farmallissa on hydraulisessa pikavaihteella varustetut, 12- ja 16-pykäläiset vaihteistot. Ajonopeuksissa ei ole suurta eroa, hitain ja nopein on Farmall lukemilla 2–31 km/h.

Deeren suljetun hydraulipiirin sydän on säteismäntäpumppu, joka on eräänlaisella tyhjäkäynnillä, silloin kun painetta ei tarvita. Painonsiirtojärjestelmä toimii vetovarsitunnustelulla, eli se soveltuu yhtä hyvin nostolaite- ja hinattaville työkoneille. Pumpun tuotto on roimat 76 litraa minuutissa ja työpaine 156 kg/cm², mutta nostolaitteen teho melko vaatimattomat 1 800 kiloa. 

Vähennyspyörästönä on OK:ssa, Deeressä ja Massikassa planeettavaihde, kun taas Alliksessa, Farmallissa ja Volvossa on sisäpuolinen hammaspyörävälitys. Alliksesta ja Farmallista puuttui jenkkityyliin tasauspyörästönlukko, MF:ssä se on lisävarusteena, lopuissa vakiona, Deeressä vieläpä varustettuna hydraulisella hallinnalla.

MF:n nostolaitteessa on ulkopuoliset sylinterit ja JD:n tavoin suljettu järjestelmä, johon paineet tehdään 76 litran säteismäntäpumpulla. Vetovarsitunnusteluun perustuvan painonsiirtojärjestelmän lisäksi voidaan käyttää paineensäätöä, jolloin nostolaite nostaa osateholla ja siirtää painoa vetäville pyörille. Nostovoimaa löytyy vajaan 2,5 tonnin edestä. 

Kaikissa traktoreissa on erillinen hydraulisesti tai mekaanisesti hallittava voimanottoakselin monilevykytkin. Kaksinopeuksiset (540/1 000 rpm) voimanotot ovat MF:ssä, Farmallissa ja Deeressä.

Farmallin hydraulijärjestelmään kuuluu kolme erillistä pumppua, joista tehokkaimmalla käytetään nostolaitetta ja ulkopuolista hydrauliikkaa, seuraavasta saadaan paineet ohjaukselle, jarruille ja pikavaihteelle, pienin on varattu voimanoton hallintaan. Parin tonnin nostoteho ei ole kovin paljon, mutta nostolaite on tarkoitettu lähinnä hinattavien työkoneiden vetoaisan kannatteluun. 

OK:ssa ja Volvossa on pelkkä 540 rpm, Alliksessa taas 1 000 rpm. MF:n ajovoimanotto pyörähtää metrillä kaksi kierrosta, Volvon akseli tekee kahdeksan kierrosta. Lisäksi Volvolla on paikalliskäytössä mahdollista pyörittää akselia neljällä nopeudella myötäpäivään ja yhdellä nopeudella vastapäivään.

Ensimmäisen Volvo T800:n 2 000 kilon tehoinen nostolaite vetovarsitunnnustelulla varustettetuine Terra-Troll-painonsiirtojärjestelmineen oli verrannollinen amerikkalaisiin kilpailijoihin. 30 litran tuotto ja 14 litran öljytilavuus olivat vaatimattomia lukemia suurtraktorille. Myöhemmässä versiossa oli jo 45-litrainen pumppu, ja lisäölysäiliöllä tilavuus saatiin 34 litraan. 

Kaikissa traktoreissa oli levyjarrut. Farmallissa, Alliksessa ja Volvossa jarrut olivat kuivat, OK:ssa, MF:ssä ja Deeressä puolestaan märät. Alliksen jarruja on vahvistettu pantajarrulla, Farmallissa ja Deeressä on hydrauliset jarrutehostimet. MF 1100:n jarrut ovat kokonaan hydrauliset.

Alliksen, OK:n, Farmallin ja Volvon hydrauliikoissa on hammaspyöräpumput, Massikassa ja Deeressä säätyvätilavuuksiset säteismäntäpumput. OK-Fordin painonsiirtojärjestelmässä on työntövarsitunnustelu, muissa vetovarsitunnustelu.

OK:n voimansiirto ja hydrauliikka ovat suoraan Ford 5000:sta. Alkuperäistä 1 750 kilon nostotehoa on kasvatettu lisävarusteisiin kuuluneilla apusylintereillä. Tässä tapauksessa varsissa pitäisi nousta lähemmä kolme tonnia. Pumpun 24 litran minuuttituotto on ollut turhan vaatimaton tämän teholuokan traktorille. 

Suurimmat hydrauliikan tuotot on MF:ssä ja John Deeressä, 76 litraa minuutissa. Pienimmät lukemat, 30 ja 24 l/min, olivat Volvossa ja Fordissa.

Alliksen nostotehoa ei ole ilmoitettu missään, mutta hieman uudemman mallin lukemista laskettuna tulokseksi saadaan noin 3 000 kiloa, mikä on varmasti lähellä totuutta. Muiden traktoreiden nostotehot ovat 2 000 kilon molemmin puolin.

Allis-Chalmersissa on 3-lohkoinen hydraulipumppu, josta saadaan paineet ohjaukselle ja muille hydraulikäyttöisille hallintalaitteille sekä työkonehydrauliikalle. Nostolaitteen teho, kolmisen tonnia, on jenkkikoneeksi huomattavan suuri, vaikka traktori onkin tarkoitettu hinattaville työkoneille. 

Kaikki traktorit on alun perin tehty avomallisiksi. Farmalliin ja John Deereen on maahantuoja jälkiasentanut ruotsalaisen Klippan-ohjaamon. Varhaisemmissa Volvoissa on ollut niin ikään ruotsalainen Fernmo-ohjaamo, sittemmin Hara. Massikkaan on soviteltu Palmu-ohjaamo jälkikäteen.

MF:n ohjaamossa hallintalaitteiden sijoittelu tuntuu erityisen onnistuneelle. Istuimen vasemmalla puolella ovat tasauspyörästönlukko, jos se kuuluu varusteisiin sekä istuimen korkeuden säätö, molemmat hydraulisia. Hieman alempana on voimanoton valintavipu. Tasaiselta lattialta löytyvät kytkin- ja jarrupolkimet, keskellä on jalkakaasu. Ratin vasemmalla puolella ovat Multi-Powerin ja voimanoton kytkentävivut, oikealla kertoja ja vaihdevipu, hieman ylempänä käsikaasu. Ulkopuolisen hydrauliikan ja nostolaitteen hanikat ovat oikealla istuimen vieressä. Jälkiasennettu ohjaamo on kotimainen Palmu. 

Orasvuon Konepajan tekemä hytti on kuulunut OK-Fordin valinnaisvarusteisiin, asennuksesta on huolehtinut valmistaja. Allikseen ei ole ollut olemassa tehdastekoista ohjaamoa.

Jokainen traktori olisi ollut miellyttävämpi ilman hyttiä. Oviaukot ovat ahtaita, ja istuimelle pujottautumista haittaa kulkureitillä olevat polkimet sekä kojelaudan ja lokasuojan kapea väli. OK:n hytti on lisäksi niin matala, että vähänkin pitempi kuski kolauttaa nuppinsa oven yläkarmiin ainakin ensimmäisillä kerroilla.

OK:n hallintalaitteet ovat tismalleen samoilla paikoilla kuin Ford 5000:ssa: ratin alla vasemmalla puolella äänitorvi ja virtalukko, oikealla sammutin ja valokatkaisin. Käsikaasu on ratin vieressä. Alhaalla ovat kytkin, korkean vaihteistokotelon kannessa päävaihdevipu ja kertoja, vieressä käsijarruvedin. Alhaalla oikealla ovat jarrupolkimet ja jalkakaasu. Voimanoton kytkentä on alhaalla vasemmalla, hydrauliikan käyttö- ja valintavivut istuimen vieressä oikealla. Lisävarusteisiin kuulunut ohjaamo on Orasvuon Konepajan tuotantoa. 

Ohjaamometeli oli melkoinen. Desibelien ykkönen oli selvästi OK, kakkostilasta kilpailivat tasaväkisesti MF ja Farmall. Deeren hytissä ei ollut ovia eikä ikkunoita, ainoastaan tuulilasi ja katto, mikä lievensi hurjinta mekkalaa. Volvon uudemman mallinen Hara oli hiljaisin, mutta millään muotoa äänetön ei sekään ollut. Alkuperäinen 60-luvun lopun Fernmo olisi ollut samanlainen kaikukammio kuin muutkin kopit.

Farmallin yhdistetty sammutin ja käsikaasu on hieman oudosti ohjauspyörän yläpuolella. Pikavaihteen vipu löytyy kojetaulun vasemmalta puolelta, vaihdevivut oikealta. Kytkin ja jarrut ovat normaalilla paikoillaan. Tasauspyörästönlukkoa ja jalkakaasua ei ole, kuten ei monessa muussakaan tämän ajan jenkkitraktorissa. Kaikki hydrauliikan vivut on keskitetty oikealle puolelle. Ruotsalainen Klippan-ohjaamo on kuulunut valinnaisvarusteisiin. 

Hallintalaitteiden sijoittelu tun-tui onnistuneimmalle OK:ssa, mutta syynä lienee 20 vuoden kokemus Ford 5000:n ajosta lähes päivittäin. Käsi löysi oikeat hanikat vieläkin, vaikka viimeisestä ajokokemuksesta on aikaa kohta 15 vuotta.

Yhdenkään traktorin ohjaamojärjestelyt eivät olleet pielessä, mutta puolueettomasti tarkasteltuna parhaiten oli onnistuttu amerikkalaistraktoreissa. Jos nyt joku on nostettava ylitse muiden, on se Massikka, jonka tasalattiaisessa ohjaamossa lähes kaikki tuntui olevan kohdallaan. Deeressäkään ei ollut vikaa, mutta ratin vieressä olevat, vasemmalla kädellä hoidettavat hydrauliikan hallintavivut eivät tuntuneet luontevilta. Äkkiä niihin varmaan tottuisi.

Alliksen lattialla on kytkin, päävaihteiston vipu ja jarrut, tasauspyörästönlukko ja jalkakaasu puuttuvat. Käsikaasu on äärimmäisenä oikealla, ja sen alla on voimanoton kytkentä. Siitä vasemmalle ohjauspyörän kehän takana piilossa on käsijarrun vedettävä namikka ja seuraavana niin ikään vedettävä kertoja, yläpuolellaan punainen eetteristartin hanikka. Istuimen oikealla puolella on ulkopuolisen hydrauliikan kaksi hallintavipua, uloimpana nostolaitteen kepakko. Kahdella taaimmaisella vivulla hallitaan Traction Booster -painonsiirtojärjestelmää. 

MF:n, Deeren ja Farmallin kaikki vaihdevivut ovat kojetaulussa. Volvossa päävaihde on keskellä lattiaa ja kertoja ratin vasemmalla puolella. Alliksessa päävaihde on samoin lattialla, kertojan vetokytkin ratin oikealla puolella. Fordissa kaikki kepakot ovat lattialla.

Deereä lukuun ottamatta kaikkien traktoreiden hydrauliikat on keskitetty ohjaamon oikealle puolelle.

Kaikki John Deeren hallintavivut on keskitetty kojetauluun tai sen lähistölle. Vasemmalta lukien kaksi ulkopuolisen hydrauliikan vipua ja nostolaite, rattiakselilla sammutin ja käsikaasu, oikealla vaihdevipu, hieman alempana sivussa voimanoton kytkentä. Kytkin ja jarrut ovat tavallisilla paikolla. Jarrupolkimien vierestä löytyy jalkakaasu, joka oli harvinaisempi varuste jenkkitraktoreissa. Valinnaisvarusteisiin kuulunut ohjaamo on merkiltään Klippan. 

Ajaminen on pelkän käsikaasun varassa Alliksessa ja Farmallissa, jossa se on hieman omituisesti ratin yläpuolella. Muissa on myös jalkakaasut. MF:ssä jalkakaasu sijaitsee keskellä, OK:ssa, Volvossa ja Deeressä oikealla.

Volvossa oli uudemman aikakauden Hara-ohjaamo. Vuonna 1967 valinnaisvarusteisiin kuulunut Fernmo-hytti on huomattavasti askeettisempi. Kojelauta ja hallintalaitteet ovat kuitenkin samat ja samoissa paikoissa. Lattialla kytkin, jonka vieressä voimanoton vipu, keskellä päävaihdevipu, sitten jarrut ja jalkakaasu, taaempana tasauspyörästönlukko. Ratin vasemmalla puolella kertoja, oikealla käsikaasu. Kaikki hydrauliikan vivut ovat istuimen oikealla puolella. 

Jenkkitraktorit ovat koostaan huolimatta yllättävän ketteriä. Allis-Chalmersin, John Deeren ja Farmallin kääntösäde on suunnilleen 3,8 metriä ilman ohjausjarruja, OK-Ford pystyy samaan. Massikka tarvitsee kääntyäkseen 4,3-metrisen ringin, ja Volvo kääntyy 4,6 metrissä.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Fordson Majorin kääntösäde oli 4,08 metriä, Valmet 502:n 3,93 metriä ja MF65:n 3,65 metriä.

Aikanaan ruotsalaisten tekemät viralliset mittaukset osoittautuivat paikkansapitäviksi myös käytännössä, sillä amerikkalaistraktorit pyörähtävät suunnilleen toisen takapyöränsä varassa. Hyvää kääntyvyyttä on jalostettu kaiketi riviviljelyksien takia. Amerikan koneissa oli hydro-ohjaukset, Volvossa ja OK:ssa tehostimet.

Amerikkalaisten ohjaimissa oli ison traktorin tuntua, samoin Volvossa. OK ei antanut samanlaisia fiiliksiä, joskin konepelti tuntui tavalliseen viistonniseen tottuneesta mahtavan pitkältä. Käynnistyksen jälkeen kyllä huomasi, että kyseessä on kokolailla eriluontoinen traktori.

Kaikki traktorit olivat hyviä ajettavia, Massikka ja Deere jopa erittäin hyviä. Alliksen ajotuntumat jäivät tällä kertaa testaamatta, koska kytkinhaarukasta oli irronnut sokkatappi, ja liikkeelle lähteminen vaati melkoista kikkailua. Seppo Piki kuitenkin onnistui ajelemaan näyttävästi ilman kytkintäkin. Kymmenisen vuotta sitten tehdyn koeajon perusteella Allis voidaan kyllä luokitella käteen käyväksi koneeksi.

Deeressä oli ehdottomasti mukavin vaihteisto, toimivan power-shiftin tekniikka oli amerikkalaisilla hallussa jo 50 vuotta sitten. Kytkinpoljinta tarvitaan vain tarkemmissa paikoissa, kuten työkoneiden kiinnityksissä.

Massikassa oli tuttu Multi-Power- ja Farmallissa hieman tuntemattomampi Torque Amplifier -pikavaihde, joita molempia hallitaan hydraulisesti. Farmallin pikavaihde ei ollut toiminnassa, joten se jäi kokeilematta. Multi-Power on toiminnoiltaan samanlainen kuin pienemmissäkin Massikoissa, eli moottorijarrutus toimii vain ”jänis-asennossa”.

Ylivoimaisesti tehokkaimmat jarrut olivat Massikassa, tarvittava poljinvoima on äärimmäisen pieni. Asialla on varjopuolensakin, sillä jarrut eivät ole hydraulisesti tehostetut vaan kokonaan hydrauliset. Mekaanista yhteyttä ei ole. Sammutettu järjestelmä varastoi painetta hätäjarrutukseen, mutta pian poljin on täysin hervoton.

Jos traktori sattuu sammumaan raskaan kuorman kanssa jyrkkään mäkeen, on omistaja Ilpo Kuisman mukaan kuljettajalla tasan

kaksi vaihtoehtoa: joko luottaa tuuriinsa tai hypätä kyydistä. Samaa vaivaa esiintyi vanhoissa MF:n telakoneissa.

Jokainen vertailutraktori on soveltunut peltokäyttöön, toiset hieman toisia paremmin. Amerikkalaistraktoreiden hydrauliikat ovat olleet huomattavasti tehokkaampia, ulkopuolisen hydrauliikan lohkojakin on jokaisessa parittain ja tuottoa vaikka kuinka.

OK-Fordin hydrauliikalla on saatu apusylintereiden avulla ylös kookaskin työkone, mutta kovin kummoista ulkopuolista hydrauliikkaa sillä ei ole voinut käyttää, koska pumpun tuotto on hyvin vaatimaton.

Huokeimmalla ison traktorin ostosta muinoinen suurtilallinen tai urakoitsija on selviytynyt juuri OK:n hankinnalla. Se on vetänyt tomerasti auraa tai äestä, ja perässä ovat liikkuneet mahtavat puukuormat. OK on kuitenkin vain suuremmalla moottorilla ja lisäpainoilla varustettu keskikokoinen traktori, tosin melko järeärakenteinen. Ominaisuuksiltaan se ei ole tavallista Ford 5000:ta kummempi, mikä ei toki ole pahasta, mutta varsinkaan amerikkalaiskoneisiin OK:ta ei voi verrata. Varaosahuollon puolesta OK on ollut turvallinen ostos.

Myös Volvon osat ovat löytyneet läheltä. Volvokaan ei pärjää jenkkikoneille tekniikan tai hydrauliikan tehokkuuden osalta, mutta se on kuitenkin alun perin suunniteltu isoksi traktoriksi. Ajovoimanotosta on ollut iloa tukkikärryjen vedossa.

Volvon kahdeksan kierrosta metrillä on parempi lukema kuin MF:n kaksi. Kärrykäytössä kierroksia saisi olla mieluummin yli viisi metriä kohden, muuten momentit nousevat turhan suuriksi ja voimansiirto rasittuu liikaa. Joka tapauksessa Volvoja nähtiin aikanaan puutavaran ajossa jopa enemmän kuin pelloilla. Amerikkalainen traktori tukkikärryn edessä oli harvinainen muttei mahdoton näky.

Kovin hevosvoimahinta, 357 markkaa, on ollut Alliksella. Seuraavana tulee Massey-Ferguson (345 mk), John Deere (339 mk), Farmall (311 mk) ja Volvo (295 mk). Mekaanisella vaihteistolla varustetun Deeren hinta per hevosvoima putoaa 313 markkaan.

Halvimmalla hevosvoiman sai ostamalla OK:n, jossa yksi hevosvoima maksaa 230 markkaa. Suunnilleen 60-hevosvoimaisen länsitraktorin vastaavat lukemat olivat vuonna 1967 keskimäärin 200 mk/hv.

Ison traktorin hevosvoima on aikanaan ollut kalliimpi, mutta vastaavankokoisten (noin 80 kW) nykytraktoreiden keskimääräinen hevosvoimahinta on kuitenkin huomattavasti kovempi kuin yhdenkään vertailuun osallistuneen. Suoraa vertailua ei tietenkään voi tehdä, sillä tekniikka ja ajomukavuus ovat nykyään ihan eri tasolla, tosin 60-luvun 100-hevosvoimainen traktori on kyllä paljon saman tehoista nykytraktoria ”satahevosvoimaisempi”. Vanhan kunnon sitkeyden ja rynttävoiman puuttuminen on korvattu ylimääräisillä vaihteilla tai kokonaan portaattomalla nopeudensäädöllä.

Tehokkaammat traktorit alkoivat yleistyä joskus 1970-luvun lopulla. Isojen koneiden lukumäärää kasvattivat muun muassa Vapon eri puolella maata avaamat turvetyömaat. Jenkkitraktoreita ei soilla juuri näkynyt.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Koneviestin traktoritaulukossa nämäkin vertailuun osallistuneet verrattoman tehokkaat jättitraktorit sijoitettaisiin Allista lukuun ottamatta pienimpään, alle 90-kilowattisten sarjaan. Niin katoaa traktorikunnia.

Avaa artikkelin PDF