Zürichissä vuonna 1896 syntynyt Andreas Stihl muutti kansakoulun jälkeen sveitsiläisen äitinsä ja kuljetusyrittäjänä toimineen saksalaisen isänsä hoivista sukulaisten luo Saksaan. Opinnot jatkuivat Singenin reaalikoulussa, jonka jatkeeksi Andreas kävi lukion Düsseldorfissa.
Vuonna 1915 oli vuorossa armeija taistelukenttineen, missä Stihl haavoittui ja kotiutettiin kaksi vuotta myöhemmin. Vasenta kättä ei saatu koskaan entiselleen.
Seuraavaksi alkoi insinöörikoulutus Eisenachin korkeakoulussa, mistä Stihl valmistui v. 1920. Oltuaan kolmen vuoden ajan vieraan palveluksessa, hän perusti kaverinsa kanssa teollisuuden koneikkojen suunnitteluun ja myyntiin erikoistuneen insinööritoimiston, joka ei kuitenkaan menestynyt.
Stuttgartissa vuonna 1926 aloittanut A.Stihl Ingenieurbüro tuotti aluksi höyrykattiloiden osia, minkä ohessa Andreas rakensi sähkökäyttöisen 2,2 kW:n ketjusahan, joka painoi 48 kiloa. Myöhemmin valmistui 6 hv:n polttomoottorilla varustettu versio, joka sai ensiesittelyn Leipzigin messuilla v. 1930. Teräketju oli tuolloin jo vanha keksintö, mutta polttomoottoreilla niitä oli pyöritetty vasta 5 vuoden ajan. Ensimmäinen oli berliiniläisen E. Ring & Co:n tekemä Rinco, jonka jälleenmyyjänä Stihl eräässä vaiheessa toimi.
Alkanut pulakausi iski hyvin alkaneeseen sahatuotantoon, mutta firma pysyi pystyssä pesukoneiden avulla. Stihlin "die Freundin der Hausfrau" (kotirouvan ystävä) oli pelkkä tulisijalla ja sähköisellä hämmentäjällä varustettu pyykkipata, mutta perinteisiin menetelmiin verrattuna ilmeisen tehokas.
Lamakauden hellittäessä avautui vientimarkkinoita etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Tuotannon lisääntyessä tilat Stuttgartissa kävivät riittämättömiksi, minkä johdosta hankittiin entinen paperitehdas Neustadista. Toinen maailmansota katkaisi vientitoiminnan, mutta armeija tarvitsi runsaasti sahoja, joten tehtaat pyörivät edelleen täysillä. Sotilaskäyttöön kehitettiin erityinen Wehrmacht-malli KS43, jossa oli jo aiemmin käyttöön otettu automaattinen ketjun voitelu sekä keskipakokytkin.
Vuonna 1944 kaikki toiminnot siirrettiin Neustadtiin, koska Stuttgartin tehdas oli tuhoutunut pommituksissa. Sodan päättyminen toi natsipuolueen ja SS:n jäseniin kuuluneelle Andreas Stihlille lisähankaluuksia. Ranskalaisten toukokuussa 1945 tekemää pidätystä seurasi kolmen vuoden jakso baijerilaisella työleirillä ja yrityksen takavarikointi. Myöhemmässä oikeudenkäynnissä Stihlin katsottiin kuitenkin olleen ulkopuolinen tuolloin käytetyllä termillä Mitläufer (seuraaja) ja hänet vapautettiin. Lieventävänä asianhaarana oli myös pakkotyöläisten hyvä kohtelu Stuttgartin ja Neustadtin tehtailla.
Stihl sai yrityksensä takaisin v. 1948, mutta sahatuotanto oli vastatuulessa. Armeijan runsaita sahavarastoja jaettiin tarvitsijoille, uusien ostoon ei ollut tarvetta, eikä maksukykyä. Stihl näki pelastuksen traktoreissa, joiden tekemiseen Liittoutuneiden valvojat suhtautuivat suopeimmin. Markkinoitakin oletettiin riittävän, eteläisen Saksan pientilavaltainen maatalous kun oli lähes kokonaan hevosvetoista.
Aiemmin kehitetyn yksisylinterisen kaksitahtidieselin ympärille koottiin pienikokoinen 12 hv:n traktori, joka saatiin sarjatuotantoon vuoden 1948 aikana. Moottorin omintakeisessa voitelussa oli kuitenkin ongelmia, ja kun sahatuotantokin oli lamassa, meinasi Stihlin tehdas kaatua kassakriisiin. Lopulta öljypumppu saatiin kuntoon ja kun uusi 16-kiloinen "kevytsaha" BL alkoi mennä kaupaksi, velkojat suostuivat maksujärjestelyihin v. 1950.
Jatkossa kaikki sujui paremmin. Stihlin sitkeästi kiinni pitämästä traktorituotannosta luovuttiin 1963, mutta neljä vuotta aiemmin esitelty uutuussaha Contra oli maailmalla niin kysytty, että lisääntynyttä Amerikan vientiä varten jouduttiin vuokraamaan kokonaisia rahtikoneita.
Vuonna 1971 Stihl nousi 340 000 sahan vuosituotannolla alan johtavaksi toimijaksi, miljoonas saha oli valmistunut kaksi vuotta aiemmin. Vieläkin perheyrityksenä toimivan yhtymän perustaja Andreas Stihl kuoli pitkäaikaiseen sairauteen v. 1973.
