Ajettavalla Seko Tiger -apevaunulla on ruokittu karjaa jo 10 vuoden ajan – vaunun edut korostuvat, kun päivässä tehdään rehua monta satsia

Sekon 14-kuutioisella säiliöllä varustettu ajettava apevaunu on kompakti paketti. Talvella on vetokyvyssä ollut pieniä ongelmia, niihin olisi apua nelivedosta.  Kuva: Matti Turtiainen

Alahärmässä maatalousyhtymä Pitkämäen tilalla lypsykarja on ruokittu 10 vuoden ajan ajettavalla Sekon apevaunulla.

”140 lehmää ja nuori karja päälle”, sanoo Ville Pitkämäki.

Seko Tiger VMF 140 Self hankittiin Pitkämäen tilalle uutena vuonna 2014 ja sen jälkeen mittariin on tullut lähes 4000 tuntia.

Ohjaamon näkymä alkaa olla vanhahtava, mutta painonapit ovat helppokäyttöiset vaunun hallinnassa. Sekon vaunussa oli jo 10 vuotta sitten työskentelymukavuutta lisäävä ilmastointi vakiovarusteena.  Kuva: Matti Turtiainen

Aperuokintaan siirryttiin samana vuonna, aiemmin ruokinta perustui pyöröpaalisäilörehuun sekä väkirehukioskeihin. Perusteet ajettavan vaunun hankintaan olivat Ville Pitkämäen mukaan tuolloin samat, jotka edelleenkin pätevät.

”Vain yksi moottori pyörii, eikä kuljettajan tarvitse hyppiä koneesta toiseen ja kantaa tavaraa edestakaisin moneen kertaan.”

Edut korostuvat, kun päivässä tehdään monta satsia.

Säilörehu, murskevilja ja valkuaistäydennyksenä käytettävä rypsirouhe jyrsitään siiloista kyytiin ja sekoituksen jälkeen jaetaan ruokintapöydälle.

Sekon jyrsinpää on varsin samanlainen kuin muillakin merkeillä. Jyrsinjälki jää siistiksi eikä Pitkämäellä ole havaittu rehun lämpenemistä. Pyöröpaalien jyrsintäkin onnistuu, jos paali laitetaan rehuseinämää vasten. Sekon jyrsin pyörii vasten ajosuuntaa, joten muussa tapauksessa paali vain siirtyisi eteenpäin.  Kuva: Matti Turtiainen

”Ne on nätti ottaa tuosta navetan läheltä ja jakaa vaunulla sitten suoraan pöydälle”, Ville Pitkämäki sanoo.

Sekon Tiger VMF on kaksiruuvinen ja säiliön koko on 14 kuutiota. Tuntuuko tämä riittävältä?

14-kuutioinen säiliö lepää tukevan rungon ja kolmen vaaka-anturin päällä. Perusrakenne Sekon ajettavassa apevaunussa on vahva. Hitsauksista ei ole tarvinnut kantaa huolta, ja runko on pysynyt ryhdissään. Nyt Ville Pitkämäki ottaisi kuitenkin nelivedon, sillä Suomen talvi tuo omat tunnetut haasteensa.  Kuva: Matti Turtiainen

”No ei oikeastaan, vähän pieneksi jo jää. Mutta ruokintapöytä on sen verran kapea, ettei oikein leveämpi mahtuisi”, Pitkämäki sanoo.

Navetta on rakennettu alun perin vuonna 1999 ja sitä on jatkettu vuonna 2009. Toinen navetta, jossa ovat umpilehmät, tiineet hiehot ja vasikat, on rakennettu vuonna 2020. Siellä on jo leveämpi ruokintapöytä.

Ajettavan apevaunun edut vielä korostuvat, kun Pitkämäellä tehdään yleensä kaksi satsia päivässä, Joskus tehdään kolmekin satsia päivässä, Ville Pitkämäki sanoo.

Rehu jaetaan säiliön etupuolella olevalla kuljetinmatolla.  Kuva: Matti Turtiainen

Appeen teon ajan Pitkämäki pyörittää sekoitusruuveja alhaisemmalla nopeudella, ja kun kaikki komponentit on saatu säiliöön, pyöritetään sekoitusta kovemmalla nopeudella. Noin 5 minuutin pyörityksen jälkeen ape on valmis jaettavaksi.

Hinattavasta vaunusta ei ole pitkäaikaista kokemusta, mutta tänä talvena Pitkämäki joutui Sekon varaosatoimituksen viivästyessä lainaamaan muutaman kilometrin päästä veljeltään hinattavaa vaunua.

”Kyllä siihen oli vaikea tottua”, Pitkämäki naurahtaa. ”Vaunu oli lisäksi niin iso, ettei se mahtunut sisään, ja jouduimme purkamaan satsin ulos ja kantamaan pienkuormaajalla sisälle.”

Ruokinnassa käytetään yleensä kahden korjuukerran ajosilppurilla korjattua säilörehua ja murskeviljaa. Valkuaisena käytetään rypsirouhetta, joka sekin varastoidaan laakasiilossa kasassa. Ruuvien päälle jää jonkin verran tavaraa jaon jälkeen, sillä ne eivät pyöri riittävän nopeasti.  Kuva: Matti Turtiainen

Erityisen helpoksi ajettavan käytön tekee Ville Pitkämäen mielestä se, että kuljettaja voi koko ajan seurata vaakanäytöstä paljonko tavaraa säiliöön menee. Kun reseptin mukainen määrä on täytetty, on helppo pysäyttää täyttöjyrsin ja ajella seuraavan komponentin täyttöpaikalle.

Reseptin voi ohjelmoida myös muistiin koneeseen, mutta Pitkämäki on luottanut muistiinpanoihin.

Sekon heikoimmaksi paikaksi Ville Pitkämäki sanoo täyttöjyrsimen kuljetinmaton.

Sekon heikoimmaksi kohdaksi on osoittautunut kuminen kuljetinmatto.  Kuva: Matti Turtiainen

”Se kestää vuoden ja menee pikkuhiljaa poikki. Ilmeisesti tuo kuljetintunneli on liian kapea. Meillä on aina matto hyllyssä valmiina, ja Seinäjoelta tulee kaveri liimaamaan sen”, hän naurahtaa.

Yksi mattoa rasittava tekijä saattaa Pitkämäen mukaan olla järeä ja tehokas jyrsin, joka syöttää rehua matolle kovaa kyytiä.

Huollot, jotka koostuvat pääasiassa öljynvaihdoista ja parinkymmenen nipan rasvauksista, on Pitkämäellä tehty itse. Ruuvien terät vaihdetaan tarvittaessa ja nyt on vasta kolmannet terät menossa.

Moottori ja hydrauliikkayksikkö ovat ohjaamon vieressä koneen oikealla puolella.  Kuva: Matti Turtiainen

Jatkossa Pitkämäen karjan ruokintaan mietitään uusia ratkaisuja, ja ajettava apevaunu on jatkossakin yksi mahdollinen ratkaisu.

”Tarjouksia on pöydällä, mutta mietimme myös mattoruokkijaa navettaan. Toisaalta silloin tämä Seko pitäisi jättää käyttöön toisen navetan ruokinnan takia”, Ville Pitkämäki sanoo.

Ville Pitkämäki pohtii ruokintatekniikan seuraavia investointeja. Ajettava vaunu kiinnostaa, mutta muitakin ratkaisuja on mielessä.  Kuva: Matti Turtiainen

Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje