Kylävieraat kauhistuivat, kun taaperoikäinen Anne Tikkanen käynnisti kaivinkoneen — nyt hän tekee metsäurakointia isänsä työparina

Anne Tikkanen ei koe metsäurakointia yksinäiseksi. ”Metsässä on aina mukavaa. Välillä voi vaikka poimia puolukoita – tämä on paljon muutakin kuin työtä”, Tikkanen sanoo.  Kuva: Arto Turpeinen

• Ammatti: Kaivinkoneenkuljettaja ja kouluttaja
• Ikä: 42 vuotta
• Kotipaikka: Kontiolahti
• Harrastukset: korutyöt, laskettelu, moottorikelkkailu

”Herranen aika, nytkö se jo löi sen käyntiin”, totesivat kylävieraat, kun taaperoikäinen Anne Tikkanen käynnisti yllättäen Lännen 10 -kaivinkoneen. Mitään hätää ei kuitenkaan ollut, sillä isä tiesi, etteivät Annen jalat kuitenkaan yltäisi polkimille ajamista varten – olihan tytär harjoitellut koneen käyttöä sylistä käsin jo monet kerrat.

Mikään ihme ei ole, että Tikkanen innostui kaivinkoneista, sillä laitteita on ollut kotona aivan vauvasta lähtien. Äidin ollessa töissä tytär lähti mukaan isän työmaille. Metsänmuokkaukseen hän haki tuntumaa jo kymmenvuotiaana, ja jo muutamia vuosia myöhemmin tienasi rahaa saman alan kesätöissä.

Maanrakennus on varsin vahvasti kausiluonteista, joten varasuunnitelmaksi Tikkanen on opiskellut sosionomiksi ja kuva-artesaaniksi. 15 vuoden ajan hän onkin opettanut hopeametallitöitä mm. ammattikouluissa ja kansalaisopistossa. Lisäksi hän järjestää oman yrityksen kautta TYKY-päiviä niitä haluaville yrityksille.

Pientä taukoa konehommiin kuitenkin tuli, sillä ikävän auto-onnettomuuden aiheuttaman niskavamman vuoksi työskentely kävi mahdottomiksi. Taukoa tuli viitisen vuotta, mutta hiljalleen tuntimäärät taas lisääntyivät.

”Nyt olen tehnyt jo kaksi kesää täyspäiväisesti metsänmuokkauksia. Ongelmia ei ole ollut, vaikka kuntoutuminen oli pitkä – itsestä täytyy kuitenkin pitää huolta. Jos kone tärähtää kiveltä, niin se on kelle tahansa kova isku. Onneksi nykypenkit ovat hyviä. Tärkeintä on, mille kone tuntuu”

Metsänparannustyömaat saattavat sijaita melko syrjäisillä seuduilla, joilta ei kahvitauoilla lähdetä aivan helposti huoltoasemalle rupattelemaan. Työn luonteesta kysyttäessä paikalle pölähtääkin kurkiparvi ja Pielisen yllä liitää joutsen.

”En koe tätä työtä yksinäiseksi, metsässä on aina mukavaa. Välillä voi vaikka poimia puolukoita – tämä on paljon muutakin kuin työtä. Minua ei oikeastaan kiinnosta mitä koneen peltien alla on, mutta letkujen vaihdot osaan tehdä myös maastossa. Kaikissa töissä on huonoja puolia, mutta eniten harmittaa, jos koneeseen tulee vikaa”, Tikkanen kertoo.

Työpäivän aikana hän kuuntelee podcasteja, äänikirjoja ja opintomateriaaleja. Ajat ovatkin vuosikymmenessä muuttuneet päivän sujumisen osalta menneisiin vuosiin verrattuna. Vuoro voi hurahtaa jopa liian nopeasti, mikäli kuuntelussa on mielenkiintoinen äänikirja.

Urakointia Tikkanen tekee yhdellä koneella isän kanssa työparina. Kesän aikaan aukkoja käsitellään satoja hehtaareja. Yhteistyö on sujunut hyvin.

”Isän kanssa tulen työmaalla hyvin toimeen, vaikka hän joskus sotkeekin hyttiä. Töitä tehdään kahdessa vuorossa joustavasti - jos toisella on meno jonnekin, niin asiat voidaan sopia keskenämme. Vuosi vuodelta jatketaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Kaikessa työssä pitää ottaa päivä kerrallaan.”