Vertailussa kahdeksan KKHt 08 -ryhmän lyhytperäistä, kahdeksan tonnin telakaivukonetta — Testikuljettajat arvioivat kaivinkoneita ja tekivät koneille mittauksia.
Kaupungistuminen ja maakaapelointi ovat kasvattaneet tarvetta kompakteille, mutta tehokkaille koneille. Esimerkiksi lyhytperäiset kahdeksantonniset kaivukoneet ovat näppäriä moniin eri kohteisiin. Koneviesti testasi kahdeksaa kokoluokan konetta.
Tilaajalle
Osaston luetuimmat
- Mikko Moilasta viehättää työn maanrakennuksen monimuotoisuus – "Konekuskin täytyy huolehtia työmaasta monipuolisesti"
- Kaivantojen yllättävät sortumat aiheuttavat vaaratilanteita – ota huomioon nämä asiat kaivannon teossa
- Televisiosta tuttu Markku Saukko on maarakennusalan ammattilainen – työn lomassa onnistuu myös yhteisselfiet kuraisissa vaatteissa
- Henri Rantalan urakoinnista suurin osa liikevaihdosta muodostuu energiapuunkorjuusta – 11 vuoden aikana moni asia on muuttunut
- ECM ES85 -kaivukone: Vankka voimapussi
- Konemyyjä Jari Salomäki on myynyt urallaan tuhansia koneita – ”Paini ja kaupankäynti ovat molemmat tahtoasioita”
- Kaivinkoneissa metsäalusta tuo etua metsässä etenemiseen – näistä syistä koneen varustuksella on iso merkitys