Koneviesti kokeili tela-alustaista Vermeer ML100 -minikuormaajaa pihamaan maansiirto- ja tasoitustyössä rinteessä, jossa maanpinta laskee 15 metrin matkalla keskimäärin kolmisen metriä ja osan matkaa huomattavasti jyrkemminkin. Tela-alustaisen kuormaajan puskuteho ja maastokelpoisuus ovat omiaan tällaisessa haastavassa paikassa. Lisäksi oli riski, että takapihalle olisi rakennusvaiheessa jäänyt nauloja, jotka olisivat saattaneet aiheuttaa rengasrikon pyöräalustaiselle koneelle.
On loogista, että toisella kahvalla ajetaan ja toisella hallitaan kuormainta. Ajokahvan toimintalogiikka kuitenkin vaati aluksi totuttelemista. Kun kahvan työntää eteen, kone kulkee luonnollisesti suoraan eteenpäin. Kun samalla vääntää vipua sivulle, kone kaartaa samaan suuntaan kuin vipua vääntää. Peruutettaessa vipua tietenkin vedetään taakse. Alas ja vasemmalle vipua siirrettäessä kone kuitenkin kaartaa takaoikealle ja vastaavasti alas ja oikealle väännettäessä kone kaartaa takavasemmalle. Ajovivun kääntäminen vasemmalle siis määrittää, että koneen keula kääntyy vasempaan ajosuunnasta riippumatta.
Tämä vaati alkuvaiheessa keskittymistä erityisesti ahtaassa paikassa, kuten ajettaessa asuinrakennuksen lämmitysjärjestelmän kompressoriyksikön vierestä. Mielessä vaani kauhankulmalla rikki rohnaistu kompressorin lämmönvaihtimen kenno korjauskustannuksineen. Tarkka ajaminenkin onnistuu liukuohjauksesta huolimatta, mutta tarkkana on toki oltava. Moottori vääntää hyvin myös matalilla kierroksilla, mikä rauhoittaa koneen käyttäytymistä.
Kun hallintalaitteisiin tottuu, alkavat ajonopeudetkin nopeasti nousta ja työteho kasvaa. Ajohydrauliikan säätötilavuuspumppujen toiminta on loogista ja ajaminen luontevaa.
Koneen saa kääntymään myös paikallaan kääntämällä vipua suoraan sivulle, mikäli alusta on sopivan liukas. Ajohydrauliikan voima ei kuitenkaan ihan riitä paikallaan kääntämiseen kaikissa tilanteissa. Jos alusta on tahmea ja kone vielä kuopassa siten, että koneen paino kohdistuu enimmäkseen telojen reunoille ja päihin, on paikallaan kääntämisen sijasta ajettava vuorotellen eteen ja taakse samalla kääntäen. Konetta tarvitsee pyöräyttää paikallaan oikeastaan aika harvoin. Se hiertää kumiteloja sivusuunnassa aggressiivisesti ja taitaa vain nostaa polttoaineenkulutusta turhaan.
Trukkipiikeille ilmeni tarvetta siirrettäessä kuormalavallista, jossa oli käsin pinottuna kerroksittain pihakiviä. Lavan paino oli onneksi vielä koneen nostokyvyn rajoissa. Vaikka koneen perä kevenikin huomattavasti, pystyi koko lavan nostamaan trukkipiikeillä pois paikasta, joka olisi ainakin ylärinteeseen ajaen jäänyt pyöräalustaiselta koneelta haaveeksi. Samalla tuli todettua, että pitkät trukkipiikit jatkavat koneen pituutta niin, että kone muuttuu kömpelöksi ahtaassa paikassa. Trukkipiikkejä toki saa 36", 42" ja 48"-pituisina (91, 107 ja 122 cm).
Yksin työskennellessä kuljettajan istuin olisi hidastanut ja vaikeuttanut työskentelyä haastavassa maastossa. Seisomapaikalta on vain yksi askelma maahan, mikä tekee liikkumisesta nopeaa.
Koska työhydrauliikka ja ajohydrauliikka ovat omissa hydrauliikkapiireissään, ne eivät häiritse toisiaan normaalissa ajossa. Rajoittavaksi tekijäksi muodostuu moottorin teho, joka loppuu kesken tilanteessa, jossa ajovoimansiirto tarvitsee paljon tehoa käännettäessä konetta samalla, kun työhydrauliikkaa kuormitetaan reilusti. Silloinkaan kone ei sammu niin laakista, etteikö kuljettaja ehtisi siihen reagoida. Moottorin teho riittää kyllä rauhallisemmalla liikenopeudella.
Tela-alustaisen koneen maahan kohdistuva pintapaine on kuitenkin varsin kohtuullinen. Teoriassa koneen painon jakautuessa koko leveän telan pinta-alalle maahan kohdistuva paine on valmistajan mukaan vain 0,28 baria. Koneen painohan kohdistuu epätasaisella alustalla aina tiettyihin pisteisiin, joihin kohdistuva pintapaine on moninkertainen, mutta ajettaessa pehmeällä alustalla loivilla käännöksillä kone ei tallaa maata. Silti nurmikkomullan tasoitus- ja viimeistelytöihin kone ei ole parhaimmillaan liukuohjauksen ja koneen pienen koon vuoksi. Se vaatisi pitkää pinnaa ja ehkä tarkoitukseen erityisesti optimoituja työlaitteita.
Tela-alustainen Vermeer ML100 on haastavien maasto-olosuhteiden pikkujättiläinen. Pito, puskuvoima ja etenemiskyky huomioon ottaen kuljettajan istuinta ei edes kaipaa, päinvastoin seisaaltaan kuljettajakin on kuin valmiimpana etenemään koneen mittapuun mukaisiin haastaviin tai ahtaisiin olosuhteisiin.
Parhaimmillaan kone on maansiirtotöissä vaikeassa maastossa, jossa ei tarvitse juurikaan miettiä koneen jättämiä jälkiä. Lisäksi se suoriutuu jyrkistä rinteistä, joihin ei pyöräalustaisella koneella olisi mitään asiaa. Kuormaimen nostokyky vaikuttaa koneen kokoon nähden suorituskykyiseltä. Varsinainen takapihan pahantekijä.
+ Puskuvoima, etenemiskyky, pito ja nostovoima
+ Pieni koko ja ketteryys
+ Suorituskykyinen hydrauliikka
– Hallintalaitteiden omaleimaisuus
– Tarkka ajaminen vaatii kuljettajalta malttia
– Kokeilukoneen pitkät trukkipiikit
Maastokelpoisuus, puskuvoima ja kuormaimen nostokyky huomioon ottaen on ymmärrettävää, että USA:ssa tämäntyyppisiä koneita myydään lähteistä riippuen kymmeniä tuhansia vuositasolla. Koneella on oma markkinarakonsa, johon pyöräalustainen pienkuormain ei pysty.
Minikuormaimet lisääntynevät Euroopassa, kuten Tobrocon toimitusjohtaja Toine Brock ennusti Agritechnicassa 2025. Onkin toinen kysymys, ovatko Suomessa kuljettajat valmiita työskentelemään tämäntyyppisellä koneella siten, että koneen todellinen tehopotentiaali maansiirrossa ja ympäristökoneena tulee hyödynnetyksi täysimääräisesti. Saatavilla oleva työlaitevalikoima näyttelee myös omaa rooliaan konetyypin yleistymistä silmällä pitäen.
