Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

ECM ES85 -kaivukone: Vankka voimapussi

ECM ES85 -kaivukoneessa mielytti erittäin vahva hydrauliikka.
ECM ES85 -kaivukoneessa mielytti erittäin vahva hydrauliikka. Kuva: Arto Turpeinen
Näkyvyys ohjaamosta ei ollut paras mahdollinen.
Näkyvyys ohjaamosta ei ollut paras mahdollinen. Kuva: Arto Turpeinen
Moitetta saivat monimutkainen näyttöpaneeli ja ilmastoinnin hallinta.
Moitetta saivat monimutkainen näyttöpaneeli ja ilmastoinnin hallinta. Kuva: Arto Turpeinen
Kuva: Jukka-Pekka Lindbäck

ECM kaivukoneita on myyty myös Eurocomach-merkkisinä. Jälkimmäinen on italialaisvalmistajan päätuotemerkki, mutta maahantuontikuvioista johtuen Suomessa on tällä hetkellä edustettuna ainoastaan ECM. Ero on kuitenkin ainoastaan värissä, sillä ECM on pääväritykseltään valkoinen ja Eurocomach punainen.

ECM voitti tekniset pisteet erittäin vahvan hydrauliikkansa ansiosta, mutta kuljettajapisteet laskivat kokonaissijoitusta. Käännönvoimaa lukuun ottamatta kone oli kärkipäässä kaikissa voimamittauksissa. Erityisen vankaksi osoittautui alavaunu, sillä vetovoima oli ylivoimaisesti suuri ja tela-ajo vikkelin. Lisäksi pisteitä nosti ”nollaperäisyys”, sillä peräpuntti mahtuu pyörähtämään telalinjan sisäpuolella.

Esitetiedoissa koneen työpainoksi kerrotaan 8 300 kiloa. Kumilappuisilla rautateloilla ja rototiltillä varustettuna työpainoksi kuitenkin punnittiin yli 10 000 kiloa sisältäen 70 kiloisen kuljettajan. Kutsusta poiketen ECM:n puomi oli perinteistä kiinteää mallia. Tyvitaiton puuttumisen myötä painopiste on keskemmällä konetta, mikä suuren massaan yhdistettynä teki ECM:stä erittäin vakaan. Puomiratkaisusta johtuen ulottuvuus oli kuitenkin selvästi pienin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kompaktien mittojen vastapainona huollettavuus ja remontointi vaikeutuvat. Esimerkiksi öljynlisääminen ja suodattimien vaihtaminen on hankalaa, sillä kohteet jäävät erilaisten letkujen taakse. Myös akulle pääseminen edellyttää peltien purkamista.

Näkyvyys ECM:n ohjaamosta ei ole paras mahdollinen. Esim. oikealle ja taakse näkyvyys on huono. Pisteitä laskivat myös heikot ajopolkimet sekä näyttöpaneelin ja ilmastoinnin säätöjen monimutkaisuus.

Vakiovarusteita: Automaattinen ilmastointi, tankkauspumppu, Bluetooth/hands free, led-työvalot, radio, lohkolämmitin, 3 kaksisuuntaista- ja yksi yksisuuntainen lisähydrauliikka, majakka

Testikoneen lisävarusteita: Sähkötön SMP ST10 proportionaalisella ohjauksella, SKF-rasvari, rautatelat, kumilaput, pidempi kaivuuvarsi

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Testikoneen hinta: 101 00 euroa + alv 24 %

Pisteet: 644 pistettä

Pisteen hinta 157 euroa