Itse tehty kartioholkkitappi väljien nivelien korjaukseen

Itse valmistettu kartioholkkitappi valmiina. 1. Ulkoinen kartioholkki/paisuntaholkki, 2. Sisäpuolinen kartioholkki, 3. Pultti, 4. Aluslevy, 5. Mutteri. Kuva: Julius Pietarinen

Expander-tapin kaaviokuva. Materiaalina tapissa käytetään kovaa ja sitkeää seosterästä, joka kestää hyvin kulutusta: 1. Mutteri, 2. Kartitotappi, 3. Työkoneen korvakkeet 4. Kartioholkki Kuva: Jussi Laukkanen

Tapin kohteena oli Fiat 415-traktorin vetovarsien kiinnitys. Toinen, ja työläämpi, tapa tehdä korjaus olisi vaatinut koko perän kopan irrottamista, jotta reiät olisi päässyt poraamaan/koneistamaan isommiksi. Kuva: Julius Pietarinen

Harrastepelinä toimivan Fiat 415 DT:n vetovarsien kiinnitystapit olivat niin sanotusti lopussa. Vanhan valuraudan täytehitsaaminen ja aarporaaminen ei ollut vaihtoehtona, koska mitään työkaluja ei olisi mahtunut käyttämään koko perän koppaa irrottamatta. Alkuperäiset 28 mm kiinnitysreiät olivat kuluneet soikeiksi ja suurin mitattu halkaisija oli yli 31 mm, joten välystä oli riittämiin. Harrastekoneen käyttötunnit ja rasitukset ovat tavallista pienempiä, joten rakenneteräksestä itse sorvattu kartioholkkitappi saisi luvan kelvata.

Alkuperäinen vetovarren tappi oli runkosovitteissa paksuudeltaan 28,0 mm ja kaventui vetovarren kiinnikkeeseen 22 mm paksuuteen. Traktoriin rakennettiin uudet vetovarret, joiden tappireiät olivat kooltaan 28,4 mm, joten tappien ja vetovarren päiden välissä oli käytettävä holkkeja. 22 mm:n tapilla olisi voinut käyttää kaupasta saatavia valmiita holkkeja.

Keskimmäisen kartioholkin (kuvassa numero 2.) pituuden sovittaminen tarkaksi edellyttää huolellista suunnittelua ja pientä laskemista. Katkaisemalla sisempi tappiholkki se voitiin se sovittaa sopivaan mittaan – tässä tapauksessa aluslevyillä – ja selvittiin vähemmällä laskutyöllä. Prikat voi toki korvata kartiotapin varren paksuisella holkilla.

Sopiva mitta tarkoittaa seuraavaa: holkin ja korvakkeen väliin on jäätävä kiristysvaraa useampi milli, kun holkki on paisunut ja jumahtanut asennusreikään. Ruuvia ei saa kiristää liikaa, sillä kartion puristaminen liian kovaa painaa korvaketta ulospäin ja pienentää sen kestävyyttä. Pultin jälkikiristyksiä ei saa unohtaa.

Ulkopuolisten holkkien (1.) koon selvittämiseksi soikeaksi kuluneesta reiästä etsittiin pienin halkaisija, jonka mukaan holkkien ulkomitta määräytyy. Holkin laajenemisen mahdollistamiseksi sahattiin ulkopuolinen holkki pituussuunnassa poikki. Holkkien kartion kulma kannattaa sovittaa lähes kiinnitysholkin pituuden mukaiseksi. Tässä tapauksessa kartiot olivat pituudeltaan 25 mm ja ne työstettiin 10 asteen kulmaan.

Pultin (3.) kannan pois sorvaaminen ja sokkaa varten tulevan läpireiän tekeminen oli yllättävän vaikeaa. Uusi poranterä tylsyi yhden reiän aikana. Syynä tähän on, että pultin valmistusvaiheessa suuri prässi takoo pultin kannan muotoonsa, mikä tekee kannasta muuta pulttia huomattavasti kovemman. Tapin keskelle hitsattiin mutteri, jonka avulla pultin saa kiristettyä. Edellä kuvatun pultin muokkausvaiheen olisi myös voinut jättää kokonaan pois, jolloin vetovarret olisivat aina pultattuna kiinni.

Suuremman lujuusluokan pultti olisi kestävämpi, nyt tappina käytettiin 8.8-pulttia. Tässä ratkaisussa ainut kuluva osa on itse pultti ja sen päällä oleva vetovarren holkki, jotka on helppo vaihtaa.

Alle kahden tonnin painoisessa harrastetraktorissa ratkaisu tulee todennäköisesti kestämään hyvän aikaa. Lopputulos ei ole kuitenkaan lujuudeltaan tai kestoiältään yhtä hyvä kuin alkuperäisillä osilla tai tehtdasvalmisteisella expander-tapilla. Itse tehdyn kartioholkkitapin hyvänä puolena ovat kuitenkin minimaaliset materiaalikustannukset. Pultit, prikat ja mutterit maksoivat 8 euroa ja 40 mm pyörötangon pätkät löytyivät omasta romukasasta. Koneistamolla teetettynäkään hinta tuskin kovin korkealle nousisi.