Samoter 2011 -näyttely osa II: Paikallista väriä ja koneuutuuksia
Järjestyksessä 28. Samoterissa kävi näyttelyvieraita 98 000. Näistä Italian rajojen ulkopuolelta tuli 11 000 henkeä. Tämä osoittaa, että näyttely on suunnattu pääasiassa oman maan yrittäjille. Asian huomasi myös siitä, että osalla näytteilleasettajista kaikki mainosmateriaali oli tuotettu vain italiaksi. Näytteilleasettajia oli yhteensä 900, 37:stä eri maasta. Samoterin nettisivuilla vierailijoita kävi kaksi miljoonaa, jossa nousua vuoden 2008 näyttelyn ajoilta on 43 prosenttia. Uutuutena oli tänä vuonna mobiilisivut, joilla näyttelyn aikoihin pistäytyi 4000 henkeä.
Ismo Sairanen
Kuorma-autoista paremmin tunnettu Iveco taitaa myös maarakennuspuolen konevalmistuksen. Astra 30D 22 tonnin työpainoinen dumpperi on varustettu 10 300 kuutioisella FTP Cursor 10 -moottorilla, joka kehittää 353 hevosvoimaa. Voimansiirrosta huolehtii Ergopower ZF6WG260 -automaattivaihdelaatikko. Hyötykuormaa luvataan noin 28 tonnia. (TR)
Volvon uudistuneessa 23,2 tonnin työpainoisessa A30F-dumpperissa on 6-sylinterinen D11 H-A tier 4i -päästömääräykset täyttävä 360 hv:n moottori. 100 prosenttisesti lukkiutuvat tasauspyörästön lukot voi kytkeä ajon aikana päälle tai pois. Myös automaattinen luistonesto kuuluu myös vakiovarusteisiin. (TR)
Myös Volvon kaksi uutta D-sarjan, 38–50,5 tonnin työpainoista tela-alustaista kaivukonetta täyttää uudet Stage IIIB-päästömääräykset, jolloin kulutuksen, päästöjen ja äänitason luvataan alentuvan. D13 T4(A) moottorin huipputehot 279–333 hv ovat käytettävissä 1 700 kierroksen paikkeilla. Volvo Care Cab täyttää ROPS-turvasertifikaatin vaatimukset. Alavaunun ja alustan rakenteissa on käytetty erikoislujia teräslaatuja, joilla haetaan kestävyyttä vaativissa työskentelyolosuhteissa. (TR)
Casen liukuohjattujen kuormaimien ohjaamojen tilavuus on kasvanut peräti 25 prosenttia aiemmasta, joten kuljettajan työympäristön luvataan parantuneen roimasti. Kasvaneen lasipinta-alan ja uudelleen muotoillun puomin ansiosta näkyvyys ulospäin on parantunut. Myös työvalot on uudistettu. (TR)
Myös Casen uuden pyöräkuormaajan 6,7-litrainen moottori alittaa Tier4-päästömääräykset. Uuden moottorin myötä niin ureatankki kuin katalysaattorikin on uusittu. Neljän ajomoodin oikealla käytöllä kuljettaja voi alentaa polttoaineenkulutusta noin 10 prosenttia. Hydrauliikkaa on uusittu aiempaa voimakkaammaksi ja nopeammaksi. Lisävarusteena on mahdollisuus valita mm. 5-vaihteinen automaattivaihteisto ja heavy duty -etuakselisto. (TR)
JCB esitteli uudistetun version pienestä liukuohjatusta yhdistelmäkaivurista. 1CX HF:ssä on uusi puomisto, jolla kaivusyvyys on 3050 mm. Myös servo-ohjaus on tullut mekaanisen ohjauksen tilalle. (TR)
JCB:n uusissa liukuohjatuissa kuormaimissa yhteisenä iskulauseena oli:” Maailman turvallisin kuormain”. Koneen ohjaamoon on helppo ja myös turvallinen kiivetä, kun ei tarvitse ylittää kauhaa, eikä koneen aisoja. JCB:ssä ovi on vasemmalla puolella ja siihen on esteetön käynti. Kuvassa on suurin tela-alustainen malli 320T, jonka työpaino on noin 4,9 tonnia. (IS)
Emiliala Serbatoi on italilainen polttoaine- ym. säiliöitä ja -pumppuja valmistava yritys. GML-E on koneurakoitisjoille ja kuljetusliikkeille tarkoitettu pumppumallisto. Valovirralla toimivan pumpun teho on joko 70 tai 90 l/min. FM-mallissa on sähköinen valvontajärjestelmä, joka sallii tankkauksen vasta oikean tunnusluvun antamisen jälkeen. Laitteen muistiin voidaan tallentaa 120 eri käyttäjän tiedot. Laitteen muisti rekisteröi 200 viimeistä tankkausta. Hinta tuntui ominaisuuksiin nähden kohtuulliselta, edullisimpien mallien veroton hinta on vain reilun tonnin luokkaa. (UO)
Turkkilainen koneenrakennus tekee tuloaan eurooppalaisille markkinoille. Hidromek ei ole pieni tekijä, sillä vuonna 1978 perustetun yrityksen vuosituotanto on noin 10 000 kappaletta. Merkittävimmät tuoteryhmät ovat tela-alustaiset kaivukoneet sekä yhdistelmäkaivurit. Kaivukoneissa on keskitytty 15–37 tonnin työpainoisiin koneisiin, eikä tiukasti kilpailuille minikaivureiden markkinoille ole lähdetty. Kaivukoneissa käytetään Mitsubishin ja Isuzun moottoritekniikkaa, kun taas yhdistelmäkaivureissa käytetään Perkinsiä. Valtaosa hydrauliikasta tulee Kawasakilta. Moottoritekniikka on vielä vanhahkoa, sillä vasta pienempi yhdistelmäkaivuri täyttää Tier 3 -päästövaatimukset. Hytit täyttävät ROPS-standardin. Markkinointipäällikkö Levent Karaağac kertoi, että tuotannosta noin puolet menee vientiin pääasiassa Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Balkanille. Euroopassa tärkein kohdemaa on Espanja, jossa valtteina ovat olleet hinta sekä toimivat jälkimarkkinat. Seuraavaksi tavoitteena on saada vahva jalansija Italiasta ja Saksasta. (TR)
Yanmar Vio33 täydentää Yanmarin kattavaa minikaivureiden tarjontaa entisestään. 3,3 tonnisen konepeiton alla hyrisee omaa valmistetta oleva 18,1 kw:n diesel. Kaivusyvyyttä on 3015 mm ja puskulevy kuuluu vakiovarustukseen. (TR)
San Marinon lilliputtivaltiosta tulevat CAMS -merkkiset minikaivukoneet sekä liukuohjatut kuormaimet. Kaivukonemallisto käsittää 12 eri versiota 1,5 aina 5,4 tonnin painoiseen saakka. Moottorit ovat Kubotan valmistetta ja hydrauliikka tulee KYBiltä. Liukuohjattuja on tarjolla viittä eri versiota. Moottoreina niin ikään Kubota, mutta hydrauliikka on italialaisvalmisteinen Hydro Control. (TR)
AdBlue-säiliö on New Holland -kaivukoneissa työkalulaatikon takapuolella. Tilavuutta litroissa ei kerrottu, mutta ainetta täytyy lisätä joka 4. tai 5. polttoaineen tankkauskerta. (IS)
New Hollandin uusi E265C- kaivukone on varustettu SCR-tekniikkaa käyttävällä Tier 4 -diesel-moottorilla. Moottoriteho on 143 kilowattia. Polttoaineenkulutuksen kerrotaan alentuneen entiseen malliin nähden 10 prosenttia. Uuden hydrauliikan ansiosta tuottavuus on parantunut 10 prosenttia. Myös EVO-ohjaamo on uudistunut. Tärinänvaimennus on parantunut ajettaessa 30 ja kaivettaessa 50 prosenttia. Hallintakahvat on uudet, samoin suurikokoinen värimonitorinäyttö. (IS)
New Holland esitteli kahdeksan uutta liukuohjattua kuormainta. Suoranostoaisaisista Super Boom -malleista pienin on L218, joka painaa 2660 kiloa. Aisastorakenteen ansiosta kauha ylös nostettuna koneen ulottuvuus eteenpäin on hyvä, joten kauhan tyhjentäminen lavalle käy helpommin ja tarkemmin. (IS)
New Holland esitteli kolme uutta SCR-moottorista pyöräkuormainta. W170C on niistä pienin, sen työpaino on vähän yli neljätoista tonnia. Moottoritehoksi ilmoitetaan 133 kilowattia. New Hollandilta kerrottiin uuden moottoritekniikan ansiosta polttoaineen kulutuksen alentuneen entiseen B-sarjaan nähden 10 prosenttia. (IS)
New Holland esitteli Samoter-messuilla yhdeksän uutta konemallia louhos-, tienrakennus- ja talonrakennusaloille. Tier 4 -moottoreita – jotka lisäävät tuottavuutta, parantavat polttoainetaloutta ja vähentävät päästöjä – on otettu käyttöön uusissa tela-alustaisissa kaivukoneissa ja pyöräkuormaimissa.
Uusissa C-sarjan kaivukoneissa ja pyöräkuormaimissa Tier 4 -päästövaatimukset on saavutettu ottamalla käyttöön SCR-järjestelmä. Siihen liittyvä AdBlue-lisäaineen käyttö on tehty mahdollisimman helpoksi, sillä säiliö pitää täyttää vain joka 4. tai 5. polttoainetankkauksen yhteydessä. Kun AdBlue on loppumassa, koneiden mittariston värinäyttöön tulee ilmoitus ja summeri hälyttää. AdBluen kulutuksen kerrotaan olevan noin viisi prosenttia polttoaineenkulutusmäärästä.
New Holland lanseerasi kaksi ensimmäistä C-sarjan tela-alustaista kaivukonemallia. Niiden työpainot vaihtelevat väliltä 27–31 tonnia. E265C- ja E305C-malleissa on otettu käyttöön uusia ominaisuuksia, jotka nostavat NH:n mukaan tuottavuuden ja suorituskyvyn uudelle tasolle: Uudet Tier 4 -moottorit tarjoavat enemmän voimaa ja jopa 10 prosenttia paremman polttoainetalouden, sillä käytettävissä on myös uusi esivalittava ECO-kaivualue.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
ROPS/FOPS luokiteltu EVO-ohjaamo ja uudistuneet hallintakahvat tuovat kuskille lisää käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Uusi täysikokoinen sivuikkuna (oikealla), kapeat nurkkapilarit ja peruutuskamera parantavat näkyvyyttä koneen ympärille.
Uutta hydrauliikkaa
Koneissa on täysin uusi hydrauliikka, joka lisää kehittyneemmän moottoritekniikan kanssa NH:n mukaan tuottavuutta jopa 10 prosenttia.
Hydraulijärjestelmät on suunniteltu kokonaan uudelleen pumppuja, sähköisiä solenoideja ja takaiskuventtiileitä myöden. Muutosten ansiosta koneiden hallittavuus on parantunut ja hydraulinen tehokkuus kasvanut. Uudet järjestelmät takaavat pumppujen tuoton 100 prosenttisesti käyttöön kaikissa työvaiheissa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
New Holland esitteli uuden 200-sarjan liukuohjattuja kuormaimia, joihin kuuluu kuusi mallia moottoritehoiltaan 46–82 hv ja kaksi pienikokoista kuormainta (74 ja 82 hv). Uudet mallit ovat isompia, voimakkaampia ja nopeampia kuin aikaisemmat mallit.
Super Boom -mallit ovat varustettu pystynostoaisastoilla, joten niissä on hyvä ulottuvuus eteenpäin, vaikka kauha on nostettu yläasentoon. Tämä helpottaa lastaamista ajoneuvon lavan keskelle. Lisähydrauliikalle on hallintakahvoissa on proponapit. Hydraulisen työvälineen vaihtoa on helpotettu pikaliittimillä, joista paine saadaan kytkennän ajaksi poistettua. Kauha saadaan automaattisesti pysähtymään tyhjennyksen jälkeen oikeaan täyttöasentoon.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Kuskia hemmotellaan aiempaa suuremmalla ohjaamolla sekä sähkölämmitteisellä ja ilmajousitetulla istuimella.
Kaikissa malleissa akseliväli on pitkä ja painopiste alhaalla, joten koneet ovat tasapainoisia.
Näyttelyssä oli esillä kolme uutta C-sarjan kuormainmallia: W170C, W190C ja W230C. Tilavuudeltaan 6,7-litraisilla Tier 4 -moottoreilla on saatu koneille tehojen nousun myötä suurempi hyötykuorma ja lyhyemmät työkierrot. Polttoaineen kulutuksen kerrotaan vähentyneen jopa 10 prosenttia B-sarjan kuormaimiin nähden. Lisävarusteena on saatavilla viisi nopeusalueinen vaihteisto, jossa on momentinmuuntimen lukitus. Vaihteiston ansiosta kiihtyvyys on parempi ja huippunopeus suurempi.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Hydrauliikkaa on uusissa koneissa tehostettu ja toimintoja nopeutettu aiempiin malleihin verrattuna. Akselistot ovat heavy-duty-mallia ja etuakselit on varustettu automaattisella tai käsin käytettävällä tasauspyörästön lukolla.