Video: Jari Åsenbryggille koneammattilaisuus on elämäntapa – ”Peltorit päässä ei voi ajaa konetta”
Jari Åsenbryggillä on reilun 100 hehtaarin viljatila ja laajamittaista traktoriurakointia. Näiden toimien sivussa miehellä on konepaja, jossa ylläpidetään ja korjataan omia sekä muiden koneita. Maatalousurakoinnin pariin mies päätyi, kun omalla tilalla karjanpito lopetettiin ja tilan koneet olivat vielä käyttökunnossa.
Nyt Åsenbrygg hoitaa talvisin pääsääntöisesti kolmella koneella lumiurakointia aurauksesta hiekoitukseen. Korjaamohommia tehdään lumitöiden ohessa. Keväällä mukaan tulevat maatalousurakointihommat eli muokkaus, kylvö, lietteenajo ja ruiskutukset. Kesäisin puolestaan tehdään rehua kahdella noukinvaunuketjulla.
Korjaamopuolella tehdään paljon koneiden muutostöitä. Suurimmat projektit ovat olleet erilaisten pumppukuormainten rakentaminen, kivikoneen roottoreiden muutaminen hydraulisiksi sekä maansiirtokärryjen teko. Pikaisia korjaustöitä tehdään nopealla tahdilla isojen projektien ohessa. Tänä kesänä Åsenbryggillä on ollut korjaamolla ensimmäisen kerran palkattu työmies.
Koneita Åsenbrygg ostaa pääosin käytettyinä. Hän seuraa aktiivisesti konekauppojen sivustoja, ja omien sanojensa mukaan hänellä on jatkuvasti ”haku päällä”. Kun sopiva kone tulee kohdalle, niin tällöin pitää olla valmis ostamaan se. Koneiden osalta Åsenbrygg luottaa tiettyihin, käytössä luotettavaksi todettuihin konemerkkeihin, joiden laatu kestää aikaa.
Koneajossa Åsenbrygg kuullostelee jatkuvasti koneen toimintaa. Hän tuntee koneiden äänimaailman ja huomaa koneen tärinästä, äänistä ja vaihteiston käyttäytymisestä, jos jokin ei pelaa. ”Peltorit päässä ei voi ajaa konetta,” Åsenbrygg toteaa. ”Jos koneella halutaan tienata, niin saat olla aika herkillä, ettet aja niitä romuksi asti”, hän jatkaa.
Tämä vuosi on ollut koneurakoitsijalle haasteellinen, kun kulut ovat nousseet ja on joutunut laskemaan uudelleen polttoainemenot, kompponentien ja osien hinnat jne. Myös osien saatavuus on ongelma, ja toimitusajat joillekin varaosille ovat todella pitkät. ”Ennen jostain osasta pyydettiin tarjousta. Nykyään joutuu kysymään, saako osaa ylipäätään”, Åsenbrygg kertoo.
Haasteista huolimatta koneammattilaisuus on Åsenbryggille elämäntapa. Onnistumisen hetket tulevat konekorjaamon puolelta, kun joku vika saadaan korjattua ja konetoimimaan tai kun pitkä projekti saadaan päätökseen.
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Agco Power: Lisää moottoreita Linnavuoresta