
Vene 2011 -näyttely Helsingissä 11.–20.2.2011
Lama on ohi, mikäli on uskominen vuotuisen venenäyttelyn antia.

Tohatsun kaksitahtisen perämoottorin suoraruiskutusjärjestelmä perustuu alkuperäiseen Ficht -ideaan. Aukileikatun moottorin rakenne näkyy selvästi: ruiskutusjärjestelmän vaatima paineilmakompressorin mäntä näkyy moottorin ylälaidassa. Nykyaikaiset kaksitahtimoottorit ovat suoruiskutustekniikan ansiosta kulutukseltaan nelitahtimoottoreiden tasolla, yksinkertaisemman tekniikan vuoksi ne ovat kuitenkin huomattavasti kevyempiä ja hieman halvempia.

1. Sisu-Dieselin osastolla oli näytillä kolme mallia: 4,9-litrainen 4-sylinterinen sekä 6,6- ja 8,4-litraiset 6-sylinteriset moottorit. Peruskoneet ovat samoja kuin traktoreissa käytettävät moottorit. Merikäyttöön tulevat moottorit rakennetaan käsityönä eri linjalla kuin työkoneisiin tarkoitetut myllyt. Merimoottoreita valmistetaan noin 1000 kappaletta vuodessa. Suurin osa menee vientiin.

2. Venepuolen tekniset ratkaisut ovat yleensä korkealaatuisia. Tässä Aquadriven laajakulmaniveliä. Malliston raskasta osastoa käytetään veneiden lisäksi runsaasti mm. murskainkoneissa ja hakkureissa.

3. Alumiiniveneiden määrä lisääntyy jatkuvasti ja vanhat merkit ovat saaneet runsaasti kilpailijoita. Vanhat tekijät eivät ole jääneet laakereilleen lepäilemään, vaan tuotekehitys on jatkuvaa. Fiskarsin Buster-mallistosta löytyi mielenkiintoinen tuttavuus, uudistunut M-malli. Veneen rakenteita on uusittu ja pohjasta on tehty helposti liukuun nouseva. Veneen kerrottiin kulkevan pienellä 30 hv:n moottorilla, mikä tietysti tuntuu käyttökuluissa. Uutuutena M-malliin saa myös toisen pulpetin. Kaikki muoviosat ovat kierrätysmateriaalia ja paino on puristettu 300 kiloon.

4. Oy Venevalko LTD on aloittanut toiminnan uudestaan. Yhtiö keskittyy pääasiassa asiakkaille räätälöityihin veneisiin. Mallistoon kuuluu harrastus- ja hyötykäyttöön tarkoitettuja veneitä. Osastolla oli esillä Promate 515 -lasikuituvene. Tilauksesta yhtiö valmistaa myös tasakantista, kantavuudella 2-tonnista kuljetusvenettä sekä muita työveneitä.

5. Jussi-venenostimen ajatus on yksinkertaisuudessaan nerokas. Nostimessa on kaksi muovitankkia, jotka on liitetty toisiinsa metallirungolla, jossa taas on veneen pohjaan sopivat tuet. Järjestelmään kuuluu lisäksi akkukäyttöinen ilmakompressori, josta kulkee ilmaputket tankkien yläosaan. Kun vene halutaan laskea veteen, avataan venttiili ja lasketaan tankista ilmat pois, jolloin tilalle virtaa pohjan aukoista vettä ja tankit painuvat pohjaan. Vesiltä palattua ajetaan vene nostimen päälle, kytketään kiinnitysköydet ja käynnistetään kompressori. Ilma painaa veden pohjareikien kautta pois ja ilmalla täytetyt tankit nousevat pintaan nostaen veneen mukanaan. Valmistajan Juhani Järvisen mukaan nostimella on lukuisia etuja. Veneen pohjaa ei tarvitse myrkkymaalata ja veneen pohja on helppo puhdistaa tarvittaessa. Nostin helpottaa myös laituriin ajamista. Nostimen ollessa kunnolla kiinnitettynä laituriin vene pysyy varmasti paikoillaan. Valmistajan mukaan tankkien koolla ei ole rajaa, vaan ne voivat olla kuinka suuria tahansa. Ideaa voisi kenties hyödyntää myös veteen uponneiden koneiden nostossa.

Vaasalainen venevalmistaja Rönqvist Båthal on aloittanut naamiovärjättyjen veneiden tuotannon. Esillä oli Rönqvist 16 -vene. Maalaus tehdään jo muottivaiheessa, joten se on turvassa suojakerroksen alla. Naamioväreissä olevia veneitä tehdään tilaustyönä. Järvialueen veneilijän silmin värit sopivat hyvin syksyisen kosteikon ja ruohikkoisen järvenlahden värimaailmaan. Lisähintaa maalauksesta tulee noin 600 euroa.

Minkotan sähköperämoottoriosastolla esitteltiin, kuinka apumoottorina toimivaa laitetta voidaan kauko-ohjaimella käyttää vaikka veneen toisesta päästä. Moottorissa on taivasankkuriksi kutsuttu toiminto, jolla vene saadaan pysymään automaattisesti paikoillaan kauko-ohjaimessa olevan GPS-laitteen avulla. Toiminto on helppo käyttää. Painetaan napista sillä kohtaa, mihin halutaan jäädä, ja moottori pyrkii pitämään GPS-laitteen parin neliömetrin alueella. Tietenkään pienen moottorin teho ei riitä kovin navakalla tuulella.

Faster 460 ja perään nelitahtinen Honda 50, siinä monen järvikalastajan ja mökkeilijän toivevene. Faster on tehty kovaan käyttöön, kaikki pinnat ovat alumiinia ja askelpinnat ovat karhennettua turkkialumiinia. Sisäosat eivät kulu helposti, vaikka siellä astellaankin hiekkaislla jalkineilla.
Miljoonaluokan veneitä oli taas tarjolla näyttelyhallien ollessa pullollaan näytteilleasettajia. Tarjoukset olivat edellisvuosia maltillisempia. Näyttelyn anti oli veneistä ja veneilystä kiinnostuneille runsas. Päivän sai kulumaan näyttelyssä helposti.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Ilouutinen tuleville rahtisahureille - Siirrettävän Slidetec-kenttäsirkkelin ensinäytös
- Video: Antti Linna kertoo, miten moottoritekniikka on kehittynyt turboahtimen ja päästörajoitusten myötä – ”Dieselmoottoria tullaan hyödyntämään vielä pitkään tulevaisuudessa”