Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Messut täynnä yllätyksiä

Liebherrin osasto oli jälleen pinta-alaltaan messujen suurin. Useimmat muut niin sanotut perinteiset suuret konevalmistajat eivät edelleenkään osallistuneet Maskinexpoon. Liebherr oli sijoittanut osastonsa näkyvimmille paikoille raskaamman pään koneet, mutta messujen varsinaisia uutuuksia olivat kuitenkin esimerkiksi Compact-sarjan lyhytperäinen telakaivinkone R914 ja TL 432-7 -kurottaja.

Caise CS910 on 2,6 tonnia painava pyöräkuormain, jota Swekip Sweden AB kauppaa edulliseen 199 000 kruunun hintaa (vero 0 %). Kone valmistetaan Kiinassa, mikä ei liene yllätys. Maahantuojan mukaan heidän myymänsä koneet on erityisesti räätälöity ruotsalaisia olosuhteita silmällä pitäen.

Hydrema oli tuonut messuille uudet versiot sekä kaivinkoneistaan että kaivurikuormaimesta.  906E-kaivurikuormain taipuu tarvittaessa lähes kaksinkerroin. Normaalityöskentelyssä takakaivulaitteen kaikkea kääntövaraa harvoin tarvitaan. Kaivulaitteen ulottuvuus on yli 6 metriä.

Keski-Euroopassa valmistetaan yllättävän monia pienkuormaajamerkkejä. Yksi niistä on saksalainen Thaler, jota tuo Ruotsiin Närlant Import AB.  Thaler 2126/A on 1 350 kg painava kone, jossa on 25 hv:n moottori ja portaaton 1-vaihteinen voimansiirto. Takana näkyvä 3248/A on uusi malli, jossa on 48 hv:n Yanmar-moottori ja kaksi nopeusaluetta.

Kaivuri-kippikärry-yhdistelmät ovat arkipäivää Ruotsissa. Waldungin 7 tonnin kippiperävaunuun on saatavissa pitkä lista valinnaisvarusteita: jatkettava sivulle kääntyvä vetoaisa, hydraulinen perälauta, langaton kauko-ohjaus, tieliikennekäyttöön hyväksytty jarrujärjestelmä, led-valot, työkalulaatikot ja lokasuojat. Näillä varusteilla peruskärryn hinta käytännössä kaksinkertaistuu.

Toro uutuusmalli Timecutter SW 5000 edustaa paikallaan kääntyvien ruohonleikkureiden nykysuuntausta. Sauvat ovat jääneet pois ja tilalla on ohjauspyörä, jonka ansiosta koneen käyttö onnistuu sauvaohjaukseen tottumattomaltakin. Voimansiirto tässä leikkurissa on hydrostaattinen.

Kellfrin osastolla tuotteiden hinnat olivat kiitettävän hyvin näkyvillä. Niiden peittelyyn tuskin mitään aihetta olisi ollutkaan, sillä sen verran kilpailukykyisiltä ne vaikuttivat. Foton T254H-traktori maksoi  94 900 kruunua (vero 0%). Etukuormaajan joutuu ostamaan erikseen.

Korealainen Kioti kuuluu Hako Ground & Garden AB:n edustamiin merkkeihin. Tähän asti Pohjoismaihin tarjottu mallisto on rajoittunut lähinnä kiinteistökokoluokan traktoreihin. Uudessa Kioti PX9020:ssa on 89 hv:n 4-sylinterinen Perkins-moottori ja 16-pykäläinen vaihteisto hydraulisella suunnanvaihtajalla, joten mallisto ylettyy nyt täysikokoisiin traktoreihin saakka.

Farma on etsinyt metsäkärryilleen parempaa kilpailukykyä monikäyttöisyydestä. Yhdeksän tonnin metsäperävaunuyhdistelmä CT 6,3-9 on mahdollista varustaa maalavalla 62 100 kruunun (vero 0%) lisähintaan. Kuvan kärryn nosturissa on lisävarusteena pyörittäjällä varustettu koura ja vinssi.

Hidromek oli kasvattanut kaivinkonevalikoimaansa yhä suurempiin kokoluokkiin. Uutta oli myös pyöräkuormainmalliston mukaantulo. Ruotsissa maahantuontia hoitava Abandon AB on markkinoinut merkkiä tehokkaasti. Viime vuodenvaihteessa tuli kuluneeksi puolitoista vuotta tuonnin alkamisesta ja vuoden 2014 aikana Ruotsiin oli myyty jo 27 konetta.

Wacker Neusonin uutuusmalli EW65 oli kiidätetty Ruotsiin suoraan Pariisin Intermatista. Kuljetuksen kanssa oli tullut hieman kiire ja sen seurauksena jopa koneessa olleet ranskankieliset messuteippaukset olivat jääneet paikoilleen. Uudessa mallissa on muutettu puomiston osien keskinäisiä mittasuhteita, minkä ansiosta kauhan murtovoimaa ja työkierron nopeutta on voitu kasvattaa. Malli tulee myyntiin syksyllä.

Tämän vuoden uutuus itse messujärjestäjien taholta oli kuorma-autojen koeajoalue, jossa oli mahdollista ajaa kahden kilometrin soratielenkki. Tämä alue oli messujen siirryttyä Stoxaan kolme vuotta sitten aluksi osa varsinaista näyttelyaluetta, mutta messujen tiivistämisen seurauksena se jäi tyhjäksi. Tällä kertaa radalla oli ainoastaan Mercedes Benzin autoja.

SBS GS-seulakauhoissa roottorit on koottu polyuretaanista valmistetuista ”tähdistä”. Kuvassa oleva 1200 mm leveillä roottoreilla varustettu kauha on tarkoitettu 6–10-tonnisiin kaivureihin tai vähintään 2-tonnisiin kuormaimiin. Kauhan paino on ainoastaan 405 kg.

BIGAB 15-19 -koukkulavakärry on 20 tonnin kokonaispainon omaavana ollut hyvin suosittu malli. Nyt sitä on kehitetty edelleen, ja koukkuvarren teleskoopin ansiosta sillä voidaan siirtää lavoja, joiden pituus on 4,6–6,0 metriä. Kuva BIGAB.

Tigergrip TG 05 MP -monikäyttökahmari toimii sekä kahmarikauhana että lajittelukourana. Se oli yksi esimerkki messujen lukuisista minikoneille tarkoitetuista uusista työlaitteista.

Enintään 5-tonnin minikaivinkoneeseen tarkoitettu purku- ja lajittelukahmari oli K.T.S Maskinerin osastolla. Kahmarin nimellistilavuus on 0,2 kuutiota. Pienestä koostaan huolimatta se on valmistettu kulutusteräksestä ja varustettu sylinterin paineakulla.

Maskinexpo 2015

Tämän vuoden Maskin- expo-messut tarjosivat runsaasti positiivisia yllätyksiä. Merkittäviä uutuuksia oli nyt enemmän kuin aikoihin ja parin vuoden ajan jatkunut näytteilleasettajakato oli saatu katkaistua.

Jussi Laukkanen

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ruotsin Maskinexpossa oli tänä vuonna reilut 400 näytteilleasettajaa, kun määrä edellisvuonna jäi 338:aan. Tästä oli seurauksena paikoin jopa hieman ahdas tunnelma.

Ahtautta lisäsi varmasti myös se, että näyttelyaluetta oli tiivistetty rankasti aikaisemmasta. Tänä vuonna koko näyttelyalueen olisi voinut teoriassa kiertää 3 kilometrin kävelylenkillä.

Jäljelle jäänyttä tilaa oli luovutettu koeajoja varten. Kohokohtana oli 2 kilometriä pitkä kuorma-autojen koeajorata, joka tällä kertaa näytti olevan yksinomaan Mercedes Benzin käytössä.

Kuten viime vuonna, olivat eräät suurten merkkien maahantuojat poissa messuilta. Poissa olivat esimerkiksi Swecon (Volvo), Delvator (Hitachi) ja Pon Equipment (Caterpillar). Perinteisistä konemerkeistä Liebherr oli kaikkein näkyvimmin esillä. Pinta-alaltaan Liebherrin osasto oli messujen suurin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Parin vuoden tauon jälkeen oli Maskinexpossa mukana nyt myös EMS, joka on Hyundai-, Dieci- ja Takeuchi-koneiden maahantuoja. Sivumennen sanottuna Ruotsissa Takeuchi-nimi ei ole käytössä, vaan siellä nämä koneet myydään Take-job-nimellä.

Maskinexpossa erilaiset koneiden lisälaitteet olivat lukumääräisesti suuri ryhmä. Erityisesti minikoneisiin tarkoitettuja varusteita, kuten lajittelukouria, tuntui olevan aikaisempaa enemmän.

Ylipäätään lähes kaikkeen, mihin aikaisemmin on liittynyt jonkinlaista lihastyötä, oli nyt tarjolla koneellinen vaihtoehto. Esimerkiksi putkien ja kaapeleiden esiin kaivamista helpottamaan oli messuilla kolmelta valmistajalta näytteillä järeät imukaivurit.

Koneiden myynti on Ruotsissa sujunut parin viime vuoden ajan hienosti. Vuonna 2014 myytiin hieman yli 3 500 uutta maanrakennuskonetta. Se oli 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja lähellä 2000-luvun huippua. Tämän vuoden alun myyntilukemat lupaavat edelleen hyvää. Rakentaminen ylipäätänsä on ollut Ruotsissa noususuhdanteista jo pidemmän aikaa. n

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisää NÄYTTELYHULINAA

Koneviestissä 9/2015!

Avaa artikkelin PDF