Sähköperuna uudistui
Takavuosien keksintöön, sähköperunaan, on liitetty Bluetooth-linkki, joka lähettää tablettiin tai älypuhelimeen jatkuvaa äänisignaalia. Ohjelma piirtää signaalista aaltokäyrää, jonka avulla perunan liike ja mahdolliset kolhujen aiheuttajat voidaan linkittää toisiinsa. Linkitys voidaan tehdä myös merkkaamalla paikka ja aika tabletin ruudulla yhteen. Äänisignaalia voidaan seurata kuulokkeista.
Varsinainen kiihtyvyysantureiden keräämä tieto siirretään myös Bluetooth-yhteydellä tai USB-kaapelilla. Liittämällä kaikki tieto yhteen saadaan testattavan koneen tai linjan ominaisuudet kartoitettua tarkasti.
Oleellisena uutuutena sähköperuna voidaan kalibroida etukäteen. Kalibrointi suoritetaan testaamalla ensin, mikä on oikealle perunalle kriittinen korkeus tai pudotus. Sitten sähköperuna pudotetaan samalta korkeudelta ja katsotaan, mikä oli kiihtyvyysarvo. Näin saadaan simuloitua reaalimaailman olosuhteita ja kerättyä tarkkaa tietoa perunoiden kolhiintumisesta. Myös lämpötila voidaan liittää osaksi mittadataa.
Keräämällä lajike- ja vuosikohtaista tietoa voidaan jopa ennakoida ja säätää koneiden toimintaa sekä minimoida käsittelystä aiheutuvia vahinkoja. Potsdamin yliopistossa kehitettyä laitetta käytetään mm. Grimmen tuotekehityksessä. Hintaluokka on noin 1 500 euroa ilman tablet-laitetta (alv 0 %). www.martinlishman.com
Jussi Knaapi
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Fendtin Variokerho – portaaton poikakerho
- Okra 2023: Ennätysmäärä kalustoa ja paljon tarjouksia, mutta maatalouskonekaupassa on epävarmuustekijöitä