Tänä vuonna moottorisahauksen SM-kisat Lustossa olivat ainakin yleisön kannalta poikkeukselliset sikäli, että puunkaato toteutettiin ensimmäisen kerran tolppakaatona avoimella kentällä. Yleisö pääsi katsomaan osumistarkkuutta paljon lähempää kuin aiemmin metsässä aidoilla puilla tehtynä. Vakiopituisten, mutta noin puolta lyhyempien, ennalta karsittujen tolppien kaatamisen turvarajaa pystyttiin pienentämään ratkaisevasti. Samalla tuulen vaikutus onnistumiseen vähenee ratkaisevasti. Menetelmän on määrä tasapuolistaa kunkin kilpailijan olosuhteet kaadon aikana säistä riippumattomiksi.
Monet kilpasahurit ovat kaataneet tolppia vähemmän virallisissa cup-kisoissa ympäri maata. Ne paalut ovat huomattavasti pienempiä kuin nyt kaadetut. SM-tolpat vastasivat pituutta ja oksattomuutta lukuun ottamatta virallisten sääntöjen mukaisia tukkikuusia.
Keinopuut ja ‑oksat ovat jälleen tulleet myös kansainvälisiin kilpailuihin. Molemmat ovat käytössä MM-kilpailuissa Saksassa 1–6.10.2008. Vanhimmat edustusmiehemme muistavat niitä käytetyn joskus kisahistorian alkupuolella, vaikka sittemmin palattiin luonnonpuihin ja ‑oksiin.
Yhteistyökumppanimme Luston suosiollisella asenteella saatiin kentän reunaan upottaa kolme teräsholkkia, joihin kunkin tolpan tyvi kiilattiin puukiiloilla. Puut toimitti ja niiden vaihdon kilpailun edetessä teki Metsänkorjuu Pulkkinen Oy Punkaharjulta. Järeä harvesteri tökki puut reikiin ja kuormatraktori keräsi kaadetut tolpat kentältä pois. Kuusi vuotta motoa ajanut Timo Karjalainen heitteli puilla napakymppejä reikään varmemmin kuin me tumpelot osumme tikoilla edes tikkatauluun. Urakoitsija Seppo Pulkkisen käsimerkkejä tai fyysistä apua ei parivaljakko juuri tarvinnut. Kylmä hiki ehti tosin nousta otsalle, kun ensimmäinen satsi piti istuttaa kuormatraktorilla hakkuupään tilapäisen halvaantumisen vuoksi. Näytti, että sillä tekniikalla kaatotehtävä venyy yöhön. Onneksi pari buuttausta mittaus-ja ohjausautomatiikalle herätti hakkuupään henkiin.
Jo ensimmäinen kaato paljasti, että tolppakaato tarvitsee sääntöjen muutoksen ainakin sekä kaatoalustan että merkkikepin suhteen. Kentän pitää olla pinnaltaan niin pehmyt, ettei karsittu runko pomppaa maahan iskeytyessään. Sivusunnassa on oltava niin tasaista, ettei puu lähde pyörimään. Kolmanneksi kilpailijan asennuttaman tähtäyskepin on oltava niin niin hento ja löysässä, ettei täyskaato keppiin pysty poikkeuttamaan latvaa.
Jaakko Rikkola ensimmäisenä kaatajana joutui nykysääntöjen uhriksi. Osuma tuli kepin päähän, mutta pari senttiä latvan keskiviivan toispuoleisella kosketuksella. Paksu keppi ja sen alapäässä metallinen upotuspiikki pitivät pususssa niin hyvin pintansa, että keppi vain kallistui ja sysäsi puuta sivulle. Oksaton runko lähti kaiken huipuksi pyörimään. Kun poikkeama lasketaan siitä, mihin runko pysähtyy, huonompi kaato kepin ohi olisi tuottanut paremmat pisteet.
Päinvastaisia onnenkantamoisiakin nähtiin. Joku kaatoi reippaasti ohi, mutta runko pomppi ja kieri kepin kupeeseen. Oksien puuttuminen tuo näköjään uudet ongelmat.Toivottavasti kansainvälinen jury poistaa moiset vääryydet sääntömuutoksella ennen MM-kisoja. Samalla pitää määrittää tolpan pituus ja läpitta, sekä merkkikepin etäisyys tyveltä. Meillä käytettiin 10 metriä, mutta entistä poikkeamataulukkoa. Suhteellinen virhe entiseen 15 metriin nähden muuttuu.
Kaadon suhteellinen pistetaso nousi korkeaksi. Viron Martin Mutin sai täydet pinnat, kun osui keppiin niin keskelle, että se pyllähti turvalleen kaatosuuntaan. Omista paras oli lähes pystymetsästä kisaan houkuteltu konkari Arvi Pelkonen. Minkä nuorena jne...
Teräketjun vaihdossa yleistaso jäi korkeintaan keskinkertaiseksi tai jopa hiukan sen alle. Moni tavallisesti vikkeläsorminen jäi huipputasonsa alle, vaikka keli oli lämmin ja valoisa. Se on ymmärrettävää, että pitkän työuran tehneet metsurit joutuvat jäykillä sormillaan antamaan tasoitusta nuoremmilleen.
Kiitettävä nopeita oli tällä kertaa vain neljä kilpailijaa. 110 pisteen ylittäjät yleisö palkitsi aploodein. Kolme parasta sai lajimitalit. Kirkkaimman kuittasi lievästä kaadon epäonnistumisesta sisuuntunut Jukka Perämäki, kolmen peräkkäisen yleismestaruuden mies.
Alta/päältä sahaus alkoi tehdä kilpailusta mielenkiintoisen. Ennakkosuosikeista Jarmo Laatikainen ja Pasi Parviainen sahasivat tarkasti ja nopeasti. Heidät pesi kuitenkin tässä lajissa vanha konkari, ”Hankasalmen harvesteri” Antti Oksanen. Vaikka aikaa kului muita mitalisteja enemmän, sahausrappu oli ylivoimaisen vähäinen. Ajan ja laadun tasapisteissä voittaa se, jolla virhettä on vähemmän.
Hyvän kaatonsa ansiosta Esa Tumelius sinnitteli kärkijoukoissa kuten Jukka Kylliäinenkin, mutta Jukka Perämäen ja Mauri Marjomaan asema alkoi näyttää tukalalta.
Tarkkuuskatkaisu eli alan termillä ”lankku” on tiukassa kokonaiskisassa hermoja raastava laji. Purun reunustama pölli pitäisi saada mahdollisimman nopeasti lähes poikki asti aluslevyä raapaisematta. Menestyneillä ei ole varaa monen millin varmisteluun. Takaa-ajajat pelaavat joskus upporikasta tai rutiköyhää lähes kuoren sisäpintoja hipoen. Pienikin naarmu johtaa käytännössä kokonaiskilpailun laulukuoroon.
Täytyy ihailla parhaimmiston kilpailuhermoja. Kärjen taso oli kova. Lajin voittanut Esa Tumelius antoi myrskyvaroituksen muille ennen karsintaa. Hopeamitalisti Klaus Oinonen oli menettänyt pelin teräketjun vaihdossa kuten pronssimitalisti Jari Temonenkin. Heillä riskeeraus tähtäsi lajimitaliin. Kumpaakaan Jukkaa eikä Pasi Parviaista ollut vielä lannistettu. Suoritukset olivat kylmäpäistä rutistusta ennen ratkaisevaa loppukoitosta.
Oman lisänsä ratkaisevaan karsintatehtävään antoi varmaan se tieto, että tulevien MM-kisojen edustusjoukkue koostuu SM-mitalisteista. Teoriassa viimeinen paikka oli tarjolla vielä jopa 7:lle miehelle. Realistisimmalle jako näytti neljän kilpailijan kesken järjestyksessä Jarmo Laatikainen, Jukka Kylliäinen (-3 p), Esa Tumelius (-6 p) ja Pasi Parviainen (-14 p). Muut ehdokkaat olivat jäljessä jo 28 pistettä tai enemmän. Viime vuoden PM-edustajistamme Mauri Marjomaa ja Jukka Perämäki joutuivat starttaamaan karsintaan sijaluvuilta 9 ja 8 ja Pasi ”ruudusta” 4. Karsinta tapahtuu neljän aikaisemman tehtävän yhteispistemäärän mukaan käännetyssä järjestyksessä.
Lähes epätoivoisesta asemastaan Jukka Perämäki räjäytti sellaisen pommin, ettei se voinut olla vaikuttamatta viimeisten parien sielunelämään. Vauhti oli suomalaisten ylivoimaisesti nopein, mutta suoritus silti virheetön. Sen pystyi lyömään vain Viron Anders Olesk, viime MM-kisojen hopeamitalisti.
Toiseksi viimeisessä parissa Pasi Parviainen meni lujaa, mutta virheitä kertyi 4 kpl a´ 20 p, jolloin peli oli menetetty. Jukka Kylliäinen eteni rauhallisemmin, mutta tuomarit löysivät yhden tyngän. Perämäki säilytti johtonsa.
Loppuhuipennuksessa oli sähköä ilmassa. Esa Tumelius veti kovaa, Jarmo Laatikainen noin 2 sekuntia maltillisemmin. Jarmon taktiikka osui paremmaksi, kun Esalta löytyi yksi tynkä. Ilman sitä Jarmo ja Esa olisivat päätyneet tasapisteisiin ja Esa paremmalla kaadollaan mestariksi. Jossittelu ei kuulu näitten miesten sanavarastoon. Siitä todisteeksi loppurytäkässä mitaleilta pudonneen Jukka Kylliäisen kommentti: ”Itsepähän kahvoista pitelin”!
Kilpailun päätyttyä järjestelytoimikunta ja sen tukiryhmä sopivat mitalistien kanssa yhdessä MM-joukkueen valmentautumisohjelmasta, joka on jo alkanut.
