
Pienmetsäkonepäivät 2013, Jyväskylä: Kevyillä koneilla metsänhoitoon
Jyväskylän Keljonkankaalla järjestetty pienmetsäkonepäivä keräsi runsaasti yleisöä seuraamaan työnäytöksiä ja laite-esittelyjä. Tapahtuman lähtöajatuksena oli esitellä mönkijää hyötyvälineenä.Suomessa mönkijät ovat olleet aina enemmän hyötykäytössä, kuin puhtaasti huvittelulaitteina. Kevyet koneet toimivat metsänhoitotöissä isona apuna, erityisesti omatoimisessa työskentelyssä, jossa mönkijä on käytännöllinen ja edullinen vaihtoehto.
Kevyitä koneita metsäkäyttöön on muitakin kuin mönkijöitä ja myös niiden käyttöä tuotiin tapahtumassa esille. Perävaunuissa on tapahtunut viime vuosina paljon kehitystä. Kuormaajalliset, vedolla varustetut metsävaunut ovat tehokkaita ensiharvennusmetsien työkoneita. Esittelyssä oli paikalla Nokka Oy:n uutuusvaunu kahtena versiona: BRP:lle valmistettu Forest Pro -malli, jossa on oma voimanlähde ja veto sekä Nokka-merkillä myytävä, hieman vaatimattomampi malli, jossa ei ole omaa hydrauliaggregaattia mukana.
ATV Expertillä oli paikalla lannoitusvaunu, josta on ollut koeajojuttu Koneviestissä pariinkin otteeseen. Vaunun puhallussuuttimet ovat vaihtuneet metallisiksi, ja puhaltimet ovat tuplasti tehokkaamat. Lisäksi Expertillä oli esillä tielana ja hieman raskaampi Ultrateck Pro 800 -metsävaunu, jossa on telissä metsärenkaat.
Tehojätkällä taimikoiden kimppuun
Mönkijöiden lisäksi työnäytöksessä oli Usewoodin Tehojätkän kaksi mallia, urakointikäyttöön tarkoitettu 8-pyöräinen Pro, sekä isäntälinjan Eco-malli. Tehojätkä on käytännössä ensimmäinen todella kevyt taimikonhoitoon tarkoitettu kone, joka näyttää kaiken lisäksi vielä toimivan. Kokoluokassaan se on mönkijästä seuraava. Paikalla olleen urakoitsijan mukaan sillä raivaa työpäivän aikana taimikkoa tuplasti raivaussahaa enemmän.
Taimikon raivaukseen Usewoodilla on kaksi erilaista raivauspäätä, jotka toimivat samalla periaatteella. Kaksiteräinen malli on tarkoitettu pienempään risukkoon ja yksiteräinen järeämmälle tavaralle. Kummassakin on sormimaiset ulokkeet, joiden sisällä leikkuuterä pyörii. Samassa raivauspäässä on kaksi katkaisumenetelmää. Ohuelle risulle terää pyöritetään vastapäivään, jolloin siinä olevat karkeat pykälät katkaisevat leikattavan puun kerta napsaisulla. Paksumpaa puuta varten terää pyöritetään toiseen suuntaan, jolloin se toimii kuin sahanterä katkaisten puun hieman hitaammin.
Tehojätkän hydrauliikasta saa ulosoton avulla öljynvirtauksen vaikka klapikoneelle. Lisäksi etuvaunussa on vetopallo kevyttä metsäperävaunua varten.
Raivauspäiden lisäksi lisävarustelistaan kuuluvat energiapuukourat, joista UW180S on erityisen mielenkiintoinen. Sillä tekee tehokkaasti ensiharvennus- ja energiapuuta kapeilla ajourilla. Mönkijä soveltuu sille hyvin ajokoneeksi.
Tehojätkä Eco on nelipyöräinen, edullisempi versio isäntälinjakoneeksi. Koneessa on kiinni 180S-hakkuupää jossa on sahakatkaisu ja rullasyöttö.
BRP Forest Pro -vaunu on täydellisesti varusteltu, 4,2 metrin kuormaajalla, jossa on veto sekä siirtoteli. Voimanlähde on aisalla.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


