Minikaivureiden markkinat kasvavat
Baumassa esiteltiin runsaasti uusia alle 10-tonnisia kaivinkoneita. Syynä tähän ovat vuoden alussa kiristyneet päästömääräykset. Toinen syy on, että koko koneluokan markkinat ovat maailmanlaajuisesti kasvussa. Eri tutkimuslaitosten ennusteiden mukaan myynnin ennakoidaan saavuttavan 9,77 miljardin dollarin tason seuraavan viiden vuoden aikana (vuonna 2017 markkinoiden koko oli 7,23 miljardia).
Erityisen voimakkaasti ennakoidaan vahvistuvan Aasian ja Tyynenmeren markkinoiden. Ei olekaan ihme, että myös alueen konevalmistajat laajentavat mallistoaan pienillä kaivukoneilla. Oman mausteensa koneluokkaan tuovat nopeasti yleistyvät sähkökoneet. Pohjoisemmassa alle 10-tonnisten kaivukoneiden käyttö on varsin sesonkiluontoista, minkä vuoksi kokoluokka on suosittu myös vuokrakäytössä. Parin kuukauden käytön takia konetta ei välttämättä kannata hankkia omaan kalustoon.
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Vuorenmaa Yhtiöt Oy 60 vuotta – laakereista teollisuuden komponentteihin