Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Mörinät tulee taas - Mansen Mörinät 13.–14.4.

Perinteiset Mansen Mörinät pidetään taas Pirkanmaalla. Tällä kertaa mukaan on saatu myös uusia osanottajia maatalouden puolelta.

Perinteiseksi kevään merkiksi muodostunut Mansen Mörinät järjestetään Pirkkalan, Lempäälän ja Tampereen alueella 13.–14.4. Kyseessä on jo 17. kerta, kun Pirkanmaalla möristään. Järjestäjän arvioiden mukaan paikalle odotetaan noin 10 000 innokasta osallistujaa.

Mörinöille omissa toimipisteissään osallistuvien yritysten lisäksi mukana on runsaasti yhteistyökumppaneita, pelkästään Real Machineryn alueella on mukana yli 80 pienempää näytteilleasettajaa. Koneviestin kojut sijaitsevat tänä vuonna Rotatorin ja Suomen Rakennuskoneen tiloissa.

Tänä vuonna tarjonta on monipuolisempi kuin koskaan, sillä mukaan on saatu myös Agco Suomi Oy. Tulevaisuudessa Mörinät oletettavasti laajenevat yhä enemmän myös maa-ja metsätaloussektoreille. Samaan aikaan alueelle pysähtyy myös Scanian kuorma-autokiertue, ja Hiabin puunkuormauskiertue käynnistyy. Mielenkiintoa lisää myös vuoden aikana tapahtuneet merkkiedustusten muutokset.

Laajentuneen tapahtuman myötä alueiden vaihtaminen vaatii pieniä siirtymiä. Kätevä tapa on hypätä Infra Hämeen järjestämään mörinäbussiin, joka pysähtyy kymmenelle eri pysäkille. Autot liikennöivät 20 minuutin välein. Pysäkkeihin ja reittikarttaan voi tutustua järjestäjien internetsivustolla. Tapahtuma on avoinna perjantaina 13.4. kello 9–17 ja lauantaina 14.4. kello 9–15.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

 

Lisätietoja: www.mansenmorinat.fi