Korjuuvaiheen sadonmääritys perustuu massan epäsuoraan mittaamiseen. Periaate on hieman samankaltainen kuin mitä puimureiden sadonmittauksessa on käytössä. Eli arvioidaan massavirta sen tilavuuden ja ominaispainon perusteella. Esimerkiksi syöttövalssien asento ja nopeus kertoo, paljonko rehua menee läpi. Kun ajonopeus- ja paikkatieto lisätään yhtälöön, saadaan muodostettua lohkon satokartta, ja tietenkin lohkokohtaiset tulokset. Kalibrointi suoritetaan ajamalla vaunu täyteen, punnitsemalla se ja korjauskertoimella asettaen sadon määrä monitorissa vastaamaan todellista punnittua tilannetta. Jos käytössä on rehun kosteusmittaus, voitaisiin sitä käyttää sadon mittauksen osana. Esimerkiksi John Deeren Harvest Labissa luotetaan kuitenkin edelleen keskiarvolukuihin.
Sadon laadunmääritys perustuu lähi-infrapunaisen aaltoalueen (NIR) mittaukseen. Sopivaa NIR-alueen valoa annostellaan rehumassaan, josta takaisin heijastuvan aaltoalueen säteily mitataan. Homman juju on siinä, että kullakin alkuaineella ja nimenomaan niiden välisillä kemiallisilla sidoksilla on tietty värähtelytaajuus. Jos tämä taajuus on juurikin sama kuin mitä valolähde tuottaa, voidaan tämä päätellä takaisin rehusta säteilevän (elektromagneettisesti värähtelevän) aallonpituus setin arvoista. Näin voidaan selvittää, millaisia alkuaineiden välisiä sidoksia rehussa on. Ja alkuaineethan muodostavat molekyylejä ja yhdisteitä. Esimerkiksi hapen, hiilen, typen ja muidenkin alkuaineiden sidokset näkyvät mittauksessa – ja näistähän valkuaiset, öljyt ja sokerit ym. muodostuvat. Koska kyse on välillisestä mittauksesta, täytyy data aina varmentaa laboratoriossa. Näin saatu referenssikäyrä määrittää lopulta mittauksen tarkkuuden.
Näin monien rehuarvon komponenttien pitoisuudet saadaan selville reaaliaikaisesti jo sadonkorjuuvaiheessa.
Jussi Knaapi
