
Vaunuja ja nostureita Euroopan tarpeisiin - Palmse Mehaanikakoda OÜ








Virolainen metalliteollisuus on kehittynyt paljon viimeisten vuosien aikana. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt raskas teollisuus on saanut rinnalleen modernia ja laadukasta valmistusta, mikä onkin ollut tarpeen tiukassa markkinatilanteessa kilpailtaessa samoista asiakkaista kuin Kaukoidän tuontikoneetkin.
Palms on hyvä esimerkki modernilla tavalla toimivasta yrityksestä, aloittamisvuoden 1995 jälkeen toiminta on suuntautunut heinäpöyhimien valmistuksesta metsäperävaunuihin ja -nostureihin. Alkuun laitteita valmistettiin alihankintana muille valmistajille, mutta nykyisin valmistusta on vain omalla merkillä markkinoitaviin tuotteisiin. Aikaisemmat tuotteet (maatalouskoneet ja -perävaunut) on myyty muille ja keskittyminen yhteen maantieteelliseen alueeseen – Eurooppaan – onkin kantanut hedelmää.
Valmistajan omien laskelmien mukaan heillä on markkinajohtajuus useissa Euroopan maissa. Vuodessa valmistuu keskimäärin 1 700 nosturia ja 1 500 metsäperävaunua. Laaja tuotevalikoima on välttämätön edellytys, koska eri puolilla Eurooppaa tarpeet ovat hyvin poikkeavia – toisaalla tarvitaan enemmän tieliikennekelpoisia malleja, toisaalla mekaanisesti vetäviä ja maastokelpoisia versioita.
Viimeisin markkinoiden tuomista vaatimuksista on pulverimaalaukseen siirtyminen, jota pidetään eräillä markkina-alueilla kilpailuvalttina.
”Laadulla on kilpailtava, sillä halpatuotantoon ei ole mahdollisuutta”, analysoi toimitusjohtaja Anti Puusepp. ”Meillä Virossa liberaali yritysverotus helpottaa asioita, palkkataso kahdeksan tunnin työpäivillä työskentelevillä on 12 euron tienoilla tunnissa.”
Paras testikenttä lähistöllä
”Virossa metsäperävaunut ovat kovimmassa käytössä”, toteaa Puusepp. Käyttö on kovaa, koska ajetaan suurilla kuormilla ja huonoissa olosuhteissa. Traktoriperustaisten yhdistelmien käyttöä lisäävät yhden koneen ammattimaiset yrittäjät, sillä siirtoajotkin tehdään ajamalla. Virossa metsäperävaunuja käytetään paljon myös jatketussa lähikuljetuksessa ja huonoilla teillä johtuen pienistä hakkuutyömaista.
Raskaiden kuormien alla runkorakenteet ovat kovilla, minkä takia Baltian maissa ja Puolassa pääsääntöisesti myydäänkin järeämpiä kaksipalkkisia vaunuja. Kokemusten perusteella Palms onkin panostanut paljon vaunujen rakenteiden riittävään lujuuteen. Valmistuksessa käytetään samojen valmistajien erikoisteräksiä kuin muuallakin – levyleikkaamohallissa SSAB:n (ex-Ruukki) levyt pääsevät laserleikkurin leikattavaksi. Hydrauliikan komponenteissa käytetään vakiintuneita merkkejä (mm. Walvoil ja Parker) ja letkuissa reilusti painearvot ylittäviä liitin/letkuasetelmia.
Kompakti tehdas
Palmsin tehdas sijaitsee Lääne-Virumaalla, 80 kilometriä Tallinnasta itään. Entiselle sikalan tontille on rakennettu moderni tehdas, jossa koko tuotanto tehdään. Alihankinnasta on luovuttu. Osaltaan siitäkin syystä, että tuotteiden tietotaito pysyy omissa käsissä. Alan kova kilpailu pitää tuotekehityksen jatkuvasti käynnissä. Sen minkä tänä vuonna valmistaa markkinoille, voi löytää kopioituna seuraavana vuonna.
Nykyaikaisesta tuotantotekniikasta kertoo se, että esimerkiksi leikkaavasta levyleikkurista on luovuttu. Laserleikkurilla leikataan kaikki tarvittavat kappaleet, ja mittatarkkuus on parempi. Perävaunujen runkojen hitsauksen esikootusta aihiosta tekee robotti. Puomistojen ja muiden komponenttien reiät tehdään valmiiksi hitsattuihin kappaleisiin, jotta hitsauksen jännitykset eivät muuta linjauksia. Valettujen kääntöpesien koneistukseen on itse kehitetty neljää yksikköä yhdellä asetuksella koneistava menetelmä.
Markkinointi vähillä välikäsillä
Suomessa ja Ruotsissa mallistossa suurta osaa näyttelevät yksipalkkirunkoiset vaunumallit. Palmsin vaunuja myydään Suomessa yksittäisten myyntipisteiden kautta, jotka ovat itsenäisiä maatalouskonekauppiaita.
”Vähemmillä väliportailla pystytään vastaamaan hintakilpailuun paremmin”, Indrek Saare toteaa.
Osaston luetuimmat
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Mantsinen-nosturit tunnetaan paitsi suorituskyvystään myös energiatehokkuudestaan – Mikko Mantsinen esittelee materiaalinkäsittelynostureiden tekniikkaa
- Kaikkiruokainen kotimainen - Vanhat Valmetit ry 10 vuotta
- Hyötykelkat pitäneet tehtaan Suomessa - Lynx 50 vuotta
- Patu – isältä pojalle
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia