
Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle


Herlevi Pulling Team on uudistunut kaudelle 2013 niin sisältä kuin ulkoa. Näkyvin uudistus on kaluston uusi väritys. Valkoiseen ja mustaan pohjautuva ”Gangnam Style” -teema huomataan taatusti Euroopan vetoradoilla. Varikolle näkyvyyttä tuo puolestaan multimedia-auto, joka esittelee sponsoreita tarkemmin ja tuo musiikin mukaan varikkoelämään. Auto toimii myös fanituotteiden myymälänä.
Väriuudistusten lisäksi myös tekniikkaa on kehitetty. Turbot ovat kokeneet täydellisen uudistamisen. Lisääntyneen ilmamäärän myötä saatu voiman lisäys pakotti myös uuden voimansiirron rakentamiseen. Hammaspyörien leveyttä on kasvatettu ja niiden jakoa sekä muotoa muuttamalla on saatu lisää kestävyyttä.
Aiemmin nelilovisesta laatikosta on pudotettu kaksi vaihdetta pois, eli nyt ajetaan joko ykkösellä tai kakkosella. Vaihteiden välitysero on erittäin pieni, vain prosentin luokkaa. Moottorin kierrosten noustessa 6 000 lukemiin ja jopa ylikin alkaa ero takarenkaan kehänopeudessa olla kuitenkin melkoinen.
Uusia kikkoja jäähdytyspuolelle
Voimansiirron lisäksi myös välijäähdytyksen muuttaminen vedettömäksi on merkittävä uudistus. Uudet, todella raskastekoiset alumiiniset välijäähdyttimet sitovat kymmenen sekunnin aikana syntyvää lämpökuormaa tehokkaasti itseensä. Vettä jäähdytyksessä käytetään edelleenkin, mutta tiukan paikan tullen reilun sadan litran vesimäärä voidaan siirtää vastapainoksi etuakselin etupuolelle.
Talven aikana tehdyllä muutoksella voidaan tarvittaessa siirtää painoa enemmän keulalle ja rauhoittaa siten konetta vedon aikana. Välijäähdyttimen kennosto voidaan tässä tapauksessa jäähdyttää hiilihapposammuttimilla viiltävän kylmäksi. Laskelmien mukaan tämä riittää yhden vedon tarpeisiin.
Gangnam Stylea tulevat ohjastamaan Johanna Herlevi ja Ville-Matti Vuollet. Sigma Powerin ohjaimissa on tutusti itse Mister Tractor Pulling, Pekka Herlevi, ja Caesaria piiskaa Matti Herlevi. Tiimin toimintaa pyörittää tuttuun tyyliin Anne Herlevi. n
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Agco Power: Lisää moottoreita Linnavuoresta