Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Little Casterton Working Weekend 2010 -näyttely: Pikkukylän traktorispektaakkeli

Onnistuneen masinistitapahtuman kulmakivinä on totuttu pitämään aktiivista ennakkomainontaa, satojen traktoreiden konekenttää ja kymmenien tuhansien yleisöä. Little Castertonissa ei toteudu yksikään edellä mainituista, mutta kylässä vuosittain järjestettävää tapahtumaa pidetään Englannissa alansa ykkösenä.
Hart-Parr ei ollut Euroopan puolella kovin yleinen merkki, mutta sitä seurannut Oliver tunnettiin paljon paremmin. Hart-Parr 12-24 -traktoria pidetään amerikkalaistehtaan 20-luvun malliston parhaimpana. Makaava 2-sylinterinen moottori, tilavuus 5,53 l, teho 32 hv. Vaihteita 2 eteen, paino 2 tonnia.

Little Castertonissa tuksutteli seitsemän höyrykonetta. Vasemmalla oleva 22-hevosvoimainen Fowler Z7 vuodelta 1922 on aikanaan kyntänyt sokeriruokomaita Mosambikissa. Pienempi 4 hv:n Robey vm. 1915 on aktiiviaikanaan palvellut lontoolaista tiilitehdasta. Tapahtumassa Fowler toimi höyryauralaitoksen toisena koneena, Robeylla ajettiin hiilisäkkejä.

1 1. Little Casterton Working Weekend järjestetään syyskuun kolmantena viikonloppuna pienessä Little Castertonin kylässä, lähellä Stamfordin kaupunkia. Perusenglantilaisessa maisemassa puidaan, kynnetään, kultivoidaan ja äestetään pääasiassa 20-luvun traktoreilla. Tapahtuma on juuri sitä, mitä nimikin lupaa – työviikonloppu. Pölyltä ja lialta varjeltavia näyttelykoneita ei ole yhtään, vaan koneet pörisevät oikeissa töissä.

2 2. Höyryauralaitos-menetelmässä eri puolille peltolohkoa sijoitetut höyrykoneet vetelevät vinsseillään edestakaisin ns. tasapainoauraa. Hyvissä olosuhteissa kynnöstä saadaan kymmeniä hehtaareita päivässä. Tämä 17-hevosvoimainen Fowler BB vuodelta1926 liikuttelee vaivattomasti ja vauhdikkaasti 5-siipistä auraa. Hollolan Pyhäniemessä olleen höyryauralaitoksen lokomobiilit olivat malliltaan samoja kuin tämä Victory-nimeä kantava höyrytraktori.

3 3. Kyntämisen lisäksi höyryauralaitosta voidaan hyödyntää kultivoinnissa ja oja-auran vedossa. Tasapainoaurassa vetosuunnan muuttuessa vastakkaisen puolen terät on kiskaistava alas miesvoimin, kultivaattori nousee omin voimin ylös toisen höyrykoneen aloittaessa vetonsa ja kääntyy paikallaan. Ehkä satojenkin metrien päässä toisistaan olevat höyrykoneen kuljettajat pitävät yhteyttä toisiinsa höyrypillien avulla, tyyliin yksi pitkä vislaus = seis, kaksi lyhyttä = vedä.

Skotlantilaista Glasgow-traktoria tehtiin vuosina 1919–1924, tämä yksilö on vuodelta 1920. Kolmipyörävetoisessa traktorissa on 4-sylinterinen Continental-moottori, myös Waukeshaa ilmeisesti käytettiin. Vaihteita 2 eteen ja pakki, paino työkunnossa n. 1700 kg. Glasgow oli tarkoitettu kilpailijaksi Fordsonille, mutta kisassa kävi heikosti. Suunnitelmiin kuului tehdä jo ensimmäisenä vuonna 5000 traktoria, mutta kokonaisvalmistus jäi kaiketi alle 500:taan.

Glasgow’n vetävässä etuakselissa ei ole tasauspyörästöä, vaan kummankin etupyörän navassa on vapaakytkin. Kääntyminen sujuu aivan kuin tasauspyörästölliselläkin akselilla, mutta peruutettaessa ei Glasgow vedä kuin takapyörällään. Myös purjekankainen kardaanisuojus on melko harvinainen toteutus.

Yhdellä pyörällä vetävä Big Bull oli 1910-luvulla USA:n ja samalla koko maailman eniten myyty traktori. Kysyntä kuitenkin tyrehtyi All-Workin ja Fordsonin kaltaisten ”modernien” traktoreiden tultua markkinoille, ja firma pyllähti nurin v. 1920. 2-sylinterisellä 15 hv:n bensamoottorilla varustettu vuoden 1915 Big Bull veti 2-siipistä Cockshutt-auraa. Vaihteita on 1 eteen ja taakse, nopeus 4–5 km/h. ”Iso Sonni” painaa 2154 kg.

Tehdasasennettuja ohjaamoita alkoi olla traktoreissa 60-luvun lopulla. Yksi jos toinenkin valmistaja on omissa jutuissaan ollut se maailman ensimmäinen. IH Mogul 12-25:ssä ohjaamo oli vakiona jo v.1913, mistä harva voi panna paremmaksi. 2-sylinterinen raakaöljymoottori on 25-hevosvoimainen, vetokoukusta saadaan 12 hv:n teho. Aikanaan kevyttraktoriksi kutsuttu Mogul painaa 4,5 tonnia.

Laajan työnäytösalueen sisäisiä yleisökuljetuksia hoidettiin kahdella telaketjutraktorilla, joiden kyydissä oli mahdollista kuunnella esittelyjä näyttelyn kalustosta. Tässä henkilökuljetusvaunua vetää Allis-Chalmers HD6 vuodelta 1959.

Glasgow veti vakuuttavasti McCormick-Deering Daisy -leikkuukonetta. Nämä itseluovuttajiksikin kutsutut koneet jättävät viljan sieviin nippuihin, jotka on helppo nostaa seipäille tai sitoa lyhteiksi. Itsesitoja osasi tehdä valmiita lyhteitä, mutta se oli huomattavasti monimutkaisempi ja kalliimpi kone.

Ensimmäiset Saunderson-traktorit valmistuivat v. 1904. Vuosikymmenen lopulla paria konetta kokeiltiin Suomessakin, mutta todella heikoin tuloksin. Saundersonin paras ja eniten myyty malli oli tämä vuonna 1913 esitelty Universal G. Moottori on 2-sylinterinen, 6,2-litrainen ja 25-hevosvoimainen. Vaihteita 3 eteen ja pakki, paino 2400 kg. Saunderson oli ensimmäisen maailmansodan aikaan maailman suurin USA:n ulkopuolinen traktorivalmistaja, mutta merkistä ei ollut kilpailijaksi Fordsonille, IH:lle eikä muillekaan amerikkalaismerkeille. Valmistus päättyi v. 1924.

Little Castertonin parhaat savut päästi vuoden 1916 Avery 8-16. Makaava 2-sylinterinen moottori, teho 16 hv / 750 rpm. Ilma saadaan virtaamaan putkijäähdyttimen elementtien läpi ejektoriperiaatteella. Ympyränmuotoisen syylärin yläosaan johdetaan poistokaasut, jotka ylöspäin noustessaan saavat aikaiseksi imun. Mitä suurempi pakokaasun virtaus, sitä parempi jäähdytys.

Harry Ferguson kehitti 20-luvun alussa Fordson F:n perään Duplex-aurat, joita hallittiin käsikäyttöisellä nostolaitteella. Amerikassa Fergusonin auroja valmisti Fordsonin myynnistä vastannut Sherman Brothers. Kuvan Fordson-Ferguson-yhdistelmä on vuodelta 1924.

Allis-Chalmersin traktoriura ja muukin maatalouskonetuotanto pääsi vauhtiin vasta 20-luvun lopulla tehtyjen yrityskauppojen myötä. Sitä ennen traktorit edustivat vain pientä osaa monialayrityksen tuotannosta. 45-hevosvoimainen AC 20-35 oli hyvä traktori puimakoneiden, sirkkelien ja muiden voimaa vaatineiden koneiden pyörityksessä, 2-nopeuksinen vaihteisto rajoitti muuta käyttöä. Tämä vihreä Allis 20-35 on vuosimallia 1929.

Englantilaiset ovat käyttäneet varsin suuriakin telakoneita maataloudessa, meillä tämänkokoisia pillareita on nähty vain maansiirtotyömailla tai peltoraivioilla. Caterpillar D8 oli vuonna 1936 esitellyn malliston lippulaiva: 6-sylinterinen, 20-litrainen diesel antaa tehoa 103 hv. Vaihteita on kuusi eteen. Traktori painaa ilman varusteita 15 300 kg.

Wallis oli 1910-luvun puolivälissä ehdottomasti nykyaikaisin traktori, mutta seuraavalla vuosikymmenellä se alkoi jäädä suurempien valmistajien jalkoihin toimivasta tekniikastaan huolimatta. Vuonna 1922 markkinoille tullut Wallis OK on 4-sylinterinen ja 28-hevosvoimainen, vaihteita 2 + R.

IH Mogul 8-16 oli vajaat 100 vuotta sitten International Harvesterin vaihtoehto pienehköä traktoria tarvitsevalle. Preeria-mallit painoivat liki 10 tonnia, jopa ylikin, 1-sylinterinen 16-hevosvoimainen Mogul vain 1600 kg. Tämä hyväkuntoinen Mogul liikkui jokseenkin taukoamatta 94 ikävuodestaan huolimatta. Kuljettajan edessä olevista torvista vasen on ilmanottoputki, oikea kiehutusjäähdytyksen haihdutusputki.

Caterpillar Fifteen oli 80 vuotta sitten eräs suosituimmista telaketjutraktoreista. Se soveltui 26-hevosvoimaisen moottorinsa ja 2,6 tonnin painonsa puolesta hyvin maatalouskäyttöön. Tuohon aikaan telakoneita käytettiin etenkin puimureiden vetoon. Fifteen on viimeisiä harmaita Caterpillareita, sillä 30-luvun alussa koko malliston väritys muuttui keltaiseksi.

Yli 70-vuotias Allis-Chalmers LO veteli vielä riuskasti 6-siipisiä auroja. Näissä vuosina 1934–1940 tehdyissä 12-tonnisissa, 92-hevosvoimaisissa traktoreissa oli 6-sylinteriset hesselman-moottorit. Matalapuristeinen moottori pyörii dieselillä, joka sytytetään kipinällä. Käynnistykseen käytetään bensiiniä.

Allis-Chalmers HD19 oli v. 1947 markkinoille tullessaan maailman suurin ja tehokkain traktori, mutta jo samana vuonna IH pisti paremmaksi. HD19:n moottori on 6-sylinterinen, 2-tahtinen GM-Diesel, teho 130 hv, tilavuus 6980 cm³. Iso-Allis painaa ilman työvälineitä 18,3 tonnia, vetoteho oli Nebraskan koelaitoksen testeissä päälle 17 tonnia.

Englannin menestynein höyrytraktorivalmistaja Fowler teki myöhemmin mm. telaketjutraktoreita, mutta menestys ei ollut hääviä. 6-sylinterisellä Fowler-Sanders-dieselillä varustettu 80 hv:n Fowler 6/80 vuodelta 1935 sai uutena peräänsä tehokkaan Vickers-vinssin, jonka avulla pystytettiin radiomastoja aina 1980-luvulle asti.

1 1. Massey-Harris oli aikanaan suunnannäyttäjä puimurisuunnittelussa, mutta traktoripuolella kehitys oli verkkaisempaa. Tämäkin vuoden 1936 MH 25 on vielä tekniikaltaan pitkälti v. 1919 esitellyn Wallis K:n kaltainen. Samaa 25-mallia tehtiin vielä 10 vuotta myöhemminkin ainoastaan pelleiltään hieman modernisoituna. Massey-Harris 25 oli suosittu puimurin vetäjä, sillä sen 45 hv:n teho riitti hyvin 10-jalkaisellekin leikkuupöydälle, ainakin sen ajan satotasoilla.

2 2. 1920-luvun lopulla jokaisen Wallis-traktorin mukaan annettiin vakuudeksi korkeasta laadusta 5-osainen sertifikaatti, jossa vakuutettiin koneen täyttävän tehtaan tiukat laatuvaatimukset. Wallis 12-20 vuodelta 1929 kuuluu viimeiseen Wallis-mallistoon, tuohon aikaan merkki oli jo myyty Massey-Harrisille.12-20 on 25-hevosvoimainen, 4-sylinterinen petroolitraktori, joka painaa 1600 kg.

3 3. Deering 15/30 -traktorin rakenteita myötäilevä Garret vuodelta 1930 on varhaisimpia dieseltraktoreita, moottorina käytettiin 26 hv:n Blackstonea tai 38 hv:n Aveling & Porteria. Diesel-Garretia tehtiin alle 20 kappaletta, sillä valmistus kaatui kovaan hintaan ja pula-aikaan. Eräällä Garretilla tehtiin 30-luvulla kestotesti, jonka aikana sillä kynnettiin yhtämittaa vajaan tuhannen tunnin ajan. Ajovuorossa ollut kuljettaja sammutti moottorin vahingossa 977 tunnin kohdalla, mutta käynnisti sen heti uudelleen ja kyntö jatkui vielä 600 tuntia. Kuinka lie vauhdissa hoituneet moottoriöljyn vaihdot? Tuon ajan öljyistä kun suurin osa ominaisuuksista hävisi jo parissa sadassa tunnissa.

4 4. Caterpillar D2 oli muinoisista ”peltopillareista” paras, kokonaan eri planeetalta kuin tavallisista maataloustraktoreista varustellut telakoneet. D2:ta tehtiin vuosina 1938–1960. Tässä varhaisinta sarjaa edustavassa koneessa on 3,6-litrainen nelosdiesel, kampiakselin päästä saadaan n. 30 hv. 5-vaihteinen traktori painaa 2950 kg, käynnistys hoituu 1-sylinterisellä bensamoottorilla.

John Deere BO Lindeman on perustekniikaltaan tavallinen John Deere B -traktori, johon Lindeman Bros -niminen washingtonilaisfirmanon asentanut tela-alustan. 30-luvun alussa alkanut Lindemanin ja JD:n yhteistyö päättyi sotien jälkeen, jatkossa John Deere oli telastojen suhteen omavarainen. Lindeman-Deere pysyy varmasti hyvin pinnalla, mutta 16-hevosvoimainen moottori rajoittaa vetotehoa.

1-sylinterisellä, 4,9-litraisella 2-tahtimoottorilla varustettu Field Marshall IIIA tuli markkinoille v. 1953, mutta oli sähköstartista ja muista uudistuksista huolimatta auttamattomasti vanhanaikainen. Vuoden 1955 Marshallin hinaaman Grain Marshall 568:n apumoottori on normaali Fordin 4-sylinterinen bensakone, teholtaan 19 hv. Marshall teki ensimmäiset puimakoneensa 1800-luvun puolivälissä. Viimeinen puimuri valmistui v. 1958.

Claas Columbusta myytiin aikanaan Suomessakin, mutta useimmiten tämän kokoluokan puimuria etsivä viljelijä päätyi Massikkaan, Sampoon tai Fahriin. Columbusta tehtiin 1958–1970. Moottorivaihtoehtoina oli Perkins-diesel tai Volkkarin bensakone. Pöytä oli 180 tai 210 cm, perään sai joko silppurin tai niputtajan. Näiden vaihtoehtojen lisäksi sai vielä valita säkki- tai säiliömallin.

David Brown 50TD:n 6-sylinterisen moottorin tuottamat 50 hevosvoimaa riittivät hyvin viiden jalan leikkuuterällä varustetun DB Albion -puimurin tarpeisiin. Telatraktorit olivat pyörätraktoreita parempia puimurin vetäjiä, koska niissä oli enemmän hitaita nopeuksia. Tela-Taavetin kuudesta vaihteesta neljällä päästään alle viiteen kilometriin tunnissa.

Itäisen Keski-Englannin maat ovat hyvin läpäiseviä, suurinta osaa viljellään ilmeisesti ojattomina. Työtä haittaavia kiviä ei ainakaan Little Castertonissa näkynyt. Helpolla eivät aurat tai äkeet kuitenkaan pääse, sillä maassa on runsaasti pieniä rapa- ja kalkkikiven palasia, jotka tylsyttävät teriä. Caterpillar D4:stä ja D4600-moottorista kotikonstein risteytetty Caterpillar D5 veteli lautasäestä niin, että kipinät sinkoilivat pakoputkesta ja lautasista.

Little Castertonissa esitellyistä puimureista vanhin oli 30-luvun loppupuolella tehty McCormick-Deering #22, jota vedettiin reilut 10 vuotta nuoremmalla International TD6-telatraktorilla. Puimurissa on 8 tuuman leikkuupöytä, vilja siirtyy 57-senttiselle puintikelalle mattokuljettimella. Traktorissa ei tarvita ulosottoa, sillä puimurissa on oma 16 hv:n bensamoottori. Myös hevosveto on mahdollista, ainakin vanhojen esitteiden mukaan. Puimuria tehtiin vuosina 1935–1945 yli 13 000 kpl. Suomeen ennen sotia tuodut McCormick-Deering #60 -puimurit olivat samankaltaisia, eroja oli lähinnä leikkuupöydässä.

Tapahtumassa oli erityisen runsaasti Allis-Chalmersin telakoneita, koska työnäytöspeltojen omistaja Arthut Hinch on tunnettu Allis-harrastaja. Allis-Chalmers HD7:n pellin alta löytyy 3-pyttyinen GM-Diesel, tietenkin 2-tahtinen. 3,5 litran iskutilavuudesta saadaan ulos 70 hv / 1500 rpm. Baker-puskulevyn nostokehikko toimii myös kaatumissuojana.

Minneapolis-Moline oli amerikkalaistraktoreista kallein ja tasokkain, IH:t ja JD:t olivat siihen verrattuna halpamerkkejä. Englannissa traktorin markkinointi alkoi v. 1939, tämä 27 hv:n RTS on ensimmäisiä maahantuotuja. Sotien jälkeen suurempaa UDS-mallia koottiin Englannissa, minkä yhteydessä niihin asennettiin kotimaiset Dorman- tai Meadows-dieselit. Valmistus kaatui nopeasti liian kovaan hintaan: yhden UDS:n hinnalla sai parhaimmillaan viisi Mörkö-Majuria.

Vuonna 1939 Allis-Chalmers alkoi asentaa telakoneisiinsa 2-tahtisia GM-dieseleitä. Uusi mallisto oli valmis sotien jälkeen. Malliston pienin edustaja oli 2-sylinterinen HD5. Ärhäkästä 2-tahtidieselistä saadaan runsaasti tehoja, tämänkin Alliksen 2,3-litrainen moottori kehittää 50 hv. Vastaavantehoisessa Caterpillarissa oli tilavuudeltaan 2,5 kertaa suurempi moottori. HD5:n repivä käyntiääni muistuttaa enemmän mopoa kuin pillaria.

Marshall M käynnistetään ruutipanoksella, mutta myös käsikäynnistyksen mahdollistavien hehkupatruunoiden eli sätkien käyttöön on valmiudet. Käsikäynnistys on suotavaa, sillä toistuvat ruutistarttaukset rasittavat ja nokeavat moottoria. 1-sylinteristä, 2-tahtista ja 4-litraista M-mallia tehtiin vuosina 1938–1945. Pienen kulutuksensa vuoksi se oli hyvä puimakoneen pyörittäjä, mutta pellolla Fordsonit ja Deeringit olivat kätevämpiä. Tämä 20 hv:n M-malli on viimeisiä valmistuneita, perässä olevat raudat kuuluvat vinssiin.

1 1. Allis-Chalmers HD11 on 10-tonninen ja 110-hevosvoimainen, moottori AC:n oma 6-sylinterinen 4-tahtidiesel, jonka iskutilavuus on 8455 cm³. Allis-Chalmers oli dieselmoottoreiden osalta muiden valmistajien varassa vuoteen 1953 saakka, mutta jatkossa moottorit tehtiin firman haltuun siirtyneen Budan piirustuksilla. HD11B-mallia tehtiin vuosina 1955–1965 hieman yli 10 000 kpl.

2 2. Päältäsyötettävällä vuoden 1950 Ransomes-puimakoneella puitiin vehnää. Ketjuelevaattori kuljetti oljet paalaimelle, joka sekin oli Ransomes-merkkinen. Puimakonetta pyörittää Ransomes-lokomobiili vuodelta 1909.

3 3. Vehnät jauhettiin ja leivottiin leiväksi heti puinnin jälkeen. leipuri häärii myllyn takana näkyvässä katoksessa. Stamford Blackstone -kivimyllyä pyörittää 20-hevosvoimainen General GG, jota valmisti 40-luvulla Cletrac-telakoneista paremmin tunnettu Cleveland Tractor Co.

4 4. Hopeamitalilla aikanaan palkittu Safety-leikkuri on tehnyt oljista silppua, jota on käytetty kuivikkeina ja appeen raaka-aineena. Koneeseen on syötetty kokonaisia lyhteitä, joista on ensin riivitty tähkät pois.

Allis-Chalmers S vuodelta 1938 pyörii bensalla. 11-litrainen nelosmoottori vie tunnissa keskimäärin 25 litraa, mikä ei ole kovin paljon näin suurelle moottorille. Voimaa Ässä-Alliksessa on 84 hv:n verran, painoa n. 10 tonnia. S-mallia tehtiin 1225 kpl vuosina 1937–1942. Bensamoottorin tilalle oli saatavissa dieselillä pyörivä hesselman.

McCormick-Deering W30:n mainoksissa ylistettiin sen 34:ää rulla- ja kuulalaakeria, kilpailevien merkkien rakenteista niitä saattoi vähimmillään löytyä alle 20. Vuosina 1932–1940 valmistettua W30 Deeringiä pidettiin voimakkaana ja kestävänä koneena. 3-siipiset aurat liikkuivat kaikissa olosuhteissa ja monet yksilöt olivat aktiivikäytössä vielä 60-luvulla. W30:n 4-sylinterinen petroolimoottori on hieman yli 30-hevosvoimainen, traktori painaa 2400 kg.

International Harvesterin kahdesta mallistosta Deeringit olivat perustraktoreita, kun Farmallit taas soveltuivat paremmin erikoisviljelmille. Molemmat tyypit uudistettiin perusteellisesti juuri ennen toista maailmansotaa. Uuden Deering-malliston pienin W4 oli tekniikaltaan sama kuin Farmall H, eroa oli rungossa ja ulkonäössä. Petroolikäyttöinen W4 on 4-sylinterinen ja n. 25-hevosvoimainen. ”Kormiikki” painaa 1764 kg. Viimeiset W4-mallit tehtiin v. 1953.

Täysien viljasäkkien lastaaminen käsipelillä perävaunuun oli eräs entisaikojen viheliäisimmistä töistä: säkillinen vehnää saattoi painaa yli 80 kiloa. Mörkö-Majurin perään asennettu nostin on saattanut olla käsilastausta hitaampi, mutta selälle ehdottomasti parempi ratkaisu.

Näyttelyn nuorin pyörätraktori oli vuoden 1965 David Brown 770 Selectamatic, joka yksinään edusti 60-luvun brittiläistä traktoriteollisuutta. Suomeen ei tätä 3-sylinteristä, 36-hevosvoimaista mallia tuotu, mutta Englannissa se oli melko yleinen pikkutraktori. Taavetilla on perässään DB Albion -paalain, jolla niputettiin puimureiden jättämät oljet. Solmijalaitteen temppuilu antoi näytökselle realistista lisäväriä.

1 1. Tämä karhotintyyppi on kokenut hiljattain uudelleentulemisen. Toimintaperiaatetta on hyödynnetty erään suomalaisenkin heinäkonevalmistajan uusimmissa malleissa. Englannissa tehtyjä merkkejä olivat mm. Massey-Harris, Somerset ja kuvan Blackstone, joka Allis-Chalmers U:n vetämänä karhottaa vehnän pahnoja.

2 2. Englannin Dagenhamissa tehdyistä Fordson N -traktoreista varusteltiin Amerikan vientiä varten myös riviviljelymalleja, mutta jenkit eivät koneista innostuneet ja traktorit piti saada myytyä Eurooppaan. Englantilaiset ostivat niitä perunan ja juurikkaan harauskoneiksi. Myytiinpä muutama traktori Suomeenkin, mainoksissa sitä kutsuttiin Fordson-juurikasvitraktoriksi. “Ännää” valmistettiin vuosina 1929–1945, kuvan Fordson N Rowcrop on vuodelta 1937.

3 3. Brittiarmeija ja erityisesti Kuninkaalliset Ilmavoimat hankkivat sota-aikaan runsaasti Roadlessin teloilla varustettuja N-Fordsoneita. Suurilla nopeuksilla traktori alkoi kuitenkin lyhyen akselivälin vuoksi kiikkua, ja ohjaus vaikeutui. Asian korjaamiseksi traktoriin tehtiin jatkorunko, johon asennettiin ohjaavat etupyörät. Kun nokalle asennettiin vielä tehokas vinssi, alkoi koneiden hinaaminen sujua.

4 4. Stamfordilainen Blackstone & Co. Ltd teki vuodesta 1896 alkaen maamoottoreita sekä hevos- ja traktorityökoneita. 20-luvulla valmistettiin telatraktoreitakin. Jatkossa firma keskittyi dieselmoottorituotantoon, joka päättyi vasta 1990-luvulla. Blackstonen historiaan liittyy monta yritysfuusiota: omistajina ovat olleet Lister, Hawker Siddeley, Mirrlees, Alstom ja viimeisenä MAN. Kuvan avokammioinen hehkukuulamoottori, teholtaan 9 hv, on vuosimallia 1911.

50-luvun julmetun kokoiset moottorisahat näyttävät pieniltä kahden miehen Liner-sahaan verrattuna. Linereitä tehtiin yhden ja kahden miehen versiona vuodesta 1951 lähtien. Valmistaja Liner Concrete Company Pty Ltd:n kotipaikkakunta oli koillisenglantilainen Gateshead lähellä Newcastlen kaupunkia. Linerin moottori on 250-kuutioinen Villiers, joka löytyi monesta muustakin 50-luvun sahasta.

Nykyään huippuharvinaisia Belsize-henkilöautoja tehtiin Manchesterissa viime vuosisadan alusta 20-luvun puoliväliin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Belsize oli Englannin huomattavimpia autovalmistajia, sillä tehtaalla oli 1200 työntekijää ja autoja valmistui 50 viikossa. Viimeisimmässä mallissa oli kansiventtiilit, 4-pyöräjarrut ja 4-nopeuksinen vaihteisto, mutta moderni tekniikka ei enää pelastanut tehdasta, ja tuotanto lopetettiin kannattamattomana. Kuvan Belsize 15 Open Tourer on vuosimallia 1919.

Brittein saarilla järjestetään vuosittain satoja veteraanikonetapahtumia: on kokoontumisajoja, suuria sisänäyttelyitä, pieniä ja suuria ulkonäyttelyitä, huutokauppoja, kyntökilpailuja, työnäytöksiä, kaikkea mahdollista.

Mikäpä on järjestellessä, sillä välimatkat ovat lyhyitä ja väkeä riittää. Sadan kilometrin säteellä saattaa asua miljoonia ihmisiä. Kaikkia eivät toki vanhat koneet kiinnosta, mutta yleisöä riittää jokaiseen tapahtumaan. Aktiivisia masinistiharrastajia on tuhansia, ja vanhoja koneita on saarilla harrastettu jo yli 50 vuoden ajan.

Englantilaisilta traktoriharrastajilta jos kysyy, missä heidän tapahtumistaan kannattaa ehdottomasti vierailla, niin jokseenkin aina ensimmäisenä mainitaan Little Casterton Working Weekend.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Little Casterton on pieni maalaiskylä Lincolnshiren ja Rutlandin kreivikuntien rajalla, juuri ja juuri Rutlandin puolella. Lähin kaupunki on kolmen kilometrin päässä sijaitseva Stamford, jota kutsutaan Englannin kivisimmäksi kaupungiksi, siellä kun ei ole yhtään puurakennusta.

Little Casterton on kylää halkovaa kapeaa tietä reunustavine tiili- ja kivitaloineen kuin mistä tahansa englantilaisesta tv-sarjasta. Kylän laidalla seisovalla kirkolla on ratkaiseva rooli syyskuisessa traktoritapahtumassa.

Tuotto hyväntekeväisyyteen

Kaksipäiväinen Little Casterton Working Weekend on järjestetty syyskuun kolmantena viikonloppuna jo vuodesta 1973 lähtien. Tapahtuman perustajan ja edelleen tapahtuman pääorganisaattorina toimivan Arthur Hinchin maatila on toimintaviikonlopun keskus. Hinch on innokas telaketjutraktoreiden harrastaja, erityisen runsas on Allis-Chalmers

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

-valikoima.

Kumpuilevilla pelloilla muokataan maata ja puidaan. Viime syyskuisessa näytöksessä muokattavaa aluetta oli silmämääräisesti arvioituna vähintään 50 hehtaaria. Puimurinäytöksiä varten oli jätetty vehnää pystyyn parin hehtaarin verran.

Rutlandin ympäristössä on monta arvokasta konekokoelmaa ja toimivaa kalustoa riittäisi hyvinkin suureen tapahtumaan, mutta Little Castertonissa koneiden määrää rajoitetaan tarkoituksella. Näin tapahtuma saadaan pidettyä raikkaana ja kiinnostavana, kun joka syksy on esillä jotain uuttaa.

Pääpaino on ennen toista maailmansotaa valmistetuissa koneissa. Harvoin näkee yhtä aikaa niin montaa yli 70-vuotiasta traktoria työn touhussa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Pikkukylän talkootunnelmaa

Maatalousvakuutuksiin erikoistunut NFU Mutual maksaa kauempaa tulevien koneiden kuljetuksia. Myös parinkymmenen kilometrin päässä Oakhamissa muokkaimia ja kasvinsuojeluruiskuja valmistava Knight Ltd. sponsoroi järjestelyjä, firman omistaja kun sattuu olemaan itsekin innokas vanhojen koneiden harrastaja.

Muuten kaikki tehdään talkoovoimin. Kylän naisväki huolehtii muonituksista, miesväki ohjaa liikennettä ja autojen parkkeerauksia. Tapahtuman tuotto menee kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen seurakunnan kautta. Näin on toimittu koko tapahtuman historian ajan.

Little Castertonin konepäivistä uutisoidaan näyttävästi englantilaisissa traktorilehdissä ja sitä ylistetään jopa maailman parhaaksi alan tapahtumaksi, mikä ei ole lainkaan liioiteltua. Tapahtumajärjestäjät kuitenkin halunnevat pitää mainion toimintaviikonloppunsa jatkossakin kyläjuhlatasolla. Viikonloppua ei juuri näe tapahtumakalentereissa ja tiedotus rajoittuu kopiokoneilla tehtyihin pieniin ilmoituksiin lähipaikkakuntien kauppojen seinillä. Puskaradio toimii kuitenkin tehokkaasti.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Painettu näyttelyluettelo annetaan jokaiselle neljän punnan

(n. 4,7 e) arvoisen pääsylipun lunastaneelle. Luettelossa ei ole yhtäkään mainosta, pelkästään näyttelykoneiden merkit, tyypit, vuosimallit ja omistajat. Kävijöitä tapahtumassa vierailee karkean arvion mukaan noin 2000–5000. Näin ainakin viime syksynä.

Itse pidän Little Castertonia tähän mennessä näkemistäni tapahtumista parhaana. Suurempia koneita oli yhteensä alle 160, joista vajaat puolet traktoreita, mikä on englantilaistapahtumaksi melko vähän.

Mutta voi minkälaisia traktoreita! Ei rompetoria, ei oluttelttaa, ei tapahtumaa ja traktoreiden omistajia ylistäviä kuulutuksia, ei turhaa markkinahumua, vaan aitoa maalaistunnelmaa ja ystävällisiä ihmisiä.

Kerrassaan hieno tapahtuma.n

Avaa artikkelin PDF