Leyland 384 sai uuden kuoren ja vanhan "sydämen" – toimitusvaikeudet ja vanhanaikainen tekniikka toivat heikon traktorin maineen

Leyland 384 -traktoria valmistettiin vuosina 1969–72, Bathgatessa, Skotlannissa (UK). Yhteensä traktoreita valmistettiin 21 143 kappaletta. Kuva: Kimmo Kotta

Deutz-Fahr halusi vahvistaa asemiaan brittimarkkinoilla, ja traktoreidensa hintaa alentaakseen yhtymä suunnitteli niiden kokoonpanoa Englannissa. Tuolloin jo suljettavaksi tuomittu Bathgaten tehdas vaikutti kiinnostavalta. Saksalaisjohtajien tutustumiskäynnin aikaan ”imurilakko” kävi kuumimmillaan ja lakkovahdit päästivät vieraat alueelle vasta pitkän kinastelun jälkeen.

Delegaatio piti tehdasta sopivana, mutta kun he kuulivat minkä puolesta tällä kertaa lakkoiltiin, kiinnostus lopahti. Niinpä rakennukset tyhjentyivät muutaman vuoden kuluttua. Traktoreita tehtiin Bathgatessa 20 vuoden ajan, alussa Nuffieldia ja vuodesta -69 lähtien Leylandia.

British Motor Corporation (BMC) Ltd:stä muodostettiin vuonna 1966 British Motor Holdings (BMH), joka pari vuotta myöhemmin fuusioitui Leyland Motors Ltd:n kanssa. Uusi suuryritys jatkoi toimintojaan nimellä British Leyland Motor Corporation Ltd. Hallituksen painostuksesta toteutetulla yhdistymisellä tavoiteltiin talouden korjaantumista, mutta tuotteiden päällekkäisyydet hankaloittivat toimintoja.

Leyland oli tehnyt kuorma-autojen ja bussien lisäksi mm. raskaita Scammel- kuorma- ja erikoisautoja, sekä Triumph- ja Rover-henkilöautoja. BMC:n automerkeistä tunnetuimpia olivat Austin, Morris, MG ja Jaguar.

Nuffield oli yhteenliittymän ainoa traktorimerkki, joten sen puolesta yhdistyminen ei vaatinut mainittavia uudelleenjärjestelyjä. Suurempi 4/65-malli sai uuden tummansinisen runkovärin ja ympärilleen vaaleansiniset, modernisti muotoillut pellit.

Moottorista karsittiin enimpiä värinöitä ja parannettiin ohjaamoergonomiaa. Uuden ilmeen saanut Nuhvi nimettiin Leyland 384 -malliksi. Nimitarraan jätettiin pieni Nuffield-teksti, muistoksi sukujuurista. Pienemmäksi vaihtoehdoksi tuli 60-hevosvoimainen Leyland 344, jossa oli 3,4-litrainen nelosmoottori. Sillä korvattiin 3-pyttyinen Nuffield 3/45.

Todella pienen traktorin tarvitsijalle myytiin Leyland 154, joka oli jatke paljon rahaa nielleelle, mutta vähemmän tuottaneelle BMC-Minille. Uudistetut mallit saivat ensiesittelyn joulukuussa -69, Royal Smithfield -näyttelyssä.

Nuffieldia pidettiin 60-luvun puoliväliin saakka kestävänä ja edistyksellisenä traktorina, mutta jatkossa loisto alkoi himmetä, eikä merkin muuttaminen Leylandiksi korjannut tilannetta. Uusi Bathgaten ajoneuvotehdas oli rakennettu 60-luvun alussa Skotlantiin työllistämistarkoituksessa. Entisillä hiilikaivosmiehillä, öljyliuskeen kaivajilla tai muilla krouvimman puolen ammattilaisilla ei kuitenkaan ollut motivaatioita eikä välttämättä kykyjäkään uudelle alalle. Skottilainen luonnekin aiheutti hankaluuksia.

Suunnittelijat eivät pitäneet kiirettä; enimmät rakenteet oli luotu 40-luvun lopulla, mutta ainakin traktorin takaosa ulosottoakseleineen ja omituisine nostolaitteineen olisi pitänyt panna uuteen uskoon jo aikoja sitten. Jotain toki tapahtui – parin vuoden kuluttua suurempiin Leyland-malleihin tuli uudistetut moottorit, sarjan alapäähän saatiin pienempi kolmos-Perkinsillä varustettu traktori ja suuremmaksi vaihtoehdoksi 85- ja 100-hevosvoimaiset, 6-sylinteriset mallit. Jatkossa tuli vielä synkrovaihteistoa ja muita uudistuksia, mutta merkin lähtölaskenta oli jo alkanut.

Suomessa rekisteröitiin vuonna 1965 vajaat 1 400 uutta Nuffieldia, seuraavana vuotena enää 1 000 kappaletta. Heikointa menekki oli vuonna -68, jolloin lukemaksi saatiin 589. Suosion hiipumiseen olivat syynä lähinnä MF:n, Fordin ja Valmetin uudet traktorisarjat, joista löytyi jo Nuffieldia järeämpiä ja modernimpia vaihtoehtoja maatalouteen sekä urakointiin.

Merkin ja värin vaihtaminen ei asetelmaa parantanut, vuonna -72 pudottiin jo alle 500 traktoriin. Laajentuneen ja uudistuneen malliston sekä Keskon onnistuneiden markkinointitoimien myötä seuraavana vuotena voitiin esitellä jo lähes kaksinkertaisia myyntilukemia, mutta vuosikymmenen takaiset määrät olivat enää kaunis muisto.

Tehtaan ajoittaisten toimitusvaikeuksien ja joiltakin osin vanhanaikaisen tekniikan lisäksi Leylandia alkoi vaivata maine heikkona traktorina, mihin olivat osasyyllisiä tehtaan jatkuvalla sotajalalla olleet työläiset. Vitsinä kerrottiin, että innokkaastakin traktorikauppiaasta pääsee kätevimmin eroon, kun tarjoaa vaihdossa Leylandia. Entinen huipputuote oli putoamassa vähempiarvoisten traktoreiden kastiin, itäkoneiden joukkoon. Kysyntä säilyi kuitenkin kohtuullisen suurena aina vuoteen -81 saakka, jolloin Leylandin valmistus päättyi.

Avaa artikkelin PDF