Aikoinaan traktoreiden heikoin lenkki oli palkkirunko – näin kehittyi traktorin itsekantava runko

Traktorit alkoivat näyttää traktoreilta ja kestää raskastakin kuormitusta reilut 100 vuotta sitten. Tuolloin käyttöön otettu itsekantava runko oli paljon jämerämpi kuin siihen asti yleiset tikapuurungot. Kun kaikki runko-osat tehtiin valamalla, saatiin hintakin putoamaan siedettäviin lukemiin.
Itsekantava runko otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön v.1913 Wallis Cub -traktorissa, jonka suunnittelusta vastasivat Robert O. Hendrickson ja Clarence M. Eason. Kuvan myöhemmässä mallissa Wallis Cub Junior on samanlainen 5-millisestä teräslevystä mankeloitu kokopitkä runko. Samaa rakennetta käyttivät 1940-luvulle asti muun muassa Massey-Harris, Oliver ja International Harvester Deering 10/20 -traktorissaan.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Alkuaikojen traktorit koottiin niitatulle tikapuurungolle, jonka etuosassa olivat ohjaavat pyörät, kookas jäähdytin ja yleensä poikittainen moottori – joskus myös makaavasylinterinen. Takaosassa olivat vetävät pyörät, voimansiirto ja avorattailla tai rullaketjuilla toteutetut vähennyspyörästöt. Moottori, vaihteisto ja tasauspyörästö olivat erillisiä, helposti irrotettavia ja vaihdettavia komponentteja.

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin enimmät moottorit olivat jo melko toimintavarmoja, samoin vaihteistot, jotka olivat tuolloin jo enimmäkseen öljykylpyisiä. Traktoreiden heikoin lenkki oli palkkirunko, joka saattoi epätasaisella alustalla tai kovassa kuormituksessa vääntyä, joskus jopa katketa. Teräkset olivat vielä kaukana nykyisestä tasosta ja vaurioituneen rungon korjaaminen oli sen ajan tekniikoilla hankalaa.

Traktorin itsekantava runko:

  • Ensimmäiset traktorit koottiin niitatulle tikapuurungolle
  • 1913 Wallis Tractor Companyn suunnittelijat keksivät taivuttaa teräslevystä kourun, joka toimi runkona
  • 1917 Fordsonin myötä yleistyi rakenne, joka koostui toisiinsa pultatuista valetuista öljypohjasta, sylinteriryhmästä ja voimansiirtokotelosta
AllWork oli tyypillinen tikapuurunkoinen traktori. Moottori, vaihteisto ja tasauspyörästö oli asennettu erillisinä komponentteina niitatulle palkkirungolle. Mainitut osat oli helppo irrottaa kunnostusta varten, mutta epätasaisessa maastossa raskaassa kuormituksessa runko vääntyi helposti, palkkien katkeaminenkaan ei ollut harvinaista. Tikapuurungot jäivät laajemmasta käytöstä 1920-luvun lopulla.
AllWork oli tyypillinen tikapuurunkoinen traktori. Moottori, vaihteisto ja tasauspyörästö oli asennettu erillisinä komponentteina niitatulle palkkirungolle. Mainitut osat oli helppo irrottaa kunnostusta varten, mutta epätasaisessa maastossa raskaassa kuormituksessa runko vääntyi helposti, palkkien katkeaminenkaan ei ollut harvinaista. Tikapuurungot jäivät laajemmasta käytöstä 1920-luvun lopulla. Kuva: Valmistaja

Kestävyyttä ja käytännöllisyyttä

USA:n suurimpiin kuulunut maatalouskonevalmistaja Case jakautui 1800-luvun lopulla kahdeksi yhtymäksi, Jerome I. Casen lanko Stephen Bull alkoi hallinnoida alkuperäistä puimakonetehdasta J.I. Case Threshing Machine Co, vävy Henry M. Wallis Senior puolestaan auratehdasta J.I. Case Plow Works Co. Seuraava sukupolvi kiinnostui traktoreista, Henry M. Wallis Juniorin perustaman yrityksen ensimmäinen Bear (karhu) -traktori valmistui v.1902. Muuten toimiva kone kärsi kuitenkin edellä kuvatuista runko-ongelmista.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Niinpä Wallis Tractor Companyn suunnittelijat Robert O. Hendrickson ja Clarence M. Eason keksivät taivuttaa vahvasta teräslevystä traktorin mittaisen kourun, joka toimi runkona, ja osastoituna myös moottorin ja voimansiirron öljytiloina. Ensimmäisenä tämä uusi rakenne otettiin käyttöön v.1913 esitellyssä mallissa Wallis Cub (pentu). Nyt runko kesti kovaakin täristystä ilman väsymisvammoja.

Wallis Cubissa oli vielä avoimet vähennyspyörästöt, mutta seuraavassa v.1915 valmistuneessa pienemmässä mallissa Cub Junior vähennysrattaatkin olivat samassa öljytilassa kuin vaihteisto ja tasauspyörästö – nykytraktorin ensimmäinen esiaste oli saanut muotonsa. Vuosikymmenen lopulla tytäryhtiö Wallis Tractor sulautettiin J.I. Case Plow Works Companyyn, joka möi Wallis-traktorin valmistusoikeudet ja tuotantotilat 7 vuoden kuluttua Massey-Harrikselle.

Suuremmista valmistajista yhtenäistä itsekantavaa runkoa käyttivät 1930-luvun lopulle asti Massey-Harriksen lisäksi ainakin Oliver ja International Deering 10/20-mallissaan. Useimmat merkit olivat tuolloin jo siirtyneet kehityksen seuraavaan vaiheeseen.

Lopulliset muotonsa itsekantava runko sai v.1917, jolloin alkoi Eugene Farkasin johdolla suunnitellun Fordson F -mallin tuotanto. Fordsonin valurunko koostui öljypohjasta, sylinteriryhmästä ja voimansiirtokotelosta, joka sisälsi vaihteiston, tasauspyörästön ja siihen liitetyn ruuvityyppisen vähennyspyörästön. Runsas valuosien käyttö soveltui hyvin liukuhihnatuotantoon, mikä mahdollisti alhaiset valmistuskustannukset.
Lopulliset muotonsa itsekantava runko sai v.1917, jolloin alkoi Eugene Farkasin johdolla suunnitellun Fordson F -mallin tuotanto. Fordsonin valurunko koostui öljypohjasta, sylinteriryhmästä ja voimansiirtokotelosta, joka sisälsi vaihteiston, tasauspyörästön ja siihen liitetyn ruuvityyppisen vähennyspyörästön. Runsas valuosien käyttö soveltui hyvin liukuhihnatuotantoon, mikä mahdollisti alhaiset valmistuskustannukset. Kuva: Valmistaja
Monessa sotien jälkeen tulleessa järeämmässä traktorissa otettiin käyttöön voimansiirtokotelon ja etukehdon yhdistänyt apurunko, johon oli helppo kiinnittää tuolloin yleistyneitä työvälineitä, kuten etukuormaajia, puskulevyjä ja kaivureiden tukirakenteita. Kuvan Nuffieldin lisäksi valu- tai palkkirunkoja oli muun muassa uudemmassa Fordson Majorissa, diesel-Valmeteissa, David Brownissa ja Volvossa.
Monessa sotien jälkeen tulleessa järeämmässä traktorissa otettiin käyttöön voimansiirtokotelon ja etukehdon yhdistänyt apurunko, johon oli helppo kiinnittää tuolloin yleistyneitä työvälineitä, kuten etukuormaajia, puskulevyjä ja kaivureiden tukirakenteita. Kuvan Nuffieldin lisäksi valu- tai palkkirunkoja oli muun muassa uudemmassa Fordson Majorissa, diesel-Valmeteissa, David Brownissa ja Volvossa. Kuva: Valmistaja

Kolmen valuosan varaan

Henry Fordin hylättyä kuolleena syntyneet ajatuksensa autojen hyödyntämisestä peltotöissä, alettiin suunnitella oikeata traktoria unkarilaissyntyisen Eugene Farkasin johdolla. Ensimmäinen prototyyppi valmistui 3 kuukauden mietinnän jälkeen alkuvuodesta 1916.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Itsekantava runko oli todettu hyväksi, mutta Fordin tiimi päätyi varaosahuollon ja remonttien kannalta kätevämpään ratkaisuun. Uuden traktorimallin runko koostui valetusta öljypohjasta, sylinteriryhmästä ja voimansiirtokotelosta. Rakenne oli vähintään yhtä luja ja soveltui paremmin liukuhihnatuotantoon, mikä puolestaan pudotti traktorin hinnan viljelijöiden varoille sopivaksi. Suunnitelma myös toimi: Fordsonista tuli välittömästi maailman suosituin traktori.

Kehittyneempi rakenne otettiin käyttöön hyvin monessa merkissä, sotien jälkeen siitä tuli vallitseva etenkin pienemmissä traktoreissa. Monessa kookkaammassa mallissa pelattiin kuitenkin varman päälle ja lisättiin moottorin sivuille vielä vankat apurungot, joihin oli helppo kiinnittää erilaisia kiintotyökoneita.