Neuvostoliiton vallan aikana koneita ei ollut myynnissä – Viron maatalousmuseosta löytyy kattava omatekoisten maatalouskoneiden kokoelma

Venda Luuden 80-luvulla rakentaman traktorin voimanlähteenä on paikallismoottori. Etunavat ovat Belaruksesta ja eturenkaat Lada Nivasta. Traktoria on käytetty perunan viljelyyn ja kuljetuksiin. Hara on asennettu akseleiden väliin, ja takanostolaitteisiin voitiin kytkeä perunanistutuskone. Kuva: Uolevi Oristo

• Neuvostokansalaisilla oli kuitenkin oikeus omaan 0,6 ha viljelypalstaan, joiden tuotannon ansiosta Viron väestö pysyi hengissä! Tarvittavat koneet oli joko lainattava valtion tilalta tai tehtävä itse, koska valmiita laitteita ei ollut myynnissä.
• Suurin osa Viron maatuloista oli vuonna 1991 tapahtuneen toisen itsenäistymisen aikoina suuria, mikä nopeutti maatalouden kehitystä ja tilojen sopeutumista markkinatalouteen.
• Virossa oli kartanoiden lisäksi pientiloja, kunnes maatalous pakkokollektivisoitiin vuodesta 1949 alkaen

Museo sijaitsee Keski-Virossa, melko lähellä Tarton kaupungin keskustaa. Museo toimii Ülenurmen vanhassa kartanossa, jonka 1920- ja 1930-luvuilla valmistuneet rakennukset ovat säilyneet lähes alkuperäisessä ja hienossa kunnossa. Näkemisen arvoinen kohde!

Kokoelmassa on 1900-luvun alun höyrykoneita ja -traktoreita. Museon pihalla on ulkokenttä, johon on kerätty raskaampaa kalustoa ensimmäisen itsenäisyyden alkuajoista lähtien. Neuvostokoneita on myös melko paljon.

Maaseutumuseo esittelee maaseudun tee-se-itse-kulttuuria, joka oli neuvostoajan olosuhteiden vuoksi välttämätön pakko. Vuoden 2024 teemana olivat itse tehdyt maatalouskoneet, tänä vuonna esitellään kotitalouden tarpeisiin valmistettuja laitteita.

Viron maatalousmuseon pääpaikka on Ülenurmen kartano lähellä Tarton keskustaa. Rakennukset ovat ajalta ennen toista maailmansotaa. Kartanon varakas omistaja panosti karjatalouteen ja rakennutti hienot tuotantorakennukset. Museon pihalla on esiintymislava, joka on rakennettu vanhan lantalan tilalle. Kuva: Uolevi Oristo

Maatalouden koneellistuminen alkoi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun Viro kuului vielä Venäjän keisarikuntaan. Ensimmäinen traktori saapui Viroon vuonna 1911.

Koneellistumisen vauhti kiihtyi, kun Viro itsenäistyi ensimmäisen kerran vuonna 1918. Virossa oli paljon kartanoita, jotka hankkivat koneita pääasiassa ulkomailta.

Kartanon kivirakennukset ovat hienossa kunnossa. Perunan viljely on ollut tärkeä tuotantosuunta. Vasemmalla on Deeringin ennen sotia valmistama perunanistutuskone, keskellä 60-luvun kaksirivinen kone. Oikealla oleva nelirivinen neuvostomasiina käsittelee perunoita kovakouraisesti. Kuva: Uolevi Oristo

Tilanne muuttui täysin, kun Neuvostoliitto miehitti toisen maailmansodan jälkeen Viron ja liitti sen itseensä. Maatalouden pakolla tehty kollektivisointi alkoi vuonna 1948 ja kesti koko 1950-luvun. Useimmat kartanoiden omistajat olivat sodan aikana paenneet maasta, mikä helpotti viranomaisten työtä. Itsenäiset talonpojat eivät halunneet liittyä kolhooseihin tai työskennellä sovhooseilla, vaikka Stalinin hirmuhallinto "kannusti" heitä väkivallalla ja Siperian leireillä.

Kolhoosi on "vapaaehtoisten" viljelijöiden ja maatilojen yhteenliittymä, sovhoosi on valtion suoraan omistama tila.

Museossa on useita höyrykoneita, jotka ovat toimineet puimakoneiden voimanlähteinä ja myös muokkauskoneina. Lanz P 22 on itsekulkeva aura, jonka vetokyky on tasaisella maalla 15 000 kg ja nopeus 6,5 km/h. Vuonna 1922 valmistettu kone on ollut virolaisten viljelijöiden käytössä vuodesta 1925. Kuva: Uolevi Oristo

Ruotsalaisen Bolinderin valmistama puukaasugeneraattori on vuodelta 1930. Kuva: Uolevi Oristo

Kotitarveviljelyä voitiin neuvostoaikana harjoittaa omalla palstalla, jonka enimmäiskoko oli 0,6 hehtaaria. Yhden lehmän pito oli myös sallittua, ja sen tarvitsema rehu kerättiin teiden varsilta ja joutomailta. Yksityinen tuotanto oli ravinnonsaannin osalta ratkaiseva, koska sosialisoitujen tilojen tuotanto vietiin Viron ulkopuolelle. 80–90 % vihanneksista ja juureksista tuotettiin yksityispalstoilla koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan.

Viljelytarvikkeiden ja koneiden tarve oli kova. Pieniä koneita ei kuitenkaan ollut myytävänä, koska niitä ei virallisesti tarvittu. Omatoimisuus oli valttia! Monet neuvostokansalaiset olivat taitavia ja kekseliäitä koneiden korjaajia, koska puutteellinen varaosahuolto oli yksi Neuvostoliiton suurimmista ongelmista. Valtion tiloille jäi koneita seisomaan varaosien puutteen vuoksi tai siksi, että toimitettu kalusto oli tilan olosuhteisiin sopimatonta. Maissin tai puuvillan viljely ei valtion johdon määräyksistä huolimatta onnistunut pohjoisessa. Rikkoontuneita ja tarpeettomina hylättyjä koneita ja niiden osia käytettiin pienille palstoille sopivien koneiden rakentamiseen.

Valtion koneiden nimetyt kuljettajat pysyivät hyvissä eväissä kuutamourakoinnilla. Rahaa ei juuri käytetty, koska sillä ei voinut hankkia juuri mitään. Neuvostoliittolainen sananlasku kuvaa tilannetta hyvin: "Kutsu minut kotiisi, niin tiedän, missä olet töissä."

Polttoaine oli neuvostoaikaan edullista ja helposti saatavaa, mikä kannusti töiden koneellistamiseen.

Viranomaiset katsoivat yksityistä toimintaa läpi sormien, ruoka maistui heillekin.

Viron maatalousmuseoilla on yhteinen Tee-se-itse-teema, jonka nimi on englanniksi "A Washing Machine Made of Beetroot: Resourcefulness in the Countryside", mikä kertoo maaseudun asukkaiden selvitymiskeinoista. Teemanäyttely on esillä 24.3.–31.12.2025. Samaa teemaa on myös Pärnun lähellä sijaitsevassa C. R. Jakobsonin museossa sekä Pärnumaalla sijaitsevan Torin kunnan museossa, jossa esitellään virolaista hevosjalostusta.

Amerikkalainen McCormick Deering T-20 -traktori on vuodelta 1939. Nelisylinterisen bensiinimoottorin iskutilavuus on 3,6 l, ja teho on 23 hv / 18 kW. Vaihteita on 3+R. Koneen omapaino on 3,2 t. Kuva: Uolevi Oristo

Maatalousmuseon perusnäyttely on avoinna ympäri vuoden.

Itse tehtyjen traktoreiden esittely jatkuu vuonna 2026. Kokoelman koneet vaihtuvat puolen vuoden välein, koska niitä on runsaasti saatavilla!

Neuvostotekniikkaa edustavalle salaojakoneelle riitti töitä, kun kolhoosit ja sovhoosit uusivat ojituksia vanhojen tilojen rajaojista välittämättä. Kuva: Uolevi Oristo

Aleksander Lumiste on rakentanut tämän traktorin poikansa kanssa. Traktori perustuu hevosvetoiseen niittokoneeseen. Runko on itse tehty, etuakseli ja vaihteisto ovat peräisin vanhemmasta GAZ-kuorma-autosta, ja kytkin on uudemman Gazin. Neuvostovalmisteinen paikallismoottori käy bensiinillä. Kuva: Uolevi Oristo

Vaikre-traktori on tehty 60-luvulla. Pohjana on hevosvetoinen niittokone, jonka eteen on asennettu yksi pyörä. Moottorina on pieni bensiinimoottori, joka käynnistetään narulla. Moottori on alun perin ollut ison dieselin käynnistys- eli penikkamoottori. Pyörät ovat peräisin Gazista, ja polttoainesäiliö on otettu moottoripyörästä. Kuva: Uolevi Oristo

Tässä traktorissa on käytetty itäsaksalaisen Fortschritt RS 09 -työkoneentraktorin komponentteja, jotka on pakattu pienempiin kuoriin. Moottori on korvattu paikallismoottorilla. Suunnanvaihtajalla varustettu vaihteisto on asennettu väärin päin. Traktori on saatu jopa tieliikennerekisteriin 80-luvulla! Kuva: Uolevi Oristo

Ruohonleikkurin rikkoutuneen bensiinimoottorin tilalle ei löytynyt korvaavaa polttomoottoria. Kekseliäs omistaja asensi tilalle pesukoneen sähkömoottorin, jonka teho riitti hyvin kotitarvekäytössä. Akkua ei ollut, minkä vuoksi kone sai virran jatkojohtoa pitkin verkosta. Kuva: Uolevi Oristo

Tämä Juko-kylvökone on saatu todennäköisesti Suomesta, kun viljelijät tukivat itsenäistyviä tiloja lahjoittamalla heille koneitaan. Monet pienviljelijöistä lopettivat viljelyn pian. Jukolla oli 80-luvulla yhteisyritys Virossa, joka valmisti neljän metrin leveää hinattavaa Valga-Juko-kylvölannoitinta. Kuva: Uolevi Oristo

Tamm-traktori on tehty varsin myöhään Viron jo itsenäistyttyä. 2-sylinterinen bokserimoottori on Ural-moottoripyörästä. Ohjaamon katto on Moskvits Elitestä, ja eturenkaat Gaz-kuorma-autosta, kuten myös perävaunun akseli renkaineen. Lasten pyörän etuhaarukka toimii kärryn seisontatukena. Kuva: Uolevi Oristo