Digiloikan karumpi puoli

Digitalisaatio on yksi tulevan syksyn maatalousalan näyttelyiden pääteemoista. Euroopan suurimman kotieläintuotannon tekniikkaa esittelevän Eurotier-näyttelyn teemana on Digital Animal Farming. Sama teema on varmasti näyttävästi esillä jo sitä ennen Jyväskylässä pidettävässä KoneAgria-näyttelyssä.

Kiristynyt tuottajien ja tuotantosuuntien välinen kilpailu lisää entistä tarkemman tiedon keruun ja tuotannonohjauksen tarvetta. Kotieläintuotannon harjoittajille onkin tarjolla lukuisia työvälineitä. Tällä hetkellä mitataan ja seurataan esimerkiksi tuotosta tai päiväkasvua, tuotantorakennuksen olosuhteita, rehun, työvoiman sekä muiden tuotantopanosten käyttöä. Seuraavaksi digitekniikkaa tullaan hyödyntämään eläinten hyvinvoinnin seurantaan tarkkailemalla niiden aktiivisuutta ja liikkumista.

Rehun laadun ja sen alkuperän jäljitettävyyden merkitys nousee. Viljelijän on esimerkiksi pystyttävä todistamaan luotettavasti, että kotimaisen herneen hiilijalanjälki on pienempi kuin parin tuhannen kilometrin päästä satamasta raivatulla pellolla kasvatetun soijan. Kotimaisen naudanlihan tuotantoa ei voida yksisilmäisesti vähentää, koska nurmirehun viljely on monin paikoin vesiensuojelun, lannankäsittelyn ja maan rakenteen kannalta välttämätöntä.

Kuluttajat tekevät ostopäätöksiä tuotannon eettisyyden ja hiilijalanjäljen perusteella. Näiden arvioimiseksi tai laskemiseksi tarvitaan todella yksilöityä tietoa, joka on samalla – ainakin osittain – myös tuottajan liikesalaisuus.

Uuden tekniikan hyödyntäminen ei onnistu, ellei tuottaja tai urakoitsija anna tietojaan käyttöön. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että tiedot säilyvät tuottajan omaisuutena. Samalla on varmistettava, että tuotannon kannattavuutta ei ulosmitata sellaisten laskelmien perusteella, jotka perustuvat parhaimman sadon tai erän tuottoihin – eikä pitkän ajan keskiarvoihin. Kokemuksesta tiedetään, että tietojen keruu metsäyhtiöille ei ole ainakaan parantanut metsäkoneyritysten kannattavuutta ja omavaraisuutta, jotka ovat keskimäärin kehnoja.

Digitalisointi ei myöskään poista huollon ja jälkimarkkinoinnin tarvetta – vaan päinvastoin! Huoltohenkilöä tarvitaan, sillä ohjelmaversiot vanhenevat, komponentit kuluvat ja eläimet popsivat antureiden johtoja ajankulukseen.

Valitettavasti markkinoilla on myös joitakin yrityksiä, jotka eivät pysty kunnolla vastaamaan edes tuotteidensa asennuksesta tai käyttöopastuksesta, saati niiden huollosta.

Henkilöstöpula on yksi selittävä tekijä. Karjatalouskoneasentajien saanti oli ymmärrettävästi vaikeaa 1980-luvulla, kun työ oli pääasiassa lantaraappojen korjausta. Tänä päivänä ei pelkkä hitsaustaito riitä, vaan tarvitaan myös elektroniikan osaamista.

Onneksi huoltosopimukset helpottavat lypsyrobottien huoltoa, mutta muiden laitteiden osalta ennakoiva huolto on pitkälti yrittäjän vastuulla.