Käsikeskuksista älypuhelimeen

Tiedonvälitys on kokenut sinä aikana, minkä itse muistan, suunnattoman muutoksen. Muutos lienee suurempi kuin millään muulla elämän alalla.

Kaikki alkoi käsivälitteisestä lankapuhelimesta. Nyt on taskussa älypuhelin. Se on tietokone, jolla voi puhua puheluitakin. Kun aikoinaan piti hakea tietoa, kaivettiin kirjahyllystä yksi kymmenosaisesta tietosanakirjasta. Nyt nuo kirjat on pantu paperikeräykseen. Tiedon löytää netistä.

Käsivälitteinen keskus tarkoitti sitä, että kun väänsin puhelimen kammesta, sentraalisantra vastasi ja kysyi mihin haluan yhdistettävän. Jos tavoiteltu puhelin oli varattu, keskus totesi: ”Puhelin on varattu, mutta ei niillä tunnu tärkeää asiaa olevan. Minä katkaisen sen”. Että se siitä tietosuojasta.

Hyvä puoli oli se, että kun palokuntaa tarvittiin, keskus soitti kohta kylän joka taloon ja palopaikalle virtasi väkeä.

Puhelua pääkaupunkiin sai odottaa joskus tunnin. Ulkomaille soittamista ei ajateltukaan.

Kirjallisessa muodossa teksti siirtyi aikanaan kirjeessä, yritykset käyttivät kaukokirjoitinta eli telexiä. Se ei ollut joka miehen laite. Laitevuokra ja oma linjavuokra lähimpään telexkeskukseen maksoivat 35 vuotta sitten 1000 markkaa kuussa. Mitään kuvia sillä ei voinut lähettää, ja laite oli tekstiä suoltaessaan äänekäs kuin vanha puimakone.

Telexit hävisivät, kun tilalle tuli telefax, jollainen maksoi 1980-luvulla 16 000 markkaa.

Telefaxit hävisivät, kun käyttöön tuli internet. Silloin aukeni joka miehelle tiedon valtaväylä – ja halvalla.

Ei ole pitkää aikaa siitä, kun valtiovalta asetti tavoitteeksi, että 1 Mbps nopeus pitää olla jokaisen saavutettavissa. Sillä haluttiin taata, että pankkiyhteydet kyetään hoitamaan kotoa käsin. Tarkistin juuri, että minulle tulevan langattoman verkon nopeus ruuhka-aikaan on 50 Mbps. Se on noussut kesästä 10-kertaiseksi ilman, että minulle olisi siitä operaattorin taholta kukaan kertonut.

Kyseessä ei ole kuitenkaan 5G. Sitä saa tänne maaseudun kulmakunnalle vielä odotella, mutta kyllä se tulee.

Tilanne on kuitenkin se, että sitä mukaa kun verkkojen nopeudet kasvavat, käyttäjien toiveet kasvavat vielä enemmän.

Uusi tietoliikenneverkko on tullut markkinoille keskimäärin 10 vuoden välein. Oletan, että 6G-verkon – tai miksi se nimetäänkin – suunnittelu on jo alkanut, ja sen voi ennustaa tulevan käyttöön vuoden 2030 tienoilla. Saa nähdä, mitä se taas tarjoaa. Jos sitä kysyy Nokian tai Ericssonin insinööreiltä, he eivät sitä kerro ja jos kertoisivat, minä en siitä mitään ymmärtäisi.

Kun 5G-aikana autojen ennustetaan kulkevan ilman kuljettajaa, mitähän seuraava sukupolvi tuo – miten paljon töistä tehdäänkään virtuaalisesti. Toivottavasti lisääntyminen ei sentään mene virtuaaliseksi.

Pitkälle on joka tapauksessa päästy siitä, kun puhelimessa oli kampi.

Tiedon hakeminen netistä on helppoa ja nopeaa. Luettelot esimerkiksi tarjolla olevista käytetyistä koneista ilmestyvät ruutuun hetkessä. Ennen sitä joutui soittelemaan paikallisille myyjille. Kuumalle ostajalle tarjonnan koko kirjo voi olla liiankin houkuttelevaa.

Tämä on se valtavan tietotarjonnan varjopuoli.

Kirjoittaja on ollut Koneviestin kolumnisti jo vuodesta 1985 lähtien.