Vaijerikaivinkoneiden uskottiin poistuvan käytöstä viimeistään pari vuosikymmentä sitten. Tästä huolimatta Suomessa on edelleen työssä harvalukuinen joukko näitä koneita. Niiden pääasiallinen käyttö liittyy veden alta tapahtuvaan kaivamiseen. Useimmiten kysymys on soran nostosta pohjaveden alta, mutta aina silloin tällöin laahakoneita tarvitaan ruoppausmassojen nostoon vesistötöiden yhteydessä.
Suomen laahakonekanta on pääosin hyvin iäkästä. Syynä ei ole se, etteikö uudempaa kalustoa olisi saatavilla. Erityisesti saksalaiset kaivinkonetehtaat valmistavat edelleen ristikkopuomein varustettuja vaijerikaivinkoneita. Tunnetuimpia merkkejä ovat Sennebogen ja Liebherr. Uusien koneiden voimansiirto perustuu hydrauliikkaan, vanhan mekaanisen voimansiirron sijasta.
Osa laahakoneiden omistajista haluaa kuitenkin edelleen pitäytyä mekaanisissa koneissa. Takana on vankasti perusteltua talousajattelua. Urakoitsija Jukka Korpi kertoo mekaanisen laahakaivinkoneen osoittautuneen varmatoimiseksi ja taloudelliseksi. Korven mukaan ajotuntuma on mekaanisessa koneessa selkeästi parempi.
Hänen mielestään on tärkeää, että koneen kuljettaja tuntee työskennellessään, mitä veden alla tapahtuu. Ilman herkkää tuntumaa on vaarana, että kuljettaja vetää vaijerin poikki tai särkee kauhan. Korpi korostaa myös mekaanisen voimansiirron taloudellisuutta: Polttoainetta kuluu hyvin kohtuullisesti.
Jukka Korven konekalusto koostuu ainoastaan mekaanisista vaijerikoneista, joista suurin osa on tullut Suomeen 50- tai 60-luvuilla. Korpi on ostanut koneensa pääasiassa suurilta suomalaisilta rakennusliikkeiltä niiden aikoinaan luopuessa omista vaijerikoneistaan. Sopivaa vanhaa kalustoa ei kuitenkaan ole enää Suomessa saatavilla. Siksi Korpi on tehnyt viimeisimmät konehankintansa ulkomailta.
Kaksi viimeisintä hänen maahan tuomista koneista ovat 100-tonnisia Bucyruksia tyyppiä 61. Malli on ilmeisen suosittu laahakoneurakoitsijoiden piirissä, sillä myös pietarsaarelainen Veljekset Mäkipelto Oy on tuonut Tanskasta käyttöönsä vastaavan koneen. Jukka Korpi Oy:n ohella Veljekset Mäkipelto Oy on keskittynyt urakoimaan mekaanisilla vaijerikaivinkoneilla.
Laahakoneiden ominta toimialuetta on vedenalainen kaivu. Siinä työssä ne yltävät selkeästi suurempiin työsaavutuksiin kuin samankokoiset ja -tehoiset hydrauliset pitkäpuomikoneet. Ero laahakaivinkoneen hyväksi kasvaa sitä mukaa, mitä syvemmältä kaivaminen tapahtuu, ja mitä kauemmas kaivetut massat siirretään.
Suurin osa Suomessa olevista laahakaivinkoneista työllistyy veden alta tapahtuvassa soran nostossa. Tämän lisäksi laahakoneita työllistävät satunnaiset ruoppausprojektit. Varsinaisia jokiruoppauksia ei nykyaikana juurikaan tehdä, mutta meriruoppauksissa edellytetään usein ruoppausmassojen nostoa maalle.
Käytännössä työ toteutetaan yleensä niin, että kuokkakauharuoppaaja lastaa ruoppausmassat merellä proomuun, joka tuo massat rannassa sijaitsevaan purkauspaikkaan. Rannalla olevalla laahakoneella massat nostetaan vedestä kuivalle maalle.
Työ vaatii koneelta vähintään 100 tonnin työpainoa. Tähän tarkoitukseen Oy Tallqvist Ab osti pari vuotta sitten YIT:ltä yli 200 tonnia painavan Lima 2400 -kaivinkoneen.
Lima on tähän mennessä ollut käytössä ruoppaustöissä Porissa ja viimeksi Pietarsaaressa. Sen jälkeen koneelle tehtiin mittava peruskorjaus ja nyt se odottaa Pietarsaaren satamassa tulevia töitä.
”Kone on niin suuri liikuteltava, ettei sitä kannata siirtää kuin lautalla meren kautta. Sen työmaiden on siksi oltava rannalla”, kertoo Oy Tallqvist Ab:n korjaamopäällikkö Rainer Smeds.
Laahakaivinkoneiden omistajilla on kaikilla yhteinen huoli: uusia kuljettajia on vaikea saada. Se ikäpolvi, joka aikoinaan oppi ajamaan mekaanisilla vaijerikoneilla, on jo poistunut aktiivityöelämästä. Uusia kuljettajia on tullut tilalle liian vähän. Työhön kouluttautuminen tapahtuu alkuun yleensä vanhemman kuljettajan opastuksella, mutta varsinaisen ajotaidon oppii vasta pitkän harjoittelun kautta.
Muuan alan konkari tapasi sanoa, että vasta kahden vuoden harjoittelun jälkeen voi sanoa osaavansa ajaa vaijerikonetta. Hän myös tähdensi, että hyvällä kuskilla pitää olla sopivasti rytmitajua. Vaijerikoneen kuljettajan on käytettävä hallintavipuja jatkuvasti hieman ennakoiden ja rytmissä pysyen, jotta kauhan ja vaijereiden liikkeet tapahtuisivat jouheasti, ilman äkkinäisiä nykäisyjä.
Kuvat: Heikki Haapakoski, Oy Tallqvist Ab
