Ei ole olemassa voideltavaa kohdetta, joka sietäisi virheellistä voitelua ilman vaurioitumista. Jokin yksinkertainen tappinivel saattaa olla tunteeton rasvatyypille, mutta vaurioituu pian, jos voitelu pääsee unohtumaan tai se tehdään liian harvoin.
Toisaalta tarmokas ja tiheä voitelu ei pelasta nopeasti pyörivää vierintälaakeria, mikäli sitä voitelee väärällä voiteluaineella. Sama laakeri saattaa ylikuumentua ja rikkoontua myös liian suuresta määrästä rasvaa.
Rasvavoitelussa on kolme asiaa, jotka ratkaisevat onnistuuko voitelu vai ei. Ne ovat: 1. Kuinka usein voitelu tehdään, 2. Kuinka paljon uutta rasvaa voitelukohteeseen laitetaan ja 3. Millaista rasvaa kyseiseen kohteeseen laitetaan.
Työkoneiden tappinivelet on yleensä suunniteltu toimimaan täysin ilman tiivisteitä – tai siinä tapauksessa, että tiivistys on olemassa, se perustuu joko ylimääräiseen välikelevyyn tai kumirenkaaseen. Ne tarjoavat vain heikon suojan likaa ja vettä vastaan.
Nivelen puhtaana pysyminen on suunniteltu toteutuvaksi tiheän voitelun avulla. Uusi rasva työntää tapin reunoilta likaantunutta rasvaa ulospäin ja tilalle tulee puhdasta rasvaa. Samalla varmistuu rasvan riittävyys.
Voiteluväliksi käsin tehdyssä voitelussa on määritelty yleisesti yksi työpäivä (tai työvuoro, noin 10 h). Tämä riittää välttävästi koneen ollessa uusi tai uuden veroinen.
Nivelen kuluminen johtaa siihen, että niveltapin ja sitä ympäröivän holkin kosketuspinta kapenee ja pintapaine kasvaa. Tämä asettaa rasvalle lisää vaatimuksia.
Samalla väljistyvä nivel helpottaa rasvan pakenemista pois tapin ja holkin välistä. Tästä syystä jonkin aikaa käytössä ollut kone tarvitsisi tiheämmät rasvausvälit. Monet valmistajat suosittelivatkin vielä joitain vuosikymmeniä sitten rasvausväliksi 4 tuntia. Teknillisessä mielessä suositus ei ollut turha, mutta käytännön elämässä se usein jätettiin noudattamatta.
Yksinkertainen tappinivel ei kärsi, vaikka se saisi liikaa rasvaa. Sen sijaan rulla- tai kuulalaakerit ovat vaarassa vaurioitua, jos niitä voidellaan liian suurella kerta-annoksella tai voitelu tapahtuu liian tiheään.
Näin on asianlaita aina silloin, kun laakeri on tiivistetty huulitiivisteellä (stefalla) tai muulla yhtä tehokkaalla tiivisteellä. Laakerin tiiviste on yleensä suunniteltu päästämään akselin pyörimisen aikana vähitellen vanhaa rasvaa ulos, jolloin uudelle rasvalle vapautuu tilaa.
Prässin avulla puristettava oikean suuruinen annos uutta rasva mahtuu voitelutilaan, koska siellä on ilmaa. Ilmatilan loppuessa liika rasva pyrkii ulos heikoimmasta kohtaa, ja tuo kohta on tiiviste. Tuloksena on joko tiivisteen repeäminen tai irtoaminen paikaltaan.
Nykyaikaiset akkutoimiset rasvapuristimet ovat tehokkaita ja niiden kanssa on oltava erityisen varovainen. Puristin pystyy kehittämään usean sadan baarin paineen nopeasti ja lähes huomaamatta.
Liian suuri rasvamäärä voi olla vaarallinen siinäkin tapauksessa, että tiiviste ei rikkoudu. Monet vierintälaakerit on suunniteltu toimimaan siten, että laakerissa on jatkuvasti tietty määrä vapaata ilmatilaa.
Yleensä ilmatilan tarkoituksena on mahdollistaa rasvan kierto laakerin pyöriessä. Laakerin rullien tai kuulien joutuminen kauttaaltaan rasvan sisään johtaa ylikuumenemiseen ja voitelun huononemiseen ja sitä kautta laakerin rikkoontumiseen ennenaikaisesti.
Voitelurasvoille on tehty toisista poikkeavia ominaisuuksia, jotta ne olisivat mahdollisimman tehokkaita niille tarkoitetussa kohteessa. Eroja on lämmön kestossa, pakkasen kestossa, veden kestossa, vatkaantumisen kestossa ja rasvan kovuudessa. Voitelutekniikassa kovuus tarkoittaa rasvan juoksevuutta ja sitä ilmaistaan NLGI-luvulla. Mitä suurempi NLGI-numero rasvalla on, sitä paksumpi rasva on kyseessä.
Rasvojen kemiallisissa koostumuksissa on huomattavia eroja. Ne vaikuttavat rasvojen käyttöominaisuuksien ohella myös siihen, kuinka eri rasvat käyttäytyvät keskenään.
Joissain tapauksissa erilaisia saentimia sisältävien rasvojen sekoittaminen voi saada aikaan esimerkiksi huomattavan paksuuntumisen, jolloin rasva ei enää kulje esimerkiksi keskusvoitelujärjestelmän putkissa. Rasvan tärkeät ominaisuudet voivat sekoittamisen myötä myös poistua ja pahimmassa tapauksessa rasva alkaa laakerin voitelun sijaan kuluttaa laakeria. Lisäaineiden ominaisuudet voivat myös kumoutua ja esimerkiksi korroosionesto-ominaisuudet häipyä kokonaan.
Konevalmistaja valitsee markkinoilla olevista vaihtoehdoista kuhunkin koneesta löytyvään rasvauskohteeseen sopivimman. Harvoin – jos koskaan – selvitään yhdellä voitelurasvalla. Kuitenkin monella koneen omistajalla ei ole käytössään kuin yhtä rasvalaatua. Tämä toimintatapa voi johtaa ennenaikaisiin ja turhiin korjauksiin.
Kun kestovoideltu laakeri on menettänyt tiiviytensä, on enää lyhyen ajan kysymys, milloin se on pakko vaihtaa uuteen. Lisäaikaa tähän voi saada injektoimalla laakerille uutta rasvaa tiivisteen läpi. Sitä varten on olemassa kuvassa näkyvän kaltaisia neuloja. Kuvan neula on Performance Tool -työkalutuotesarjaa ja se maksaa 4 euroa JN-Tradingilla.
Alla olevaa taulukkoa tarkastelemalla huomaa ensimmäiseksi, että hyvästä soveltuvuudesta vierintälaakereille seuraa heikommat ominaisuudet tappirasvana. Ja päinvastoin. Erityisesti kiinnitarttuvuus huonontaa soveltuvuutta vierintälaakereiden voiteluun, mutta samansuuntainen vaikutus on myös hyvällä kuormankantokyvyllä.
Erittäin hyvät ominaisuudet missä tahansa käyttökohteessa aiheuttavat usein täydellisen sopimattomuuden jossain toisessa kohteessa, kun taas sellainen rasva, joka ei ole erityisen hyvä missään suhteessa, soveltuu lähes kaikkiin käyttökohteisiin. Eräät synteettisiin öljyihin perustuvat rasvat tosin ovat tästä säännöstä poikkeus.
Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että kallis erikoisrasva on hintansa arvoinen vain sille tarkoitetussa käyttökohteessa. Rasvakaupoissa ei pelkkä hinta ole onnistumisen tae, vaan käyttäjän on välttämätöntä selvittää, mihin kyseinen rasvatyyppi sopii.
Taulukon keskellä on neljä rasvatyyppiä, josta Keskusvoitelurasva yleistyyppi ja Keskusvoitelurasva talvikäyttöön ovat litiumkompleksisaentimella ja Kalsiumrasva vedetön ja Kalsiumrasva vedetön keskusvoitelujärjestelmiin ovat kalsiumrasvoja. Näistä Kalsiumrasva vedetön ei varsinaisesti ole keskusvoitelujärjestelmiin tarkoitettu.
Vertailtaessa näitä keskenään huomataan, että NLGI-luvun pieneneminen johtaa tappivoiteluominaisuuksien selvään huonontumiseen. Itse asiassa talviluokituksen mukainen litiumkompleksirasva tässä vertailussa on ominaisuuksiltaan vain välttävä tappirasvaksi.
Johtopäätös tästä on tietysti se, että aina kannattaa pyrkiä käyttämään NLGI-luokaltaan mahdollisimman paksua rasvaa, kunhan koneessa oleva keskusvoitelujärjestelmä sitä kykenee pumppaamaan. Nykyisin monet keskusvoitelujärjestelmät pystyvät käyttämään esimerkiksi tässä vertailussa olevaa kalsiumsaenteista NLGI 2 rasvaa ympärivuotisesti.
Taulukon kohta kääntökehän laakerit on tärkeä huomioida. Aikaisemmin kaivinkoneiden kääntökehän nippoja ei yleensä liitetty keskusvoiteluun taulukossa ilmenevästä syystä. Jos kääntökehän laakeri saa voitelunsa yhdessä muiden keskusvoideltujen kohteiden kanssa, kuten nykyisin on tapana, on se huomioitava käyttämällä vain paksua rasvaa.
Voitelurasvoille ei ole olemassa yleistä laatuluokitusta siksi, että rasvan ”hyvyys” riippuu paljolti siitä, mihin tarkoitukseen sitä aiotaan käyttää.
