Viides päästömääräysten kiristys voimaan – haitallisten yhdisteiden määrä pakokaasuissa on laskenut

Päästömääräykset ovat kiristyneet vaiheittain. Ensimmäiset maatalous-, metsä- ja maarakennus- eli ns. off road -koneita koskevat määräykset astuivat voimaan vuonna 1999. Vaatimukset kiristyvät aina ensin suuremmissa luokissa, josta ne ”valuivat” asteittain pienempiin kokoluokkiin.
Käytännössä uusi tekniikka otetaan vaiheittain käyttöön, sillä siirtymäaikasäännökset mahdollistavat vanhojen määräysten mukaisten koneiden myynnin vielä uuden päästöluokan astuttua voimaan. Asiakkaan kannalta tilanne on sekava, sillä samasta konetyypistä ja kokoluokasta voi markkinoilla olla samaan aikaan eri päästötekniikalla olevia koneita.
Päästöt pudonneet 97 %
Tämän vuoden puolella myytävissä, yli 57 KW:n traktoreissa ja työkoneissa tulee olla päästötaso 4:n mukaiset moottorit. Pakokaasussa olevien haitallisten yhdisteiden määrä on 15 vuoden aikana vähentynyt 97 %.
Euroopassa voimassa olevasta päästöluokasta käytetään nimeä Stage 4, USA:ssa vastaava, mutta ei täysin sama määräys tunnetaan nimellä Tier 4 Final. Kahden näin lähellä olevan määräysten käyttö on lähinnä kauppapoliittista taktikointia.
Teholuokan 37–56 kW:n moottoreilta vaadittava päästötaso ei toistaiseksi muutu. Tässä kokoluokassa vaatimukset ovat lievemmät, koska pienet moottorit käyttävät vähemmän polttoainetta ja tuottavat siten vähemmän ympäristölle haitallisia typen oksideja tai nokihiukkasia.
Määräykset kiristynevät tulevaisuudessa vielä lisää, sillä Stage 5 -tason valmistelu on käynnissä. Uuden päästöluokan myötä mm. palotapahtumassa syntyvien hiukkasten määrää rajoitetaan aiemmasta.
Tavoitteena on vähentää eritoten ultrapienten nokihiukkasten osuutta, sillä ne ovat asbestin tavoin erittäin haitallisia hengityselimille.
Mantereilla on eri tahti
Hiljalleen tiukentuneet päästömääräykset koskettavat suuressa mittakaavassa pientä osaa maailman off road -koneiden markkinoista.
Venäjällä tai Etelä-Amerikassa päästöjen rajoittaminen on vielä alkutekijöissään, mistä aiheutuu konevalmistajille ja myyjille ongelmia.
Käytettyjä koneita on perinteisesti myyty kehittyviin maihin, mutta puhtaammilla moottoreilla varustetut koneet kuitenkin vaativat vähärikkistä ja tasalaatuista polttoainetta, jollaista ei kehittyvillä markkinoilla yleensä ole saatavilla. Toisaalta uudetkin koneet joudutaan räätälöimään eri markkinoille sopiviksi.
Teknisiltä vaatimuksiltaan ja kustannustasoltaan erilaiset epätasaiset määräykset ovat kansainvälisen kilpailun kannalta haitallisia. Aasian, Australian, Etelä-Amerikan ja rajanaapurimme Venäjän maa- ja metsätalous hyötyvät selkeästi siitä, että alueen tuottajat ja urakoitsijat voivat käyttää halvempaa tekniikkaa kuin me.
Osaston luetuimmat
- Sähkölämmitteiset sukat lämmittävät pakkasessa palelevia jalkoja – Retki-sähkösukissa lämpöä riittää noin kolmeksi tunniksi
- Varaosa 3D-tulostuksella – suurin osuus työssä oli kappaleen mallintaminen
- Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta
- Erilaiset 3D-tulostustekniikat esittelyssä – tulostusmenetelmissä varjopuolena niiden kalleus ja hitaus
- Ylläpitolaturit pitävät akun käyttökunnossa, vaikka kone olisi kuukausia käyttämättä — nykyautot voivat tarvita ylläpitolaturia vaikka niillä ajettaisiin päivittäin
- Älä säädä turhaan moottorisahaa
- Traktorin ketjujen asentaminen voi olla hankalaa – näillä muutamalla kikalla helpotat ketjujen asennusta