Tehokas ja kätevä Sinus-koneriihi - Entisajan yksinkertaista tekniikkaa

Puimakone helpotti sadonkorjuuta, mutta esikuivatus kuhilailla tai seipäillä ei aina taannut viljan varastokuntoisuutta. Riiheen rakennetulla kaappikuivurilla jyvät kyllä kuivuivat, mutta hitaasti ja kovalla työllä. Savonius-yhtymän Sinus-koneriihi oli ensimmäinen askel kohti nykymuotoista kuivuria.
Helsinkiläisen Savonius & Co:n v.1923 esittelemä Sinus-koneriihi oli ensimmäinen täysin koneellinen kuivuri. Jalaksien päälle asennettu kuivuriosa painoi 500 kg ja omalla alustallaan oleva uuni 400 kg, joten kuivauslaitosta pystyi tarvittaessa siirtelemään puintipaikalta toiselle. Sinus maksoi 1920-luvun lopulla 20 000 mk, uuteen Fordsoniin tarvittiin tuolloin vain 5 000 mk enemmän.

Alkuaan hämeenlinnalainen diplomiarkkitehti Sigurd Savonius oli monipuolinen keksijä. Nuorena tehty räjähdetesti vei oikean silmän ja kaksi sormea, mutta se ei tulevaa tutkijaa lannistanut. Vuonna 1920 perustetun Savonius-yhtymän ensimmäisiä valmisteita olivat Fennia-lumensulatuslaite ja Centrum-kamiina, menestynein innovaatio oli Savonius-roottori. Tuulen suunnalle ja voimakkuudelle jokseenkin immuunia laitetta käytettiin muun muassa veden pumppaamiseen ja veneiden liikutteluun, suosituin sovellus oli siihen yhdistetty tuuletin, joka lienee tunnetuin suomalaiskeksintö.

Sigurd Savonius oli erityisen kiinnostunut tuulivoimasta, mikä koitui hänen turmiokseen. Liian pitkästä tuulitunnelikokeesta seurasi keuhkokuume ja kuolema vuonna 1931, jolloin Savonius oli 46-vuotias. Maatalouden kannalta merkittävin Savonius-yhtymän tuote oli Sinus-koneriihi, joka esiteltiin 1923.

Jyvät liikkeelle ilman avulla

Luonnollisella vedolla toimineet ja yleensä riiheen sijoitetut kaappikuivurit olivat toimivia, mutta hitaita ja työläitä. Ne vetivät 2–20 hehtoa, jonka kuivattamiseen kului alkukosteudesta riippuen jopa vuorokausi. Puimakoneen jäljiltä vilja oli harvemmin yli 20-prosenttista. Kuivurin täyttö oli vaivalloista, kiipeäminen säkki selässä kuuman riihen tai kuivaamorakennuksen katonrajaan oli rankkaa. Viljan kierrätys toimi samalla raskaalla systeemillä.

Konevoimaisia kuivureita alettiin myydä enemmälti 20-luvun alussa, mutta valikoima oli vielä suppea – tanskalainen Dinesen kuivasi viljan säkeissä, saksalainen Weka-Progress irtotavarana. Sinus-koneriihestä saatiin tähän joukkoon yksinkertainen ja moderni lisä.

Uutuuskuivuri koostui 1 500 rpm keskipakopuhaltimesta, uunista ja halkaisijaltaan 1,5-metrisestä siilosta. Ilma puhallettiin uunin sisä- ja ulkovaipan väliin ja sieltä edelleen viljatilaan. Muissa merkeissä puhaltaja oli ollut uunin ja kuivaustilan välissä. Savoniuksen systeemiä mainostettiin paloturvallisempana – edes repaleisen tulipesän ei pitänyt olla ongelma, koska lietson paine estäisi kipinöiden sinkoutumisen viljatilaan, mikä oli tietenkin täyttä satua.

Kuivuri täytettiin ejektorityyliin puhaltimen ilmavirralla ja samaa menetelmää käytettiin viljan kierrätykseen. Tunnissa vilja teki neljä kierrosta. Viljaa raskaampi materiaali putoili ilmaputken pohjalle, mistä se voitiin kerätä kuivauksen päättyessä. Ilmavirta toimi myös esipuhdistimena, pöly ja muu kevyempi aines meni ulos poistoilman mukana.

Vakolan testeissä vuonna 1924 kuivurin tehoksi saatiin 8 % kosteudenpoistolla rukiilla 224 kg/h ja kauralla 270 kg, alkukosteuden ollessa märän syksyn jäljiltä seiväskuivatuksesta huolimatta 19,8 %. Puuta paloi tunnissa 25 kiloa. Normaalisyksynä Sinus on saanut tunnissa kuivaksi koko satsillisen, eli noin puoli tonnia. Ympärivuorokautisella kuivauksella tämä on tarkoittanut kymmentä tonnia viljaa, eli 20- ja 30-lukujen satotasoilla reilua kuutta hehtaaria. Valmis panos on otettu ulos niin ikään ilmavirralla joko säkkeihin tai tyhjennysputkea myöten suoraan varastoon. Sinuksessa oli irtoviljavalmiudet jo 95 vuotta sitten.

Samoilla opeilla yli 40 vuotta

Ennen sotia Sinus oli kehittynein kuivuri, kilpailijat eivät olleet lähellekään samaa tasoa. Edistyksellä oli myös hintansa, 1920-luvun lopulla Sinus-kuivuri maksoi 20 000 mk, eli vain 5 000 mk vähemmän kuin tuliterä Fordson-traktori. Kymmenessä vuodessa hintaan tuli viiden tonnin korotus. Fordson maksoi tuolloin 35 000 mk, hienommat merkit kymppitonnin enemmän.

1930-luvun lopulla saataville tuli paljon tehokkaampi ja jonkun verran teknisempi Sinus-Duplex, mutta periaate oli edelleen sama. Duplex maksoi 20 tonnia perusmallia enemmän eli saman kuin kalliimman sortin traktori. Sinuksen tekninen etumatka päättyi 1940-luvun alussa, jolloin Rosenlew esitteli elevaattorilla ja automaattisella lämmönsäädöllä varustetun Sampo-siilokuivurinsa, mutta sen valmistus päättyi muutamassa vuodessa. Sinus-Duplex pysyi markkinoilla aina 1960-luvun lopulle, viimeinen edustaja oli Labor.

Liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?