Kulutuskestävyys moninkertaiseksi

Busatiksen osastolla oli näytillä verranneparit, jotka havainnollistivat kulutuskestävyyden muutoksia. Tarkkuussilppurien kammion kuluma oli mitattu usean tuhannen tunnin ajon jälkeen. Tavanomaisesti lämpökarkaistu kulutuspinta oli menettänyt painostaan 4 340 grammaa, kun ajohehtaareja oli kertynyt 1 403.
BusaDur-pinnoitettu kulutuspinta oli menettänyt 1 415 grammaa, kun ajohehtaareja oli kertynyt jo 2 831 kappaletta. Kulumien ero oli selvästi havaittavissa, koska pinnoille oli muodostunut selviä kuoppia. Käsitelty pinta oli sen sijaan edelleen tasainen. Kokeessa oli korjattu säilörehumaissia.
Eurooppalaisena valmistajana Busatiksen kulutuspinnoitteita löytyy monista tunnetuista silppurimerkeistä. Sama pätee myös silppureiden teriin. Kaikki laatumerkit käyttävät hyvin samantyyppisiä tungsten-karbidi pinnoitteita.
Tilanteeseen sovitettu pinnoitustekniikka antaa siis monia etuja kuten, moninkertaisen kestoiän, silppurikäytössä alhaisemman polttoaineen kulutuksen ja koneen tasaisemman toiminnan.
Jussi Knaapi
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Fendtin Variokerho – portaaton poikakerho