Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka

Koneurakointi Karvola Ay:n varikko ja hermokeskus on rakennettu reilu viisi vuotta sitten hieman Nivalan taajamasta sivuun. Avajaiset olivat vuonna 2017. Lämmintä tilaa on nykyisiin tarpeisiin jälleen liian vähän. Vaikkei rakennusta aikoinaan suunniteltu pitkille yhdistelmille, nyt rakennettu siirtoauto ja perävaunu sopivat yhdistelmänä kuitenkin sisään.
Yrityksessä on palkkalistoilla 12 henkilöä. Yhtiömuoto on avoin yhtiö. Omistajia on kaksi, joista Arto Karvola osallistuu täysipäiväisesti yrityksen töihin. Arton isä Ilpo osallistuu myös töihin.
Lieteurakointi on yksi sesonkitöistä. Levityskalustona on seitsemän Agronicin vaunua. Perwolf/Schouten- vetoletkulevitysjärjestelmä hankittiin vuonna 2017. Käytössä on kaksi kilometriä runkoletkua ja kilometri levitysletkua. Järjestelmään on tulevaksi kesäksi käytössä siis ”tuplaletkutus”, jota voidaan levittää pellolle etukäteen, kun levitys on käynnissä toisaalla. Tällöin levittimen ja pumppaamon ei tarvitse odottaa.
Karvolan kalustolla aurataan ja hiekoitetaan ympäri Nivalan pitäjää. Haapaveden puolellekin ajetaan ELY:n teitä. Hiekoituskalusto on myös päivitetty vastaamaan kasvaneita tarpeita. Tämän lisäksi huuhdellaan salaojia, niitetään, karhotetaan, levitetään maanparannusaineita, murskataan viljaa, tehdään erilaisia maanrakennus-, traktori- ja pyöräkuormaintöitä. Tarjolla on myös huolto- ja korjaamopalveluita.
”Kalustoa on tavallaan runsaasti mutta yhden koneen särkyessä ei työ jää tekemättä”, Arto toteaa. Varakone löytyy useimmiten omasta takaa. Jonoksi saakka ei maailmalla ole traktoreita esimerkiksi etunostolaitteella ja etuvoimanotolla saatavilla ja vahinko tulee herkästi.
Artolla on päävastuu, että työntekijöillä on järkevää tekemistä. Henkilöstöhallinto ja työnjohto ovat tärkeä osa kokonaisuutta, jotta kaikille työntekijöille on kokonaisuutta edistävää työtä joka päivälle. Kun lunta sataa tai on hiekoitettavaa, koko henkilökunta on hoitamassa kulkuväyliä. Silloin kun ei ole sesonkitöitä, painottuu työ huoltoon, asiakastöihin, uuden rakentamiseen ja kehittämiseen.
Työntekijöiltä työtehtävien paperit tulevat töiden valmistuttua toimiston pöydälle. Siitä ne muutetaan sähköiseksi. Sähköistä työnseurantaa ei koneisiin ole vielä käytössä, mutta sen käyttöönottoa on jo harkittu. Tällöin voitaisiin ilman työntekijän aktiivista kuittaamista osoittaa, jotta työtehtävä on hoidettu. Työtehtävä toki pitää valita, jollei työkonetta aktiivisesti tunnisteta.
Osaston luetuimmat
- Nivalan Konekapinassa pääosissa olivat sähköiset pienkuormaajat – tapahtumaan kuului myös näyttävä harrasteautonäyttely
- Italiassa järjestetyssä Samoter-näyttelyssä oli positiivinen tunnelma – näyttelysuman vuoksi yrityksiä oli kuitenkin mukana aiempaa vähemmän
- Steve’s Machining valmistaa räätälöityjä työkoneita asiakkaiden tarpeisiin – erikoisemmatkin koneet syntyvät ammattilaisten käsissä
- Einböck on mekaanisen rikkatorjunnan pioneeri – myös nurmenhoitokalustoa runsaasti tarjolla
- Video: AFM-Forest Ltd. juhlii pian 30-vuotista taivaltaan ja panostaa bioenergiapuolen erikoisratkaisuihin – katso haastattelu Proforest-näyttelystä
- Video: Hydrauliset sivurajoittajat kysyttyjä traktorivarusteita Proforestissa – Piippo Hydraulic panostaa ISOBUS-järjestelmien kehittämiseen
- Video: Energiapuun kuuma suhdanne näkyy myös Seppo Kuisman tuotannossa – vaihtokoneet lähtevät heti