
Pyörät pyörivät jälleen - Kuljetus 2017 -näyttely
Kuljetus 2017-näyttely järjestettiin jälleen aurinkoisessa Jyväskylässä. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurin Paviljongissa järjestetty näyttely. Messupäivien jälkeen niin järjestäjillä kuin osallistuneilla yrityksillä oli syytä hymyyn.

Volkswagenin hyötyajoneuvojen alkuvuosi on sujunut menestyksekkäästi. Pakettiautoissa markkinaosuus on 26 %, merkin ensirekisteröinnit ovat kasvaneet alkuvuonna peräti 46 %. Uusi Crafter on ollut koko konsernille suuri investointi, sillä mallia varten perustettiin kokonaan uusi tehdas. Malliin on saatavilla peräti kuusi eri moottori- ja vaihteistovaihtoehtoa.

Fiat Fiorinon kerrotaan olevan Suomen edullisin dieselpakettiauto. 1,3-litraista moottoria on saatavana 80- ja 95-hevosvoimaisena. Rahtitilan koko on 2,5 kuutiota. Kokonaispaino on 1 700 kiloa ja hyötykuormaksi ilmoitetaan noin 610 kiloa. Fiorino on saatavilla myös automaattivaihteistolla varustettuna. Esittelyauton hinnaksi veroineen ilmoitettiin alle 15 000 euroa.

Nissan NV300:n kantavuus on 1 280 kiloa, mutta pitkään versioon mahtuvat väliseinän luukun ansiosta jopa 4,15 metriä pitkät putket. 1,6-litrainen moottori on saatavana kolmena eri versiona – 70-, 92- ja 107-kilowattisena. Myös korivaihtoehtoja on kolme. Esittelyauto oli varustettu System Edströmin kalusteilla, joista voidaan rakentaa erilaisia hyllykombinaatioita moniin eri tarpeisiin.

Nissan NV300:n kantavuus on 1 280 kiloa, mutta pitkään versioon mahtuvat väliseinän luukun ansiosta jopa 4,15 metriä pitkät putket. 1,6-litrainen moottori on saatavana kolmena eri versiona – 70-, 92- ja 107-kilowattisena. Myös korivaihtoehtoja on kolme. Esittelyauto oli varustettu System Edströmin kalusteilla, joista voidaan rakentaa erilaisia hyllykombinaatioita moniin eri tarpeisiin.

Mercedeksen G-sarjan maastureita saa nyt myös ammattilaisversiona. V6-moottori tarjoaa tehoa muhkeat 180 kilowattia. Rankemmissa malleissa mm. maavara on suurempi ja suojaukset ovat paremmat – lisäksi saatavilla on kuorma-autoversio. MB:n mielenkiintoisiin julkistuksiin kuuluu myös avolavojen X-sarja. Ennakkotilaukset ovat jo käynnistyneet, mutta ajoon uusia malleja saadaan vasta loppuvuodesta.

Ford Rangerin saa nyt myös N2G saa nyt myös N2G-maastokuorma-autona. Kaistavahtia, vireystilan valvontaa, peruutussummeria tai ajopiirtuuria ei kuitenkaan tarvita. Taka-akselistoon lisätään ilmajouset ja ilmanlisäysventtiili. Lisäksi asennetaan 90 km/h nopeudenrajoitin. Kokonaismassa nousee 3 550 kg ja yhdistelmämassa 6 000 kg. Kantavuus nousee 350 kg. Erityisesti kuljetusliikkeet ja metsäkoneyrittäjät ovat olleet kiinnostuneita ratkaisusta.

Landtek esitteli PVC-pressuhalleja, jotka eivät välttämättä tarvitse perustuksia – pelkkä tasainen tiivis kenttä riittää. Runkona toimivat kuumasinkityt teräsristikkokehät. Runkoleveyksiä on neljä välillä 4–10 m, pisin malli on 20 m pitkä. Landtek-hallin pystyttämisestä voi lukea lisää Koneviestin numerosta 17/2016.

Uuden Iveco Straliksen polttoaineenkulutuksen kerrotaan pienentyneen jopa 11,2 %. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa postiivinen asia, sillä kokonaiskustannuksien luvataan olevan jopa 5,6 % alhaisemmat. Olennainen osa kokonaisuutta on Hi-SCR-järjestelmä, jonka myötä Euro 6-päästömääräykset täytetään ilman pakokaasujen takaisinkierrätystä. Yrityksen edustajien mukaan Ivecon myynti on kasvanut yleistä markkinatilannetta nopeammin.

Infraline tarjoaa AdBluen ja kantourean kuljettamiseen suunnattuja TruckMaster-säiliöitä, joita on saatavana 200- ja 300-litraisena. Säiliöt voi tilata myös ilman pumppua, jolloin voidaan hyödyntää koneen omaa imupumppua. Lisävarusteena on saatavana mm. sähkölämmitysmatto ja eristetty suojalaatikko. Hinnat alkavat 455 eurosta, alv 0 %.

Suomen Elektrolind Oy esitteli Brigade Backeye 360 -järjestelmää, joka poistaa auton ympärillä olevat sokeat pisteet. Tämä hoituu neljän jälkiasennettavan kameran avulla, ne luovat ohjaamon näytölle kuvan auton ympäristöstä lintuperspektiivistä. Järjestelmä räätälöidään auto- ja tapauskohtaisesti.

Volvo Trucks järjestää kevätkesän aikana Älykäs Kuljetus -testijakson, johon osallistuu 20 kuljetusliikettä. Yrittäjät saavat käyttöönsä viikoksi tehtäviinsä soveltuvan kuorma-auton. Ennen kokeilun alkamista Volvon kouluttajat perehdyttävät auton ominaisuuksiin ja taloudelliseen ajotapaan. Testijakson etenemistä ja autojen suorituskykyä voi seurata valmistajan nettisivustolta. Loppuraportti ilmestyy syksyllä. Ensikommenttien perusteella kiitosta on saanut varsinkin I-Shift DC -kaksoiskytkin.

Scania möi vuonna 2016 noin 40 % enemmän vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevia tai hybriditekniikkaa hyödyntäviä kuorma-autoja kuin vuotta aiemmin. Helmikuussa yritys luovutti Vaasan kaupungille 12 uutta kaasubussia. Scania kertoo olevansa ainoa valmistaja, jonka etanolimoottori perustuu suoraan dieseltekniikkaan. Yritys pyrkiikin olemaan johtava valmistaja ympäristöystävällisissä ajoneuvoissa.

Ensiesittelyn saivat Renaultin maansiirtoon suunnatut C- ja K-sarjan kuorma-autot, jotka sijoittuvat suosiotaan kasvattavaan yli 26 tonnin kokoluokkaan. Molemmat mallit voi tilata joko DTI11 (283–343 kW) tai DTi13 (328–388 kW) moottorilla. C-sarjaan on lisävarusteena saatavana hydraulinen etuveto. Molemmat mallisarjat on suunniteltu erittäin vaativiin olosuhteisiin.

Närpiön erikoisvaunut Nek Oy valmistaa erilaisten koriratkaisujen lisäksi myös täyden paketin huoltoautoja. Räätälöityjä ratkaisuja on monenlaisiin tarpeisiin – tarvittavaan tilaan saadaan esim. nosturien lisäksi sovitettua vaikkapa tuulettuvat aggregaattitilat ja erilaisia säiliöitä useille eri nesteille. Yritys valmistaa myös ADR- ja kylmälaitekoreja.

Kome esitteli uudentyyppisen, eristetyn lava-ratkaisun, jonka kerrotaan tekevän lavalämmityksen tarpeettomaksi. Markkinoille uutuuden pitäisi saapua syksyllä. Kome valmistaa myös erilaisia lavoja ja kontteja ontelokomposiitistä, jonka kerrotaan olevan erittäin kevyttä mutta myös kestävää.

Kesla esitteli kaksi uutta nosturimallia. ZT17 on kierrätysnosturi, jonka kerrotaan yhdistävän voiman ja ulottuvuuden. Turvallisuutta lisää yrityksen kehittämä vakaudenhallintajärjestelmä. Nosturia voidaan ohjata myös radio-ohjauksella. Ensiesittelynsä sai myös 17-tonnin suorapuominen nosturi, joka soveltuu erityisesti mm. puiden lastaukseen terminaaleissa ja hakkureiden sekä murskainten syöttöön.

Daf:n maahantuonti mullistui keväällä, kun Nordic Truck Center Oy aloitti merkin edustamisen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Ensimmäinen merkittävä pohjoismaihin suunnattu täsmäisku on XF 510 FTS Nordic Edition -vetoauto. Uudistusten myötä auto on aiempaa kevyempi, mikä tarkoittaa suurempaa hyötykuormaa. Myös varustelutaso on parempi.
Ennakko-odotukset Jyväskylän Paviljongissa järjestetylle Kuljetus 2017 -näyttelylle olivat korkealla, sillä näytteilleasettajia oli ilmoittautunut mukaan lähes 200 ja näyttelypinta-alaa oli varattu yli 31 000 neliömetriä. Kyseessä olikin suurin koskaan Jyväskylässä järjestetty näyttelytapahtuma.
Suomen talouden kasvuluvuista on viime aikoina saatu lupaavia lukuja, mikä on heijastunut myös autokauppaan. Kuorma-autojen osalta kaupan ennakoidaan kasvavan 10 % viime vuoteen verrattuna ja pakettiautojen myynnin arvellaan palaavan vuosituhannen alun lukemiin.
Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo näkymien olevan valoisat. ”Vuosina 2009–2015 uusia pakettiautoja rekisteröitiin keskimäärin vain noin 10 000 vuodessa. Viime vuonna pakettiautojen ensirekisteröintien määrä kasvoi yli 13 000:een ja tänä vuonna määrän ennustetaan kasvavan jopa 16 500:een. Yhtäjaksoinen kasvu on jatkunut jo 20 kuukautta”, Kallio kertoo.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Järjestäjät arvioivat Kuljetus 2017 -näyttelyn onnistuneen erinomaisesti. Kolmen näyttelypäivän aikana vierailijoita oli lähes 16 000. Kävijätutkimuksen mukaan messuvieraita oli saapunut paikalle runsaaasti eri puolilta maata. Uutuuksien ihastelujen lisäksi päivien aikana tehtiin myös useita kauppoja.
Uusi teknologia tulee
Viime vuosikymmenen ajan keskiössä ovat olleet kiristyneet päästömääräykset, jotka ovat vaatineet valmistajilta ponnisteluita. Raskaan kaluston hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet vuosina 2011–2016 noin 8 %. Samalla on kehitetty uuttakin teknologiaa, sillä kuljetusnäyttelyssä useampikin merkki esitteli vaihtoehtoisia polttoaineita hyödyntäviä ajoneuvoja. Erilaiset kaasumoottorit ja sähköautot yleistynevät lähivuosina selvästi. Mielenkiintoinen uutuus oli myös Sisun esittelemä hybridijärjestelmä.
Moottoriteknologia lisäksi myös kuljettajaa opastavat järjestelmät yleistyvät, vaikka itsenäisesti kulkevia autoja ei aivan lähitulevaisuudessa maanteillä nähdä. Kallio kertoo, että raskaan kaluston puolella tämä tulevaisuus voi kuitenkin olla lähempänä. Euroopan kuorma-autovalmistajat ovat arvioineet, että osittain autonominen letkassa-ajo eli ns. platooning olisi mahdollista jo vuonna 2023. Letka-ajo edellyttää autojen keskinäistä verkottumista ja mm. automaattista hätäjarrutusta. Letka-ajo vähentää polttoaineenkulutusta ja päästöjä noin 10 prosenttia ja parantaa lisäksi liikenneturvallisuutta.
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Mahdollisuus löytöihin - Konehuutokauppa Tampereella
- Fendtin historia ja taustat
- Lypsynavetasta elementtitehdas – navetan sisällä valmistuu nyt puurunkoisia seinäelementtejä ja höylähirsiä