
Pirteä Farmari 2009 -näyttely Kokkolassa
Tämänvuotinen Farmari-näyttely järjestettiin 30.7.–2.8. Kokkolan vapaa-aikakeskuksen alueella, aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Pirteään näyttelyyn sisältyi mainioita retkikohteita, jotka täydensivät varsinaisen näyttelyn tarjontaa.

Zetor Proxima Plus -mallistoon kuluu kolme mallia, joiden tehot ovat 65, 71 ja 79 kW (ISO). Plus-malleissa on sähköhydraulisella suunnavaihtajalla ja kolmiportaisella pikavaihteella varustettu vaihteisto, jossa on 16 välitystä eteen ja taakse. Vaihteisto on suunnanvaihdon takia aikaisempaa pitempi, minkä vuoksi myös akseliväli on pidempi kuin mekaanisella voimansiirrolla varustetussa rinnakkaismallissa. Plus-mallit rekisteröidään omina traktorityyppeinään. Plus-mallit maksavat nelisen tuhatta euroa vastaavan tehoista perusmallia enemmän. Korkeampaan hintaan sisältyy digitaalinen mittaristo ja voimanottoautomatiikka, joka säätää kytkeytymisnopeutta työkoneen vastuksen mukaan. Myynti H.C. Petersen Finland Oy jälleenmyyjineen. (UO)

Bilke S3 -pilkekone on uudistunut. Kuljetin on siirretty keskelle tippuvien klapien linjaa. Terämallia on hienosäädetty, ja molemmat kuljettimet nostetaan nyt ylös samalla käsivinssillä. Hinta on säilynyt ennallaan: 5800 euroa veroineen. Bilke Oy. (IS)

Agromaster Oy:n valmistama Pilkemaster Evo on uudistettu versio aiemmasta Pilkemasterista. Puun suurin halkaisija voi olla 36 cm. Halkaisulinjassa on kaksi sylinteriä, ja ohuet puut halkeavat joutuisasti 3,5 tonnin sylinterillä. Kun tarvitaan suurta voimaa, mukaan tulee automaattisesti viiden tonnin sylinteri, jolloin yhteenlaskettu halkaisuvoima on 8,5 tonnia. Poistokuljetin on nelimetrinen ja voidaan kääntää sivuttain. Perusmallin hinta on 6900 euroa veroineen. (IS)

Vieskan Metallin valmistaman tasauslanan työleveys on 380 cm. Vetokoukkukiinnitteisen lanan työkorkeus ja teräkulma säädetään hydraulisylintereillä. Telipyörästössä renkaat kulkevat eri pyöränjäljissä, millä on pyritty saamaan kulku mahdollisimman tasaiseksi. Myyjänä toimii Agrimarket Oy. (IS)

Evijärveläinen Metallirakenne Pentti Kultalahti valmistaa paksuillekin puille soveltuvaa halkaisu- konetta. Halkaisuterän korkeuden säädön ja halkaisusylinterin letkut liitetään kourakuormaintraktoriin, jolla pöllit nostellaan suoraan koneen päälle. Halkaistut lohkot voidaan nostella kuormaimella pinoon traktorin viereen. Halkaisuvoima on seitsemän tonnia. Koneen hinta on veroineen 3660 euroa. (IS)

Junkkari J16 JLD -dumpperiin on saatavilla erillinen viljakasetti. Dumpperivaunun tilavuus on peruslaidoilla varustettuna 10 kuutiota. Korokelaitakasetti tuplaa tilavuuden 19,7 kuutioon. Laitakasetti painaa 60 kg, ja se voidaan nostaa kokonaisena vaunun päälle. Korokelaidat lukitaan pikalukoilla paikoilleen. Käytön jälkeen korokelaidat voidaan esim. nostaa yhtenä pakettina taljojen avulla riippumaan konehallin kattotuoleista, tai se voidaan purkaa osiin. Erillisenä myytävä kasetin hinta on 2720 e, sis. alv. Junkkari J16 JLD -dumpperi maksaa korokelaidoilla ja 600/50R/22,5”-renkailla 19 200 e, alv 0 %. Agrimarket (UO)

Tempo E17 -peräkärryn kantavuus on 17 t ja omapaino 3800 kg. Peruslavan tilavuus on 10,3 kuutiota, mutta tilavuutta saadaan lisälaidoilla kasvatettua 19 kuutioon. Lavan pituus on 5,5 m, leveys 2,34 m ja korkeus 0,8 m. Renkaat ovat kokoa 600/50R22,5. Perusvaunun hinta on 18 500 euroa veroineen. (IS)

Jeantil-perävaunuun saa myös monitoimiperälaudan. Perälauta voidaan maan, viljan tai muun irtotavaran ajossa avata hydraulisylintereillä. Vaunulla on helppo kuljettaa myös pitkää tavaraa tai vaikkapa muutamaa trukkilavaa, sillä perälauta aukeaa pariovien tapaan myös molemmille sivuille. Tomas Kjellman Oy. (UO)

K-Maatalouden Multiva-perävaunumallistoon on tullut kantavuudeltaan 10-tonninen TRM 100 -maasiirtoperävaunu. Lava on valmistettu kokonaan kulutusteräksestä. Viljatilavuus korokekasetilla varustettuna on 14 kuutiota. Verollinen hinta on 10 900 euroa. (IS)

Camion U-Dumpper 90 -maasiirtokärryn lavatilavuus on yhdeksän kuutiota. Lavan ulkoleveys on 255 cm ja pituus 500 cm. Pohja on valmistettu kuuden millin ja reunat viiden millin Hardox 400 -levystä. Kotimainen keinuteli kantaa 18 tonnia. Renkaat ovat kokoa 600/50R22,5. Hinnaksi ilmoitettiin veroineen 18 800 euroa. Myyjänä Hyväkone Oy. (IS)

Pronar-perävaunumallisto kattaa kantavuudet välillä 8–24 tonnia, kuvassa on 18-tonninen T 700 -vaunu. Sen lavan tilavuus on vakiolaidoilla 22 m3 ja lisälaidoin 35 m³. Lava on valmistettu neljän millin levystä, pohja on kestävämpää kulutusterästä. Vaunussa on jousitettu FAD-teli ja hydraulijarrut. Vakiorengaskoko on 600/45R22,5. Vakiovarustukseen kuuluu hydraulinen perälauta, jousitettu vetopuomi, lokasuojat, takapuskuri sekä tikkaat. Näyttelytarjous oli 26 500 e + alv 22 %. Saarijärven Konetuonti. (UO)

Evimet-Group Oy:n energiakouralla katkeaa 15–16-senttinen koivu, jos työpaineena on 180 baaria. Kouralla voi kuormata puut normaalisti, kun tilttitoiminto lukitaan. Laite toimii kuormaimen omalla hydrauliikalla, lisäputkituksia tai sähköhallintaa ei tarvita. Paino on 250 kg, ja verollinen hinta 4700 euroa. (IS)

Evi-570-L-kuormain on saanut rinnalleen uuden Evi-575-L-mallin. Siirtopuomi on suunniteltu uusiksi, muuten rakenne on sama. Ulottuvuutta on puoli metriä enemmän, eli 7,5 m. Bruttonostomomentiksi ilmoitetaan 58 kNm. Paino kouran kanssa on 1100 kg. BC60-8-sähköhallintapöydällä varustettuna hinnaksi ilmoitetaan 18 000 euroa sis. alv. Perävaununa näyttelyssä oli 9,5 tonnin Evi-9,5 T. (IS)

Fliptop-pikapeitteellä kuorman suojaaminen käy nopeasti. Perusmalli toimii käsivivulla, mutta käyttömekanismin saa myös paineilma- tai hydraulitoimisena. Kuvan peräkärryn peitto maksaa käsivipuversiona 1500 e (alv 0 %). Maahantuonti ja myynti Pohjois-Suomessa MT-Peite Oy. Etelä-Suomen myynnistä vastaa Seppo Kuisma Oy. (IS)

NTcab Oy:n Jouni Finnilä esitteli NT/AM 230 E -hakkuukouraa. Koura tekee viiltävällä ellipsiterällä parhaimmillaan 23-senttisiä puita. Omapaino on 230 kg ja öljyntarve 50–100 litraa minuutissa. Mallistosta löytyy myös keräävä energiapuukoura sekä alle 30-senttisille puille tarkoitettu, ketjusahakatkaisulla varustettu kouramalli. (IS)

Kverneland 10055R -noukinvaunun lavan vesitilavuus on 35 m3, valmistajan mukaan sulloja pakkaa lavalle rehua 55 kuutiota. Vaunun suurin sallittu kokonaispaino on 20 t, josta kuorman osuus on reilut 12 t. Kvernelandin vaunussa on 800/45R26,5”-renkaat ja 20 tonnin ohjautuva BPW-teliakselisto. Sullojan roottorin halkaisija on 80 cm. Sormet on porrastettu V-muotoon, jotta roottorin vastus on mahdollisimman tasainen. Sormilevyt on kiinnitetty pulteilla, joten ne voidaan irrottaa yksitellen. Silpun teoreettinen pituus ja teräväli ovat 40 mm. Sullojasormen vahvuus on 22 mm. ISOBUS-yhteensopivassa vaunussa on CAN-väylätekniikkaan perustuva tiedonsiirtojärjestelmä. Tehontarpeeksi ilmoitetaan 105–170 kW. Vaunu maksaa 88 500 e, sis. alv 22 %. Agritek Oy jälleenmyyjineen. (UO)

Seko Black Bull on yhdellä ruuvilla varustettu, edullinen seosrehuvaunu. Edullisuus on saatu aikaan tinkimällä hieman ainevahvuuksista ja varustelusta. Hydraulitoimintoja ohjataan traktorin lohkoilla. Verollinen hinta 22 900 euroa. (MT)

Seko Samurain suurimmassa apevaunussa on kokoa ja tehoa. Säiliötilavuus on 25 kuutiota ja pitkittäisten sekoitusruuvien halkaisija 650 mm. Verollinen hinta 74 592 euroa. (MT)

Cabe laajentaa murskainmallistoaan myös pienemmässä päässä. Kuopuksella on leveyttä 250 cm ja hintaa 5855 euroa ilman alvia. (MT)

Avant Tecno esitteli kevyen työkoneuuutuuden. Etukuormainsovitteella varustettu harjalaite on simppeli ja taatusti käyttökelpoinen. (MT)

Lelyn uusi A3 Next -lypsyrobotti on tullut markkinoille myös Suomessa. Parannukset robotin tekniikassa ja ohjelmistossa helpottavat ja tehostavat lypsyjärjestelmän hallintaa. Robotti on esitelty tarkemmin KV:n numerossa 11/2009. (MT)

Pielavetisen NK-Tuotteen valmistamat mattoruokkijajärjestelmät myyydään jatkossa DeLaval-merkillä. DeLavalin osastolla kerrottiin mattoruokkijoiden kysynnän olevan noususuunnassa. (MT)

DeLavalin ruokintapöytämuovi on uusi pinnoitetyyppi navetan ruokintapöydälle. Muovikalvot asetellaan ruokintapöydälle ja kiinnitetään alumiinisten listojen avulla. Pinta on helppo puhdistaa ja se kestää traktorilla ajon. (MT)

EAB Finland Oy:n taitto-ovissa on kuumasinkitty teräsrunko ja mineraalivillaeristys. Malleja ja varusteita löytyy tarpeen mukaan aina sähkökäyttöä myöten. (MT)

Niglos Oy markkinoi halliratkaisuja tai pelkkiä pelkkiä seinäelementtejä tai kattorakenteita. Eristeenä käytetään SPU:ta. Valikoimiin kuuluvat myös betonisekoitteiset Cetris-levyt julkisivuverhouksia varten. Lisäksi levyistä voidaan tehdä esimerkiksi laatoitusvalmista lattia- tai seinäpintaa. Pinnoitusvaihtoehtoja löytyy useita erilaisia. (MT) ã

NHK-Keskus on tuonut markkinoille täyskorkean betoniseinäelementin. Kattovasojen väliä ei tarvitse rakentaa erikseen, vaan elementin reunassa on valmis kolo kattovasalle. Kuvassa elementtiin on asennettu jo aiemmin markkinoille tuotu kosteutta navettailmasta poistava itkuikkuna. (MT)

Italialiainen Roc myy korkealaatuista kameran ja näytön pakettia työkoneen toiminnan seurantaan. Kamerassa on tiivis ja tukeva alumiinikuori. Näyttö on isokokoinen ja sen katselukulma on suuri, mikä helpottaa näytön sijoitusta koneen ohjaamoon. Näyttöön voidaan liittää kaapeleilla kaksi kameraa, joiden seuranta voidaan ajastaa eri pituisiin jaksoihin. Kamera toimii hyvin pimeässäkin. Ominaisuudet maksavat, sillä näytön ja yhden kameran paketti maksaa verottomana 1100 e. Kameraa kauppaa ROC-tehtaan Suomen edustaja Salomon Vilen puh. 040-9118969 (UO)

NHK-Keskuksen uusi harjapoistoikkuna toimii ilmanvaihto- ja valoaukkona. Alumiinirunko tekee ikkunasta tukevan ja kevyen. Ohjaus hoidetaan sähköisesti, mahdollista on myös täysautomaattinen ohjaus. Ohjauksessa on akkuvarmennus, mikä takaa harjapoistoikkunan toiminnan savunpoistoaukkona tulipalotapauksissa. (MT)

Agrimarketin osastolla oli Överum-vaunuaura, jossa on 5+3 terää. Auran keskellä on kaksi samalle akselille asennettua kannatuspyörää. Pyörät sijaitsevat suurin piirtein yhtä lähellä traktoria kuin 6-teräisessä hinattavassa aurassa, minkä ansiosta aura kääntyy päisteessä hyvin. Akseliston takana on kolmipistenostolaite, johon on kytketty tavanomainen kolmiteräinen aura. Vetovastusta voi pienentää kätevästi nostamalla takimmaiset terät ylös, jolloin myös kiilojen teko onnistuu sujuvasti. Notkelmien ja töyräiden kyntö onnistuu pienemmällä syvyysvaihtelulla, koska takimmaiset terät säätyvät erikseen. Auraa voidaan ohjata kääntösylinterin avulla aivan kuten perinteistä hinattavaa auraa. Överumia myy nykyään Agrimarket (UO).

Slootsmid-kiekkomultain on vaihtoehto veitsimultaimelle, kerrotaan Slootsmidiä edustavasta Agrok Oy:stä. Kiekko avaa vaon, jota veitsimäinen vannas levittää. Rakenne on kuitenkin varsinaista veitsimultainta monimutkaisempi. (MT)

Hollantilainen Schouten valmistaa pehmeille maille tarkoitettua kolmipyöräistä lietteenlevitysvaunua. Kolmas pyörä on tehtaalta toimitettava valinnaisvaruste, joka on asennettu vaunun keskelle. Vaunun kaikki pyörät ovat samassa linjassa, jotta ne eivät riko nurmen pintaa käännöksissä. Vaunun pintapaine on vain 0,94 baaria. Reunimmaisten pyörien koko on 800/60R32. Keskellä olevan renkaan halkaisija on pienempi: vannekoko on 26,5” ja renkaan leveys 600 mm. Keskimmäinen pyörä on jousitettu hydraulisesti, minkä ansiosta kaikilla pyörillä on sama pintapaine. Kolmas pyörä pienentää säiliön tilavuutta noin kuutiolla. Kolmipyöräinen 11 kuution vaunu on n. 9000 e kaksipyöräistä 12 kuution rinnakkaismallia kalliimpi. Drycksbäck Verkstad Kruunupyy. (UO). ã

Vervaet on hollantilainen valmistaja, joka tekee ajettavia sokerijuurikkaannostokoneita ja lietteenlevittimiä. Vervaet Hydro Trike -lietteenlevitin on kolmipyöräinen. Kp. Koneurakointia Oy omistaa kuvassa olevan koneen, joka on vuosimallia 1999.Vastaavan uuden laitteen hinta on varusteista riippuen noin 310 000 euroa ilman veroja. Tehtaan perinpohjaisesti kunnostaman kone maksaa noin kaksi kolmasosaa vastaavan uuden laitteen hinnasta. Vervaetissa on Dafin moottori, Sauerin ajohydrauliikka ja Claasin ohjaamo. Takana on 1050 / 50 x 32 -renkaat, kääntyvän etupyörän koko on 1000 / 50 x 25”. Koneita kauppaa Vervaet Finland. (UO )

AM Agro Oy valmistaa Livakka-matalamultainta ja Livakka-lietepumppuja. Multaimen työleveys on 6 m ja kuljetusleveys 3 m. Multaimessa on 23 kaksoisvannasta, jotka avaavat 5–7 cm syvän uran. Erillisjousitetut vantaat voivat kääntyä sivusuunnassa, minkä ansiosta vaunulla voidaan seurata esim. mutkittelevaa ojanreunaa. Letkuissa on tippumista estävä sulkumekanismi. Harson-jakajassa on sivuttaisyöttö ja leikkaavat terät. Multainta ohjataan traktorin ohjaamoon asennettavalla omalla hallintavivulla. Multain voidaan asentaa kaikkiin multausvalmiudella oleviin lietevaunuihin. Livakkaa myy K-Maaatalous. (UO )

Entiset Welgerin pyöröpaalaimet ovat nyt Lely-merkkisiä ja sen myötä väritykseltään kokonaan punaisia. (MT)

Hyväkoneen osastolla esiteltiin apekauhalla varustettua Giant V452T -kuormainta. Kone painaa 2260 kg ja moottoritehoa löytyy Kubota-dieselistä 33 kW. Suurimmaksi kaatokuormaksi ilmoitetaan 1600 kg. Apekauhavaihtoehtoja on kaksi: 600 ja 1000 litraa. Mattokuljettimella rehu voidaan purkaa kummalle puolelle tahansa, ja sisäsekoitin estää holvaantumisen. (IS)

Mateko Oy esitteli uutuustuotteena JCB 403 -pienkuormaimen, jonka työpaino on 2115 kg. Kaatokuormaksi ilmoitetaan 1290 kg. Vakiokauhan koko on 300 l, ja suurin nostokorkeus 2,63 m. Koneen leveys on 1170 mm. Moottorina on 27 kW:n Deutz. (IS)

Faresinin kurottaja herätti mielenkiintoa. Kolmipistenostolaite laajentaa käyttöaluetta ja samoin tehnee myös tulossa oleva hydraulinen vetokoukku. (MT)

McHalen V 660 on muuttuvakammioinen hihnapaalain. Paalin halkaisija voidaan säätää kahden sentin portain 70–168 sentin välillä. Paalikammion leveys on 123 cm, ja se lukitaan mekaanisesti paalauksen ajaksi. McHalessa on kilpailijoista poiketen vain kolme hihnaa, mikä vähentää varisemistappioita. Noukin on 2 m leveä. Paalaimessa on spiraalimaisesti porrastetuin kaksoissormin varustettu roottori. Sullojakammion pohja voidaan tukkeuman poistamiseksi laskea ajon aikana alas. V 660 -paalaimessa on Expert Plus -ohjain, jossa on suuri graafinen näyttö. Paalin ytimen tekotapa – tiukka tai keskeltä löysä ”kuivuripaali” – valitaan ohjausyksiköltä. V 660:n hinta 23-teräisenä on 53 000 euroa sis. alv. Konefarmi. (UO)

Cabe on tehnyt 480 sentin levyisen murskaimen. Maahantuoja Tapio Pirttinen Oy:n mukaan käyttöä löytynee erilaisten viherlannoitus- ja luonnonhoitopeltojen lisäksi myös suorakylvöpelloilta, joilla sängen ja silpun pieniminen nopeuttaa kasvustojätteiden maatumista ja pellon pinnan kuivumista keväällä. (MT)

Itsekulkeva Tecnoma Laser 4240/28 Novatop -ruisku on myyty himankalaisen Muuraiskaankaan perunatilalle. Puomiston leveys on 28 metriä ja säiliön nettotilavuus 4200 litraa. Työleveyttä on helppo säätää, sillä suuttimet voidaan tarvittaessa sulkea yhdeksässä 4–7 suuttimen ryhmässä tai jopa yksitellen. Yksittäissulku toimii paineilmaventtiilien avulla. Suuttimet sulkeutuvat päisteen vinouden mukaan automaattisesti GPS:n antaman paikkatiedon perusteella. Suutinputkistoissa on jatkuva nestekierto, mikä vähentää sakkautumisriskiä ja helpottaa ruiskun huuhtelua. Tecnoma Laserissa on 200 hv:n eli 147 kW:n Deutz-moottori, hydrostaattinen voimansiiirto ja nelipyöräohjaus. Siirtonopeus on 40 km/h. R. Laaksonen Oy. (UO)

Lely Splendimo -perhosniittomurskaimen työleveys on 8,90 metriä ja kuljetusleveys 3 metriä. Terissä on Splendimo Clip -pikavaihtojärjestelmä. Teräpalkki on tyypiltään kuiva, jolloin voitelu on lautaskohtainen. Voimansiirto lautaselle tapahtuu lautaskohtaisen kulmavaihteen kautta. Tehontarve on noin viidenneksen pienempi kuin perinteisellä öljyvoidellulla hammasratasvälityksellä. Hinta 49 900 euroa (alv 22 %). (MT)

Reikälevy Oy valmistaa teräslevystä hitsattua Sami-rehusiiloa. Siilo voidaan asentaa ulos tukijalkojen päälle. Siilojen tilavuus vaihtelee välillä 25–44,5 m³. Kaikkien hitsattujen siilojen halkaisija on sama 2,87 m, korkeus vaihtelee 6,7 metristä 9,7 metriin. Erikoistilauksesta on myös saatavana suurempia ulkorehusiiloja. Siilo toimitetaan tilalle täysin valmiina . Vakiovarustukseen kuuluu mm. kattosykloni, täyttöputkisto, miesluukku ja tarkistusikkuna. Agrimarket. (UO)

Sievilainen Ojala Machines markkinoi JPM-trailereita. JPM on pohjoisirlantilainen vaununvalmistaja, joka tekee koneenkuljetusvaunujen lisäksi myös maansiirtovaunuja. Kaksiakselisten koneenkuljetusvaunujen verottomat hinnat alkavat 10 000 eurosta. Kolmiakselista vaunua on saatavilla kahdella lavan mitalla, hinta on pidemmän lavan kanssa 14 000 e + alv 22 %. Vaunussa on jousitettu teliakselisto, 215/75R17,5”-renkaat sekä hydraulijarrut. Lavassa on kahden tuuman lankkupohja. Ajosilloissa on jousikevennys. (UO)

Lähivakuutus muistutti traktorinomistajia pääkatkaisimen tärkeydestä. Osastolla oli esillä 2000-luvulla valmistettu traktori, joka oli ohjaamon sähkölaitteisiin tulleen oikosulun seurauksena palanut lunastuskuntoon. Noin puolet traktoripaloista syttyy silloin, kun traktori ei ole käytössä, jolloin palo saa levitä rauhassa ja pahimmassa tapauksessa levitä myös rakennuksiin. Merkittävä osa vahingoista voitaisiin välttää käyttämällä päävirtakatkaisinta. Lähivakuutuksen osastolla havainnollistettiin, kuinka helppoa päävirtakytkimen asennus on varsinkin vanhaan traktoriin. Nopeimmat asentajat palkittiin päävirtakytkimellä. (UO)

MyPower-tuulivoimalalla saa tehtyä energiaa nimellisteholtaan kolme kilowattia tunnissa. Vuosituoton kerrotaan olevan jopa 10 000 kW. Roottorin halkaisija on neljä metriä. Malleja on kolmeen käyttötarkoitukseen: sähkön voi siirtää normaaliin verkkoon, sähköllä voi lämmittää vesivaraajaa tai ladata akkuja. Kahdeksanmetrinen masto voidaan istuttaa betoniin ilman harusvaijereita. Perusmalli maksaa 6900 euroa. Hinta sisältää kaikki asennustarvikkeet, mutta ei asennusta. www.mypower.fi (IS)

Farmarissa esitelty GasEK-voimala oli 150-kilowattinen paketti. Sähköä jauhettiin 50 kW:n teholla ja lämpöä saatiin 100 kW tunnissa. Merikontissa olevaan kaasuttimeen syötettiin karkeaa sekahaketta.

Kaasulla käyvä Agco Sisu Power ei synnyttänyt lainkaan myrkyllisiä pakokaasuja, mikä kertoo palamisprosessin olevan erittäin hyvin hallinnassa.

St1:n markkinoima Ilmari 1,5 kW -tuulivoimalan roottori on 3,2-metrinen. Vuositasolla tuotoksi ilmoitettiin olosuhteista riippuen 1500–4000 kW. Tuotettu sähkö voidaan verkkolaitteen välityksellä syöttää suoraan verkkoon. Mastoineen ja asennustarvikkeineen hinnaksi ilmoitettiin 7900 euroa. St1 toimittaa myös muun kokoisia tuulivoimaloita. (IS)

Riuttolehto Oy valmistaa nykyisin sykesyöttöiset Tapio-harvesterit. Malleja on viisi kokoluokkaa. Pienin Tapio 160 soveltuu maataloustraktoreihin. Sen suurin puidenkaatohalkaisja on 25 senttiä. Suurin kouramalli pystyy karsimaan 45-senttisen rungon. Hinnat alkaen 11 500 euroa. Tarkemmat tekniset tiedot löytyvät osoitteesta www.riuttolehto.fi. (IS)

Dynaset Oy valmistaa hydraulikäyttöisiä painepesureita. Messutarjouksena oli 200 baarin pesuri, joka maksoi letkuineen ja pesupistooleineen verojen kanssa 1952 euroa. Uutuutena esiteltiin 1600 baarin pesuri, jonka teholla pystytään piikkaamaan vaikka betonia. Hinta on 12 200 euroa veroineen. (IS)

NordMillsin pellettipoltin on saanut ruuvisyötön ja uuden erillisen ohjauskeskuksen. 20 kilowatin tehoisen polttimen hinta on 2500 euroa (alv 22 %). NordMills virittelee yhteistyötä energiapuolella St1:n kanssa, kertoo toimitusjohtaja Pertti Pirttinen. (MT)

Tohmajärvelainen Tokki Oy on aloittanut ranskalaisen Jourdanin karjatilakalusteiden myynnin. Jourdan valmistaa parsikalusteiden lisäksi karsinoita sekä ruokintaesteitä ja -häkkejä. Vuonna 1935 perustettu kalustevalmistaja hoitaa koko tuotantoprosessin sinkitystä myöden itse. Yrityksellä on 65 robottia ja 4 kuumasinkityslinjaa. Tokki Oy markkinoi myös Green Stall -parrenerottimia, joissa perinteinen teräsputki on korvattu lasikuituvahvisteisella muoviputkella. Taittuvan niskapuomin ansiosta eläimen on helppo mennä makuulle ja nousta ylös. Tokki Oy:n kantava voima on tohmajärveläinen lihakarjankasvattaja, agr. Sampo Rauma, jolla on yli 30 vuoden kokemus tuotantotilojen suunnittelusta ja rakentamisesta. (UO)
Farmari-näyttely järjestettiin tänä vuonna edellisen näyttelyn tapaan perinteisestä ravirata-sapluunasta poiketen kaupungin keskustan välittömässä tuntumassa. Kokkolan vapaa-aikakeskuksen hallit sekä puisto- ja ulkoalueet tarjosivat reilunkokoisen näyttämön hyvin järjestetylle näyttelylle. Kävijöitä oli 76 000, mikä jäi niukasti järjestäjien 80 000 vieraan tavoitteesta.
Keskustan tuntumassa järjestettävän näyttelyn ongelmaksi muodostuu usein pysäköintialueiden etäisyys näyttelyalueesta, mutta näyttelyvieraat ovat jo ilmeisesti tottuneet sukkulabusseihin. Opastuksiin on syytä kiinnittää huomiota, sillä tien varsien pienet opastetaulut voivat liikenteen tohinassa suhahtaa harvemmin seudulla liikkuvalta ohi.
Konekentällä kokoa
Konekentän koolla ja kattavuudella ratkaistaan se, miten hyvin maatalousnäyttely jää vieraiden mieliin. Farmari-näyttelyn konekenttä oli pitkästä aikaa saanut kahden suuren, Agrimarketin ja K-Maatalouden, osastot mukaan. Konekentällä riitti aiheesta kiinnostuneille nähtävää, vaikkakin kuumimmat uutuudet oli selvästi säästetty syksyn KoneAgria-näyttelyyn. Perinteisen konearsenaalin lisäksi energiapuolen koneet ja tekniikka herättävät yhä enemmän kiinnostusta, mikä oli Kokkolassa huomioitu mukavasti.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Vaikka uutuuksia ei liiemmin mukana ollutkaan – tai ehkä siitä johtuen – kauppa tuntui käyneen kohtalaisen hyvin. Monilla osastoilla kiiteltiin erityisesti torstain ja perjantain antia. Alan ammattilaiset ja ns. tosiostajat ovatkin selvästi liikkeellä näyttelyn arkipäivinä, kun taas viikonloppuna kävijöiden painopiste on selvemmin elämysbongareissa.
Retkikohteissa vahvuus
Joskus pientä kritiikkiäkin osakseen saanut Farmari-näyttely kirkasti tänä vuonna kilpeään, eikä vähiten retkikohteidensa ansiosta.
Järjestäjät olivat koonneet näyttelyn oheen nipun retkikohteita, joista vieraat saivat mukavan lisäkatteen ehkä pitkäksikin muotoutuneelle näyttelymatkalleen. Erityisesti nautakarjapuolella oli mielenkiintoisia kohteita aina budjettiluokan onnistuneesta rakentamisesta monen sadan lehmän suurnavetoihin. Keskustelu tilojen isäntäväen kanssa oli kiitettävän avointa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Tulevien Farmari-näyttelyn järjestäjien kannattaa panostaa juuri tähän puoleen entistä enemmän. Muutaman vuoden aikana aktiivinen näyttelykävijä pystyisi kattavien tilakohteiden avulla muodostamaan hyvän yleiskuvan lähes koko maan alkutuotannon tilanteesta.
Retkikohteiden ja varsinaisen näyttelyn aikatauluissa on vielä parannettavaa. Kun messualueen koluamisessa vierähtää hätäiselläkin näyttelyvieraalla vähintään koko päivä, voisivat ainakin ennakkoon suosituimmiksi arvioidut retkikohteet olla auki porrastetusti. Näin yhteen näyttelypäivään saisi mahdutettua pari kolme kiinnostavaa kohdetta. Harvalla yrittäjällä on mahdollisuus lähteä näyttelymatkalle useammaksi kuin yhdeksi päiväksi. n
Visa Vilkuna
Voimalan toimintaidea on vanha, mutta tuotantoon GasEK-voimala tuli vasta viime vuonna. Merikonttiin rakennettu voimala on helppo siirtää sinne, missä lämpöä kulloinkin tarvitaan. Sähkön johtaminenhan on huomattavasti helpompaa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Voimalaa markkinoidaan maatiloille, kasvihuoneille, sahoille ja konepajoille eli PK-sektorin yrityksille, jotka tarvitsevat sähköä ja lämpöä. Pienimmän voimalan kokonaisteho on 90 kW, josta sähkötehoa on noin 30 kW.
Voimalan hinta on noin 100000 euroa, mutta täydellä teholla ajettaessa se kuolettaa itsensä jopa viidessä vuodessa. Toivoa vain sopii, että syöttötariffin kanssa puuhailevat poliitikot ottavat kaiken hajautetun energiatuotannon mukaan järjestelmään.
GasEK-voimala on esitelty tarkemmin Koneviestin numerossa 10/2009 sekä BioEnergia-osuudessa 3/2007
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Seppo Kuisma on toiminut yrittäjänä jo 50 vuotta – monipuolisuus on pienen valmistajan valttikortti ja loppupelissä uudet ideat ratkaisevat
- Ilouutinen tuleville rahtisahureille - Siirrettävän Slidetec-kenttäsirkkelin ensinäytös