Sähkökäyttöinen pienkuormaaja
Weidemann eHoftrac on ensimmäinen täysin sähkökäyttöinen pienkuormaaja, joka perustuu valmistajan 1160-malliin. Käyttövoimansa konseptimalli saa 400 kiloa painavasta lyijyakkupaketista. Akkujen maksimijännite on 48 volttia ja varastointikapasiteetti 240 Ah. Täydet akut riittävät työstä riippuen kahdesta neljään tuntiin, latausaika on kuudesta kahdeksaan tuntiin.
Sähkökäyttöisyys ei vaikuta koneen normaaleihin toimintoihin, hallintalaitteet ja käyttö vastaavat polttomoottorikäyttöistä versiota, myös kaikki normaalit työ- ja lisälaitteet sopivat sähkökäyttöiseen malliin.
Sähkökäyttöisyyden hyödyt tulevat parhaiten esille sisätiloissa työskenneltäessä: pakokaasut ja melu eivät vaikuta kuljettajaan tai eläimiin. Konsepti kiinnostanee myös herkkien tuotteiden, esimerkiksi kasvisten varastoijia ja teollisuutta.
Uutuus on suunnattu erityisesti Keski-Euroopan tiloille, joissa on omaa sähköntuotantoa. Sähkökäyttöisyydestä syntyvä energiansäästö on huomattava. Sähkömoottoreiden hyötysuhde on ratkaisevasti polttomoottoria parempi, myös voimansiirron muuttuminen sähköiseksi sekä perinteisen jäähdytysjärjestelmän puuttuminen parantavat energiatehokkuutta.
Tapio Vesterinen
Osaston luetuimmat
- Koneurakointi Karvola urakoi kymmenellä traktorilla ympäri vuoden – menestyksen takana hyviä periaatteita ja ripaus tuuria
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Video: Mika Klapurin konekorjaamolla maataloustyökoneiden määrä on lisääntynyt – ”Jos koneessa havaitsee pienenkin oireen, siihen kannattaa tarttua heti, ettei vika eskaloidu”
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Kelekkamessuilla 2023 pääosissa olivat sähköiset moottorikelkat ja -mönkijät – Yamaha luopuminen kelkkavalmistuksesta puhutti
- Kooste vuoden 2023 metsänäyttelyiden annista – näyttelykävijät palasivat takaisin metsäalan koneiden pariin
- Agco Power 75 vuotta - Miljoona moottoria