Ranskan Rennesissä vuosittain järjestettävä SPACE-näyttely on Ranskan suurin kotieläintekniikkaan painottuva näyttely. Näyttely antaa mukavan läpileikkauksen ranskalaiseen kotieläintuotantoon, sillä tekniikkaa löytyy meillekin tutuista naudan- ja sianlihatuotannosta erikoisempiin kani- ja ankkasektorin tuotantoon.
La Buvetten kahdella tähdellä palkittu uutuus oli täysmuovinen vasikkahäkki. Materiaali on miellyttävä vasikalle ja helppo pitää puhtaana. Pohjaritilä on myös muovia ja muotoiltu siten, että siirtely trukkihaarukalla onnistuu helposti.
La Buvetten juoma-astiat ovat myynnissä Suomessakin. Uutuusmallissa on säädettävät jalat, joten se soveltuu käytettäväksi monen ikäisillä eläinryhmillä.
JCB:n 515-40-pikkukurottaja on maukkaan näköinen vehje. Pienet ulkomitat ovat omiaan ranskalaistiloilla, missä vanhat rakennuksetkin hyödynnetään täysimääräisesti. Korkeus on vain 1,80 metriä, mutta aikamieskin mahtuu ohjaamoon mainiosti. 1,5 tonnin kuorma nousee 4 metrin korkeuteen. Leveyttä koneella on ainoastaan 1,56 metriä.
Kuhnin Profile-sarjan apevaunut mahtuvat ahtaampiinkin tiloihin. Uutuutena esitelty 1880-malli on 3 metrin korkuinen ja vain 2,41 metriä leveä. Tilavuutta on kuitenkin 18 kuutiometriä.
Ag Maxille saattaisi löytyä käyttöä suomalaisissakin navetoissa. Akkukäyttöinen kuivikkeenlevittäjä on karun näköinen, mutta lyhyen esittelyn perusteella toimiva laite. Säiliöön mahtuu viitisenkymmentä kiloa sahanpurua ja levitysetäisyys on reilun metrin.
Joskinin lietevaunun uusi kymmentuumainen täyttöputki ei ole ainakaan se heikoin lenkki vaunun täytössä.
Fancom esitteli uuden Bioselect M-vaakalaitteen, jolla teuraaksi lähtevien sikojen painon määrittely onnistuu helposti. Siat ohjataan vaakaportin läpi ja paino on heti luettavissa PDA-laitteelta. Punnittu yksilö voidaan ohjata joko teuraaksi lähtevään ryhmään tai takaisin kasvatusryhmään.
Aurinkopaneelit ovat olleet jonkin aikaa kuuma aihe Ranskassakin. Useilla osastoilla oli esillä aurinkopaneeleita. Esittelijöiden mukaan aurinkopaneelien tuottaman sähkön myynti verkkoon on ollut ranskalaisviljelijöille todella hyvä bisnes. Ilmeisesti liianfakin hyvä, sillä Ranskassa suunnitellaan nyt uudistuksia syöttötariffeihin. Niiden pelätään heikentävän investointien kannattavuutta. Syy on yksinkertainen: hinta mitä todennäköisemmin laskee.
Erilaiset nautojen käsittelykarsinat ja-aitaukset ovat SPACE-näyttelyn tyypillistä antia. Kuvassa Le Normandin siirrettävä käsittelyjärjestelmä.
Le Normand valmistaa myös varsin laadukkaan oloisia ruokintavaunuja. Kuvan vaunussa on 14 ruokintapaikkaa.
Rollandin perävaunut ovat saaneet uuden ulkoasun. Kuvassa malliston lippulaiva, 3-akselinen 8844. Mallinumero kertoo oleellisen – pituutta on 8,8 metriä ja tilavuutta 44 kuutiota. Tällä viedään muutakin kuin terveisiä.
Heat´phone on naudoille suunniteltu kiimanhavaitsemisjärjestelmä. Liiketunnistimella varustettu kaulapanta rekisteröi 5 minuutin välein yhdeksää eri muuttujaa naudan aktiivisuudessa. Tiedot lähetetään GPRS-yhteydellä internet-pohjaiseen tietokantaan. Eläimen kiimasta ilmoitetaan tekstiviestillä eläinten hoitajalle. Valmistaja ilmoittaa Heat´phonen havaitsevan 90 prosenttia kiimoista.
Beiser valmistaa myös erilaisia farmarisäiliöitä. Sähköpumpuilla varustettuja malleja löytyy niin galvanoituina kuin muovisinakin. Vasemmanpuoleinen muovisäiliö on tilavuudeltaan 3300 litraa ja hinta on 3513 euroa. Galvanoidun säiliön tilavuus on 2500 litraa ja hinta 3995 euroa.
Erilaiset nautojen käsittelytarhat ja -laitteistot ovat suosittuja Ranskassa. Suunnittelua helpottaa Bovi 3D -ohjelmisto, jolla kuhunkin ympäristöön sopiva aitaus saadaan suunniteltua kerralla kohdalleen.
Marechalle-Pesagen vasikan siirtovaunu toimii myös hoitohäkkinä ja tilapäiskarsinana.
Fournierin Bibloc-seinämää voidaan käyttää tilanjakajana erilaisissa halleissa tai vaikkapa eläinsuojissa. Betonielementti alaosassa tuo tarvittavaa painoa painopisteen oikean sijoittumisen kannalta ja toisaalta muovinen seinämän yläosa antaa keveyttä nopeaa ja helppoa siirtoa ajatellen.
Mönkijälle näyttäisi SPACE-näyttelyn perusteella olevan käyttöä myös ranskalaistiloilla. Kuvan hinattava ja varsin yksinkertaisen näköinen keskipakolevittäjä laajentaa mukavasti nelipyöräisen käyttöaluetta maataloudessa.
Beiserin galvanoidulla viljansiirtoruuvilla on mittaa 12 metriä ja hintaa 4100 euroa. Sähkömoottorin pyörittämä kanuunaruuvi siirtyy kätevästi traktorin perässä.
Gallagherin valmistama Smart Fence on siirrettävä sähköaitauspaketti. 100 metrin ja neljän sähkölangan aitaus kulkee kätevästi yhdessä paketissa. Tällä vehkeellä laidunalueen päivittäinen aitaaminen on helppoa.
Ranskalaisista maatalousnäyttelyistä meille suomalaisille tutuin lienee Pariisissa joka toinen vuosi järjestettävä SIMA. Sen lisäksi Ranskassa järjestetään muitakin isoja näyttelyitä, onhan Galliassa varsin mittava maataloustuotanto.
SPACE-näyttely järjestetään vuosittain Ranskan Bretagnessa sijaitsevassa Rennesin kaupungissa ja se lienee merkittävin sikäläisistä kotieläintekniikan näyttelyistä. Näyttely on suunnattu erityisesti ranskalaisille tuottajille ja ranskan kieltä taitamaton tuntee välillä olonsa varsin vieraaksi. Kaikilla osastoilla ei löydy välttämättä lainkaan englantia taitavia esittelijöitä. Yhtä kaikki, kokemus uusista kulttuureista antaa vierai-
lijalle aina jotakin kotiin viemisiksi.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Ranskan maatalous on tunnetusti varsin moninaista ja kotieläintuotantokin ulottuu nauta- ja sikasektorilta aina ankanlihan ja kaninlihan tuotantoon. Tekniikkaa löytyy moneen lähtöön, mutta suurtuotanto käyttää kutakuinkin samaa tekniikkaa maasta riippumatta. n