Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

FinnMetko 2008 -näyttely: Metsämarssia ja karttaharjoituksia

Kolmen päivän aikana FinnMetkossa kävi järjestäjien ilmoituksen mukaan 35 000 näyttelyvierasta.
Volvo palaa juurilleen metsäkonevalmistajaksi aloittamalla kuormatraktorin valmistuksen. Uuden ajokoneen tekniikka on kuitenkin kaukana perinteisestä, sillä Volvo on hankkinut kuusipyöräisen El-Forest ‑ajokoneen valmistusoikeudet. Volvossa on hybridivoimansiirto, jonka n. 50 kW:n moottori käy vakioteholla tuottaen sähköä pyörissä sijaitsevien ajomoottorien tarpeisiin. Konetta on ensiesittelyn jälkeen uudistettu mm. pyörivällä ohjaamolla. Ensimmäinen kone toimitetaan vielä tämän vuoden aikana ruotsalaiselle asiakkaalle.  (UO)

Kauko-ohjattavan Harveri DS:n liikkuminen maastossa on parantunut isompien pyörien myötä. Painoa on siirretty takapyörille.  Tärkein muutos on kääntyvä, alkuperäistä matalampi kuormatila. Nyt puitten voi olettaa osuvan kuormatilaan myös koneen sivulta hakattaessa. Edellisessä Metkossa nähty raivauskoneversio osoittautui kustannuksiltaan liian kalliiksi muihin menetelmiin verrattuna. Hakkuukoneena hintapyyntö on 150 000 euroa (alv 0 %).  (JV)

Ajat ovat muuttuneet. Kun valmistajat ennen panttasivat uutuuksiaan Metkoon ja Elmiaan, nyt myös John Deere pudotti metsäkoneidensa uutispommin kilpailijoiden jalkoihin jo kesäkuussa (KV 09/2008). Odotetuimmassa E-sarjalaisessa, John Deere 1170E:ssä on sama 6-moottori kuin JD1070E:ssä. Tehoa otetaan ulos 9 kW:a enemmän (145 kW). Papereiden mukaan näiden harvestereiden painoero on 2000 kg (14 700 / 16 700kg).  (JV)

Ennustajat saivat Metkossa pitkän nenän. John Deere 1070 E on ja pysyy tuotannossa. JD 1270D nähtiin jo aiemmin Heinolan näytöksessä.  (JV)

Ponssen H60-telirullainen hakkuupää on puntari monen kouran ominaisuuksien vertailemiseen. Tuoteperhe näyttää olevan hiljalleen muotoutumassa uuden H7:n linjoille. Siihen ja pienimpään H53 e:hen on lisävarusteena saatavissa nivelletyt takaterät puiden joukko- käsittelyä varten.  (JV)

Punaisia nelossarjan Valmetteja kelpasi rahvaankin katsella. Tehdas ehti esitellä uudistukset jo viime keväänä Ruotsissa. (KV 09/2008). Muutokset ovat todellisia, eikä vain kosmetiikkaa. Tähän mennessä ei ole vielä selvinnyt, mitä yhteistä tai teknistä eroavuutta on Valmetin ja Ponssen tasapainotelillä John Deeren "hiipivään teliin". Viimeksi mainitun sisään olen joskus päässyt kurkkaamaan. Tietääkseni mikään edellä mainituista ei keuli tiukassakaan vedossa.  (JV)

Tämän koneen kohdalla tajuntaan iski kaksi asiaa: 1) Maailmanlaajuisesti valtamenetelmä puunkorjuussa on edelleen ja kiistatta kokorunkokorjuu. 2) Logsetin koneiden mittavasta päivitysohjelmasta ei ole kulunut vielä vuottakaan. Kyllä kelpaa nousta 6F:n ohjaamoon. Ihan erikseen kannattaa huomioida pyörille erinomaisen näkyvyyden tarjoava ikkunoiden alareuna. Protopaja on uudistusten jälkeen siirretty tehtaan yhteyteen.  (JV)

Kaikki valmistajat ovat kuulemma parannelleet enemmän tai vähemmän jo olemassa olevia ohjaus- ja mittausautomatiikkojaan.  Logset pani vielä pykälää paremmaksi. Se teki kokonaan oman. "Kun on jo Can-väylätekniikka ja IQAN, miksi ei siis koko paketti", kommentoi innoissaan Gustav

Kilpailu hakkuupäiden markkinaosuuksista kove- nee, kun Deereltä tulivat ilman rotaattoria noin 1 000 kg:n painoinen H414 ja 695 kg:n H412. Molemmat saa myös Waratah- nimellä (kuvassa), jolloin tie on auki myös muille harvesterimerkeille. Lovetut selkärullat ovat mielenkiintoiset.  (JV)

Kesla 20RH ja 25RH ‑hakkuupäihin on saatavissa lisälaitteena saksikatkaisu. Laite pultataan kiinni uusissa kourissa jo valmiina oleviin reikiin.   Lisälaite painaa noin 20 kiloa, ja pystyy katkaisemaan noin seitsensenttisen puun. Terillä ja rullilla kikkaillen jonkinasteinen joukkokeräily on mahdollista. Laitteelle on haettu mallisuojaa. Luonnollisesti myös katkaisusaha on aina kuskin käytettävissä.  (JV)

Ennakkotiedot Ergoon tehdyistä parannuksista näyttivät kulkeutuneen suomalaisten urakoitsijoiden tietoisuuteen. Valurautaista runkoniveltä tutkaili useampi tuhat silmäparia Metkon aikana. Runkolukko vaihtui projektissa pystysylintereillä toimivaksi.  (JV)

Palstahakkuri Ponsse Buffalokingin kuormatilassa on Bruks 805CT. Hakkurin voimakone on 320 kW:n Scania. Hydrauliikka on Parkeria. Konttiin mahtuu 21 m3 haketta. Haketusyksikkö painaa ilman haketta 11 t. 6-pyöräisenä Buffalokingin painoksi ilmoitetaan 16 800 kg. 205 kW:n Mersu saa Ponssen voimansiirrosta irti 210 kN:n vetovoiman. Osaston hulinassa ei selvinnyt, minne moinen mörssäri oli lähdössä.  (JV)

Ponsse Ergoon saa joko C4-liukupuomi- tai C33-lineaarinosturin. Seuraava valinnan paikka tulee letkujen sijainnista. Ne voidaan ohjata joko puomin sisäpuolitse tai ulkopintoja pitkin. Molemmilla on kannattajansa. Alan miehet viihtyivät nosturin kupeessa "aitiopaikalla". Ja maallikoille riitti ihmettelemistä, mikä sylinteri vetää ja mikä työntää.  (JV)

Kahden istutusyksikön M-Planterista oli vielä  kovin vähän teknistä tietoa. Sen sain selville, että kumpaankin taimikasettiin mahtuu erikseen 121 tainta. Istuttaja oli kiinni tela-alustai- sessa kaivukoneessa. Kone pystyy kuulemma tekemään myös yhden mättään kerrallaan. Havainnointi jäi puutteelliseksi, kun työnäytösalue Keskon tontin alareunassa oli pieni ja pinnaltaan aivan ihanteellisen sileä. M-Planterin hinnaksi ilmoitettiin 54 000 euroa + alv.  (JV)

Tsekkiläinen ing Vojtech Novotny on noin 15-vuotias yritys, joka valmistaa sekä pyörä- että liukuohjattuja kuormaajia. Yritys toimi tsekkiläisen metsäkonevalmistajan alihankkijana noin viiden vuoden ajan, kunnes yhteistyö hiljattain loppui. Pieni 8-pyöräinen ajokone on ollut tuotannossa neljä vuotta, ja sitä on myyty noin 50 kappaletta mm. Tsekkiin, Unkariin ja Kanadaan. (MW)

Kotitekoisessa ja kulmikkaasti muotoillussa Novotny-harvesterissa on hydrostaattinen veto ja moottoritehoa 70 kW. Tuotantoon tämä kone pyritään saamaan vuoden 2009 alusta, ja verottomaksi hinnaksi muodostuu noin 142 000 euroa. Tekniikka on suomalaisille tuttua – harvesteri on varustettu EPEC 4W30 ‑mittalaitteella, Keto 51 ‑hakkuupäällä ja Kesla 571 H ‑nosturilla. Harvesteri ja suurempi ajokone odottavat vielä CE-hyväksyntää. Myös edustaja pohjoismaista on haussa. (MW)

Beaver-urakoitsijoista löytyy vankka liukupuominosturin kannattajajoukko. Aiemmat mallit ovat olleet HN 125  ja HN 200. Nyt tuli uusi C2. Sen ulottuvuus on 10 metriä ja nostovoima 200 kNm. Lineaarikuormainten puolustajat käyttävät Beaverissa C33:a.  (JV)

Suomeen on saapumassa uusi maasturimerkki, Iveco Massif. Maahantuojan edustajan mukaan ensimmäiset autot saadaan maahan ehkä vielä tämän vuoden aikana. Mallisto sisältää henkilöauto‑, pakettiauto- ja avolavamallit. Hinnat ovat vielä tässä vaiheessa vahvistamatta. Messuyksilön perusteella rakenne ja varustelu vaikuttavat asiallisilta. www.iveco.fi (JKa)

Ivecon osastolla nähtiin toinenkin uutuus. Daily-pakettiautosta on saatavana järeä 4x4-versio. Konetilassa jyllää 3-litrainen 16-venttiilinen turboahdettu diesel. Jatkuva neliveto ja keskitasauspyörästön lukko varmistavat perillepääsyn. Vaihteita on 24 + 3. (JKa)

Yhden päivän bussiretkeilijät tuskailivat jälleen pitkiä osastojen välimatkoja ja sanalla sanoen olematonta opastusta maastossa.

Näyttelyn antia esittelemme myöhemmissä numeroissa lisää. Tuotteita ja uutisia ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen, vaan pyrimme esittelemään koneita ryhmittäin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Avaa artikkelin PDF