
Bauma 2010 -näyttely, osa I: Baumassa varovaisen optimistinen tunnelma - 55 hehtaaria koneita


Näyttelyyn oli myyty ennätysmäiset 3150 osastoa, joista peräti noin 80:ssä ei ollut esittelijöiden puutteen vuoksi ensimmäisinä päivinä toimintaa. Suurten yritysten osastoja ei tuhkapilvi pystynyt lamauttamaan, mutta silti moni yritys oli joutunut hankkimaan lisävoimia lähimmästä myyntipisteestä. Näyttelyn järjestäjät osallistuivat kulkuyhteyksien järjestämiseen, jotta näyttely ei päässyt nuivettumaan esittelijöiden puutteeseen.
Matkustustapa olikin luonteva keskustelunavaus, jossa suomalaisten yli 2000 kilometrin urakka sai kohteliaan keskivertosuorituksen kommentin. Vasta Puolan teiden manaaminen – laivalippujen niukkuuden vuoksi jouduimme turvautumaan Via Balticaan – toi säälipisteitä.
Kovin kuulemamme suoritus oli Itä-Turkista saapuneiden vieraiden 50 tunnin non-stop-bussimatka. Suoritus kertoo osaltaan Bauman merkityksestä alan suurimpana eurooppalaisena tapahtumana.
Taantuma ja luonnonvoimat vaikuttivat rajummin kävijämäärään. Baumassa kävi 415 000 messuvierasta, kun edelliseen näyttelyyn kolme vuotta sitten tutustui 500 000 kävijää, joista saksalaisia oli 345 000.
Saksalainen teollisuus on selvinnyt lamasta melko hyvin
Edellisen, kolme vuotta sitten järjestetyn Bauman jälkeen elettiin vain vajaat puoli vuotta suhdannehuippua, minkä jälkeen ala lähti rajuun pudotukseen.
Useimpien konevalmistajien liikevaihdot putosivat jopa reilulla kolmanneksella. Pitkät toimitusajat haittasivat korkeasuhdanteen aikana konekauppaa, mutta laman alkuvaiheessa ne antoivat yrityksille aikaa sopeuttaa tuotantonsa kysyntää vastaavalle tasolle. Tällä hetkellä kysyntä on varovaisessa nousussa, mutta komponenttipula rajoittaa yllättäen tuotantoa.
Lama ei ole vielä aiheuttanut alalle suuria ruumiita, mutta toimintojen sopeuttamista, tehtaiden sulkemisia ja omistajanvaihdoksia on nähty. Tuoreimmat kuviot liittyvät Terexiin, joka on myynyt Atlas Maschinen GmbH:n uudelle omistajalle, jonka nimi ei tätä kirjoitettaessa ollut vielä tiedossa.
Saksalaiset yritykset ovat ulkopuolisen silmin selvinneet lamasta melko vähin seurauksin. Yhteiskunta tukee ”Kurzarbeitia” eli lyhempää työviikkoa maksamalla palkan ”suhdannevapaan” ajalta. Yritys sitoutuu tiettyihin toimenpiteisiin, mm. olemaan vähentämättä työvoimaa ”Kurzarbeitin” aikana.
Järjestelyn ansiosta pajassa on ammattitaitoinen työväki valmiina markkinaosuustaistoon, kun kysyntä piristyy.
Markkinoiden pelisäännöissä ongelmia
Bauma on aidosti kansainvälinen näyttely, mikä näkyy tarjonnassa. Ostajan kannalta tilanne on kuitenkin hankala, sillä vain muutama yritys kertoi reilusti, että Euroopan ulkopuolelle tarkoitettu kone ei täyttänyt meillä vaadittavia määräyksiä, eikä siinä siten ole myöskään CE-merkkiä.
Kiinalaisten koneiden kohdalla on tapahtunut selvää kahtiajakoa: Euroopan markkinoille tarkoitettujen mallien kehitykseen on panostettu runsaasti, mutta rinnalla myydään edelleenkin kehittyville markkinoille tarkoitettua karumpaa tavaraa. Kiinalaisvalmistajien Eurooppaan tarkoitetut mallistot ovat laajentuneet ja koneiden työn laatu ja ulkonäkö ovat kehittyneet huimin harppauksin.
Valitettavasti tuotteita kehitellään myös epärehellisesti kopioimalla valmiita patentteja ja teknisiä yksityiskohtia. JCB kertoi poistattaneensa oikeustoimien uhalla näyttelystä kolmen eri valmistajan koneita, joissa oli käyttetty JCB:n patentoimia rakenneratkaisuja.
Europpan konevalmistajien yhdistyksen (Commitee of European Construction Equipment) edustajat olivat tarkistaneet ennen näyttelyn alkua muutamien koneryhmien CE-merkinnät.
Tulos oli lohduton, sillä tarkastajat löysivät Baumasta esim. 45 hydraulivasaraa, joista 19 ei täyttänyt EU-määräyksiä, kertoi yhdistyksen kauppapoliittisen komitean puheenjohtaja Tomas Lyckevall, joka myös on ruotsalaisen Ljungbyn toimitusjohtaja.
EU:n ulkopuolelle tarkoitettujen tuotteiden esittely ei suinkaan ole laitonta, mutta asiasta pitää kertoa EU:ssa järjestettävän näyttelyn kävijöille.
Päästömäärykset vaikuttavat koneiden kehitykseen
Maatalous- ja maarakennuskoneiden päästömääräykset kiristyvät autoteollisuuden tavoin koko ajan. Maarakennus- ja maatalouskoneiden, joiden moottoriteho on 130–560 kW, täytyy alittaa TIER III B -tason päästöt jo vuonna 2011. 75–130-kilowattisella moottorilla varustetuissa koneissa III B -vaatimustaso astuu voimaan v. 2013. Seuraava suuri muutos on edessä vuonna 2014, jolloin yli 56-kilowattisten koneiden on alitettava TIER IV -taso, mikä käytännössä vaatii SCR-tekniikan käyttöä.
Uuden moottoritekniikan käyttöönotto ei ole helppoa, sillä katalysaattorit, tehokkaampi jäähdytin tai AD-Blue-säiliö vaativat runsaasti tilaa, jota ei maarakennuskoneen pellin alla ole tuhlattavaksi. Kokonaan uusien komponenttien sijoittelun vuoksi koneen muutostarve on yleensä niin suuri, että koneesta joudutaan tekemään kokonaan uusi malli uusine varaosaluetteloineen ja ohjekirjoineen.
Caterpillarin mukaan ympäristöystävällisempi moottoritekniikka tulee nostamaan joiden mallien hintaa jopa 12 %. Uusi tekniikka on hankala myydä asiakkaille, koska ympäristöystävällisyys ei lisää koneen tuottavuutta, ylläpitokustannuksia kylläkin. Teollisuuden edustajat toivovat tiukaan taloustilanteeseen vedoten joustoja määräysten voimaantuloon. Poliittinen lobbaus on käynnissä, jotta siirtymäaikoihin saataisiin joustoa, eikä koko mallistoa tarvitsisi muuttaa hetkessä.
Määräysten kiristyminen on ollut hyvin tiedossa, mutta korkeasuhdanteen aikana taottiin olemassa olevia malleja niin kovaa tahtia kuin pajasta irtosi. Laman aikana olisi aikaa kehittää, mutta suunnittelijat ovat lomautettuna... n
Osaston luetuimmat
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Uudentyyppisessä KoneAgriassa oli pienten toimijoiden vuoro – näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä näyttelyn antiin
- Hyötykelkat pitäneet tehtaan Suomessa - Lynx 50 vuotta
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Mantsinen-nosturit tunnetaan paitsi suorituskyvystään myös energiatehokkuudestaan – Mikko Mantsinen esittelee materiaalinkäsittelynostureiden tekniikkaa
- Fendtin historia ja taustat
- KoneAgria 2023 -uutuustuotekilpailussa tekoälyä käyttävälle järjestelmälle kultaa – kilpailussa mukana lähes 80 ehdokasta