
Plantworx-näyttely 6.-8.6.2017 - Elävä näyttely
Joka toinen vuosi järjestettävä Plant- worx-näyttely on toinen Britteinsaarten suurista rakennusalan näyttelyistä. Kolmipäiväinen tapahtuma on mielenkiintoinen yhdistelmä valtamerkkien uutuuksia, työnäytöksiä ja tulokkaiden innovaatioita.

Kubotan uutusmalli tilkitsee KX-sarjan painoeroja. KX042-4 painaa 4120 kiloa ja hyrisee 29-kilowattisen moottorin voimin. Mielenkiintoista on, että tämänkokoinen kone puhdistaa päästönsä DPF- suodattimen ja EGR:n yhteispelillä. Esimerkiksi astetta suuremmassa, KX057-4-mallissa DPF-suodatinta ei ole. Uutuuden kerrotaankin olevan erittäin ympäristöystävällinen.

Dynasetin tuotteet ovat entistä selvästi hiljaisempia. Yrityksen mittausten mukaan esimerkiksi hydrauligeneraattorin melutaso on pudonnut uusissa malleissa peräti 8 desibeliä. Pienemmän melutason tuoteperheeseen kuuluu tällä hetkellä generaattorien lisäksi mm. hydrauliikan voimalla toimivat hitsauskoneet ja magneetit.

Tufftruk esitteli mikrodumpperiksi nimettyä Truxta-laitetta. Runko-ohjatun koneen kantavuus on 450 kiloa. Haastavat olosuhteet pistivät koko päivän laitetta pyöritelleen kuskin lujille.

Renkaiden ja alustan pesulaitteita oli esillä parikin kappaletta. Rhino Ecowash Excelin toiminta perustuu kymmeneen strategisesti oikein sijoitettuun pesuputkeen, jotka suihkuttavat vettä 3 barin voimalla. Operaatio perustuu suljettuun kiertoon, jossa 15 000 litran vesisäiliön vettä kierrätetään uudelleen. Kerääntynyt lieju poistetaan omasta säiliöstään.

Hurricane Attachments on ennakoinut rototilttien yleistymistä Englannissa tuomalla markkinoille GB200-tasauslevyn. Erikoisuutena levyn laitaan voidaan asentaa myös repijäpiikit, joilla esim. tienpinnan voi aluksi pehmittää käsittelyä varten. Muihin tuotteisiin kuuluvat mm. erilaiset kauhat ja kahmarit.

Tämän lehden sivuilla 60 on artikkeli Euroopassa ja Brittein saarilla yleisesti käytetyistä NC:n minidumppereista, jotka ovat kantavuudeltaan n. 1,5 tonnisia. Valmistajan suurimpien mallien kantavuudet ovat 9 ja 10 tonnia. NC SW9:n moottori 90-kilowattinen Deutz. Kukkurakuorman koko on yli 4 400 litraa. Lavan saa joko suoraan eteen kippaavana tai sivuille kääntyvänä versiona.

Mammoth Equipment on erikoistunut imukaivulaitteisiin. Osastolla esiteltiin kuitenkin vekkuleita kaivuputkia, jotka on kehitetty ahtaisiin paikkoihin esim. kaapeleita etsittäessä. Polyeteenistä valmistettuja putkia on saatavilla 225–600 mm levyisinä. Kaivukoneen suosituskoko on 1–13 tonnia. Materiaalivalinnan kerrotaan myös ehkäisevän sähköiskujen vaaraa.

JCB:n esitteli näyttelyn alusviikolla kolme uutta 1,8 tonnista minikaivukonetta. JCB 16 C-1 on erityisesti vuokramarkkinoille suunnattu malli. Erityistä huomiota on kiinnitetty esim. sylintereiden suojaukseen, kestävyyteen ja puhdistettavuuteen. Ohjaamon kerrotaan olevan 24 % aiempaa suurempi. Kaikissa uusissa malleissa on moottorina 16,3 hevosvoimainen Perkins.

Alemiten akkukäyttöinen rasvaprässi on nyt saatavilla myös 14,4 voltin ja 2 Ah li-ion akulla, jonka pitäisi riittää 15 täyden tuubin pumppaamiseen. Paineeksi ilmoitetaan 690 baria, jonka avulla minuutissa voidaan pumpata 159 grammaa vaseliinia.

Eräs näyttelyn innovaatiopalkinnon saajista oli Geckon pohjasta aukeava vaihtolava. Järjestelmän avulla kuorma-auto voidaan lastata nosturin avulla – lava täytetään esim. minikaivurilla, jonka jälkeen Gecko nostetaan suuremman lavan päälle ja pohja avataan. Samalla systeemillä voidaan myös tyhjentää esim. purkujätteitä yläkerroksista.

Brendon Powerwasher on myynyt tuotteitaan mm. Ramirentille. Plantworxin uutuus oli hiljaisempi vedettävien painepesureiden sarja, johon kuuluu neljä eri mallia. Pesupaineet ovat 140–350 baria. Kaikissa malleissa on sama Kubotan moottori ja 900 litran vesisäiliö. Myös pesu- ja sulatusaineille on omat tankkinsa. Laitteiden kuivapaino on 550–560 kg.

Engconin EC233-malli on tarkoitettu enintään 33-tonnisiin kaivukoneisiin. Kallistuskulma on 45 astetta. Uutuudessa on myös valmiudet Engconin paikannusjärjestelmälle ja Leican automaattiselle kallistustoiminnolle, iXe CoPilotille.

Echo Barriet -elementeillä voidaan nopeasti rakentaa väliaikainen meluaita tai vaikkapa teltta vaimentamaan esim. poravasaran käytöstä syntyvää mekkalaa. Asentaminen on helppoa – palaset ripustetaan koukuilla suoraan aitaan.

Towmate on liikuteltava ajoneuvonostin, joka painaa 385 kiloa. Kuljetuksen ajaksi nostinosan saa taitettua levyksi. Sähkökäyttöisen laitteen nostokyky on 2 700 kiloa ja suurin nostokorkeus 1 200 mm. Valmistaja Ate Uk:n nettikaupassa arvonlisäverottomaksi hinnaksi ilmoitetaan 2 187,50 englannin puntaa, eli hieman alle 2 500 euroa.

Useimmat englantilaiset urakoitsijat vaativat kuljettajiltaan turvavyön säntillistä käyttöä, vaikka asiasta ei olekaan virallisia määräyksiä. HTS Industrial on kehittänyt asian valvomiseksi vihreän varoitusmajakan, joka ilmoittaa, mikäli vyötä ei ole kytketty.

Plantworxissa esiteltiin täysin uusi kaivukonemerkki – ranskalainen Axpan. A36X Pro -malli painaa ainoastaan 595 kiloa. Moottori 7,1 kilowattinen Kohler. Suurin kaivusyvyys on 120 cm ja nostokyky 100 kiloa. Pienempi AX12 on 500 kiloinen. Kone ei kuitenkaan ole ympäripyörivä, vaan puomi kääntyy ainoastaan 120 astetta. Messutarjouksessa Pro-mallin hinnaksi kerrottiin 7 966 euroa + paikallinen alv.

Zappshelter on merikonttien väliin asennettava konesuoja, muitakin käyttökohteita toki löytyy runsaasti. Leveydet ovat 6–17 metriä ja pituudet 6,1–12 metriä. Kaarikorkeudet ovat 2,3–4,5 metriä. Päätyseiniä on tarjolla kolmea eri mallia. Asennus tapahtuu pulttaamalla kiinnikkeet kontteihin, nostamalla kaaret pystyyn ja vetämällä suojapeite paikalleen.

Autoguide Equipment valmistaa aitapylväiden upottamiseen tarkoitettuja vibrakouria. Pienin malli on suunniteltu 1,5–3 tonnisille koneille. Pylvään suurin halkaisija on 200 mm. Kolmesta mallista järeintä käytetään 5–8 tonnisissa kaivukoneissa, suurin soveltuva tolppa on 250 millinen. Laitteet soveltuvat myös pylväiden irrottamiseen.

Ace Plantin Quickspray-pölynhallintaruiskun kerrotaan pienentävän vedenkulutusta jopa 90 %. Veden levitinlautanen on hiilikuidun ja kevlarin sekoitusta. Vesimäärää saadaan säädettyä kevyestä sumusta rankkasateeseen. Malleja on kolme: 2 700, 1 800 ja 1 000 litrainen. Suurinta mallia käytetään pyöräkuormaimissa, keskimmäistä kurottajissa ja pienintä traktorin takanostolaitteessa.

Woodpecker Log Splitter, eli tikkahalkaisija on suunniteltu ylisuurille ongelmapölkyille. Puu nousee halkaisupöydälle hydraulisella nostimella, itse halkaisu tapahtuu vertikaalisuunnassa liikkuvan terän avulla. Materiaali on Hardox 500. Halkaisuvoimaksi ilmoitetaan 30 tonnia ja työkierroksi viisi sekuntia. Hinattavan laitteen paino on 700 kiloa. Moottori on Hondan 13 hevosvoimainen bensakone.

Kanadalaisen Schulte SMR600 on kuormainkäyttöön suunniteltu murskain, jolla pikkukivet saadaan murskattua esim. tienpinnasta. Paino 725 kiloa ja öljynvirtausvaatimus 68 litraa minuutissa. Rummun leveys on 185 cm – isomman SMR800-mallin leveys 226 cm. Murskausrummun tilalle voidaan asentaa myös harjalaite.

Koneviestin minikaivukonevertailussa vuonna 2015 mukana ollut TB216 on nyt saatavana myös sähkö-dieselinä. Ulkona voimanlähteenä toimii 11,1 kilowattinen Yanmarin dieselmoottori, mutta sisätiloissa konetta voidaan käyttää myös kytkemällä kone sähköverkkoon. Tällöin urakoiminen luonnistaa 10,6 kilowattisen sähkömoottorin kyydittämänä, jolloin melu-ja pakokaasuhaitat ovat olemattomat.

48-tonninen Liugong 950E on yrityksen suurin Eurooppaan tuotava kaivukone. Valikoimiin kuuluu myös 75-tonninen, mutta sitä ei ole toistaiseksi CE-hyväksytty. 950E on varustettu Cumminsin 319 kilowattisella moottorilla. Demokuskin kikkailu maakasan päällä keräsi paikalle runsaasti ihmettelijöitä. Paikalliseen tapaan tarrat ilmaisevat omistajayrityksen koirankokoisin kirjaimin.

Italialainen Comet Officine valmistaa erilaisia henkilönostimia. X-sarjaan kuuluu myös avolavalle asennettava X4-malli, jonka suurin nostokorkeus on 12 metriä ja ulottuvuus 4,5 metriä. Nostokyvyksi ilmoitetaan 150 kiloa. Vastaavilla ominaisuuksilla varustettu nostin on saatavana myös peräkärrymallina.

Camso, eli entinen Camoplast Solideal, valmistaa rakennuskoneiden renkaita ja kumiteloja. TLH92S-malli on kurottajiin suunnattu äärimmäisten olosuhteiden joustokumirengas. Mallia on saatavilla kahta kokoa: 13.00-24 ja 14.00-24. Eduiksi luetellaan mm. puhkeamattomuus ja erittäin hyvä puhdistuvuus.

Kiinalainen Sany pyrkii kovasti myös Eurooppalaisille markkinoille. Uutuutena esiteltiin 22 tonninen SY215-kaivukone, joka täyttää tason 4 päästömääräykset. Vakuuttaakseen asiakkaat asennuksien laadusta, oli yritys avannut minikoneen pohjapellit tarkempaa tarkastelua varten.

Äärimmäisen ahtaissa ja hankalissa olosuhteissa imukaivu saattaa olla ainoa turvallinen vaihtoehto. Saksalaisella RSP Suctionilla on useita tarkoitukseen sopivia laitteita. Torvella saadaan imaistua noin 30 cm pitkiä siivuja. Savinen maa rajoitti esittelyn tehokkuutta, sillä tukkeutumisvaara oli ilmeinen.

Manitou MT420 H on ranskalaisvalmistajan pienimpiä malleja. Suurin nostokorkeus on 4 300 mm ja nostokyky 2 000 kg. Kone on ainoastaan 190 cm korkea. Moottori on Kubotan 37-kilowattinen.

Volvon uutuusmalli oli EC27D, jonka työpaino on n. 2,7 tonnia ja teho 16 kilowattia. Suorituskyvyn ja kaivu-ulottuvuuksien luvataan olevan luokkansa parhaat. Hiljattain Volvo esitteli myös täyssähköisen minikaivukoneen, joka on tosin vielä tutkimusasteella. 38 kilowattitunnin litium-ioni akkujen kerrotaan kestävän jopa kahdeksan tunnin työskentelyn.

Mecalac julkaisi alkukesästä sarjan pieniä nelipyöräohjattuja pyöräalustaisia kaivukoneita. Muut yrityksen pyöräalustaiset ovat runko-ohjattuja. MWR-tuoteperheessä ylävaunu on pyritty saamaan mahdollisimman kompaktiksi – tätä on auttanut esimerkiksi polttoainesäiliön sijoittaminen alavaunuun. Moniosainen puomisto on tuttu yrityksen tela-alustaisista koneista.

Red Rhino on keskittynyt pienoismurskaimiin. Pienimmät, traktorikäyttöiset mallit painavat ainoastaan 740 kiloa. Kuvan 4400-murska on 77,5 cm leveä, joten se mahtuu kulkemaan oviaukosta esim. takapihalle. Valmistajan mukaan kyseessä on pienimpiä malleja, joka kykenee murskaamaan esim. reunus- ja hautakiviä sekä marmoria. Tuntituotoksi ilmoitetaan 6–8 kuutiota.

Turkkilaisen traktorivalmistaja ArmaTracin myynti on pääasiassa keskittynyt vähemmän säänneltyihin maihin, joten 3B-päästömääräykset täyttäviä malleja on ainoastaan kolme teholuokissa 69,5–80,9 kilowattia. Varustelutasoja on useita – myös moottori voidaan valita Perkinsin ja Deutzin välillä. Valmistajan mukaan Turkissa myydään vuosittain 59 000 traktoria. Markkinoista kilvoittelee 30 eri merkkiä.

Bailey valmistaa moneen käyttöön sopivia kärryjä ja lavetteja. Suurimmat dumpperikärryt ovat tilavuudeltaan 12 kuutioisia – kantavuus on 18-tonnia. Pohjan ainevahvuus on 10 mm. Mielenkiintoinen malli on myös korkealle kippaava kärry, jonka pohja nousee ennen kippausta jopa neljä metriä korkealle.

Herbst Agri Crusher on hinattava leukamurskain, joka saa voimansa traktorin VOA:sta. Suositustehoksi ilmoitetaan vähintään 100 hevosvoimaa. Lastauskorkeus on 280 cm ja syöttösuppilon koko 700 x 400 mm. Kokonaispaino on 7,9 tonnia. Laite on suunniteltu erityisesti betonin ja tiilien murskaamiseen.

Wacker Neusonin suurin kaivukonemalli on noin 15-tonninen ET145. Moottori on Perkinsin 55-kilowattinen. Tason 4 päästönormit täyttyvät siis nykyisellä tekniikalla. Tyvitaitollisen puomin kääntökulma on yhteensä 127 astetta. Päämies palkitsi Suomen maahantuojan Edeco Toolsin hiljattain parhaana itsenäisenä jälleenmyyjänä.

Paikallisia rototilt-valmistajia ei vielä ole, mutta kallistajien tehtailijoita oli paikalla useita. Millerin markkinoima PowerLatch Tilt on saatavilla kaivukoneisiin kokoluokissa 3,5–20 tonnia. Erikoista sylinterittömässä kapineessa on kallistuskulma – 90 astetta kummallekin puolelle. Lisävarusteena on saatavana lukituksen tilan kertova valo- ja äänijärjestelmä.

Irlantilaista kärryosaamista edusti Nugent Trailers. T-sarjan kärryt ovat hydraulisesti kippaavia. Akku ja hydraulikoneisto on lavan alla, jossa on paikka myös ajosilloille. Kokonaismassat ovat 2 700–3 500 kg ja omapainot 905–1 100 kiloa. Lehtijousitetuissa kärryissä on käytetty patentoitua, ns. Parabolic Equalizer -tekniikkaa, joka valmistajan mukaan vähentää tärinää ja pomppimista.

Ojankaivu luonnistuu myös teloilla varustetulla Bobcatilla. Laajassa lisälaitevalikoimassa oleva kaivukouru on tarkoitettu myös kivien ja kantojen poistamiseen. Suurimmaksi kaivusyvyydeksi ilmoitetaan 122 cm.

Englantilainen Boreas Air esitteli ilmansuodattimen ulkoelementin päälle kietaistavaa suodatinkangasta, joka puhdistuu itsestään. Esittelijän mukaan erittäin hankalissa olosuhteissakaan ilmansuodatinta ei tarvitse vaihtaa, huolloksi riittää ainoastaan kääreen vaihtaminen 336 tunnin välein. Kääreelle on omat sovellukset niin autoille, veneille kuin teollisuuskäyttöönkin.

Japanilainen Hanix uusii kaivurimallistoaan. Yhteensä malleja on kuusi. Suurin, n. 8,5-tonninen, N085UJ on varustettu Kubotan V2607- moottorilla, jonka teho on 43 kilowattia. Koneen kerrotaan olevan suunniteltu erityisesti kaupunkiympäristöön. Suomessa merkkiä edustaa Samexcon Oy.
Britteinsaarilla järjestetään vuorovuosin kaksi rakennuskonenäyttelyä: Hillhead ja Plantworx. Tänä vuonna vuorossa oli jälkimmäinen, joka järjestetään Bruntingthorpen lentokentällä, noin 20 km Leicesteristä etelään. Näytteilleasettajia Plantworx 2017 houkutteli lähes 400. Joukkoon mahtui mielenkiintoinen sekoitus eri alan yrittäjiä. Maarakennuskonevalmistajien lisäksi edustettuina oli monia lisälaite- ja rakennustarvikevalmistajia.
Plantworx-näyttely poikkeaa suurimmasta osasta rakennuskonenäyttelyistä elävyytensä osalta. Työnäytöksiä ja koeajomahdollisuuksia oli todella runsaasti, sillä viheralueella oli mahdollisuus kaivaa syvempiäkin kuoppia. Pääpaino oli kuitenkin kaivukoneissa ja pienkalustossa – suurempia pyöräkuormaimia oli esillä yllättävän vähän.
Perinteinen brittisää
Suomessa on yleensä tapana, että parkkialueet järjestetään pellolle tai muualle maastoon, mutta näyttelyalue on asfalttipitoista. Plantworxissa asia oli järjestetty juuri päinvastoin, sillä erinomaisesti tulojärjestyksessä kiitoradoille hoidetut ruutupaikat kohtasivat nurmialueen näyttelypaikat.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Tämä oli ainakin vierailijoiden kannalta oiva ratkaisu, sillä ensimmäisen päivän rankkasade pehmensi vienolla hakkeella päällystetyt käytävät täydelliseksi mutavelliksi. Järjestäjä jopa lähetti rekisteröityneille kävijöille kehotuksen varautua vierailuun kumisaappailla. Onneksi seuraavana päivänä poutaantunut keli helli vierailijoiden lisäksi myös ropinasta kärsineitä demokuskeja. Käytävät tosin pysyivät erittäin mutaisina.
Hieman yllättäen lasten osallistumista näyttelyyn oli rajoitettu. 12–16-vuotiaat pääsivät alueelle ainoastaan vastuullisen aikuisen seurassa. Tätä nuoremmat saivat vierailla alueella ainoastaan kolmantena iltapäivänä. Asiaa perusteltiin runsailla työnäytöksillä. Viimeisenä näyttelypäivänä uusia alalle tulijoita houkuteltiin kuitenkin opiskelijoiden opastetuilla ryhmäkäynneillä.
Näyttelyn aikana järjestettiin Brittien ennenaikaiset parlamenttivaalit, jotka yhdistettynä tulevaisuudessa häämöttävään Brexittiin, eli EU-eroon, aiheuttivat luonnollisesti epävarmuutta myös näytteilleasettajissa. Useimmat esittelijöistä pitivät mahdollista eroa huonona asiana, joka vaikeuttaisi erityisesti pienten vientiyritysten tietä ulkomaille. Itse näyttelyä kaikki pitivät kuitenkin erittäin onnistuneena. Mielipiteeseen on helppo yhtyä myös vierailijan roolissa.
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Video: Antti Linna kertoo, miten moottoritekniikka on kehittynyt turboahtimen ja päästörajoitusten myötä – ”Dieselmoottoria tullaan hyödyntämään vielä pitkään tulevaisuudessa”
- Seinäjoella toimiva HC Petersen Finland Oy toimittaa Zetor- ja Deutz-traktoreiden varaosa Pohjoismaihin – varaosavarastossa osia myös yli 70-vuotiaisiin traktoreihin
- Kymen Linjaraivauksella on raivauskäytössään monipuolista konekalustoa – yrityksen omistaman välineistön merkitys korostuu haasteellisissa kohteissa
- Sleipner Finland Oy – 500 tonnia kumipyörille
- Huonon kesän hyviä koneita - Masinistikesä 2017