
Metsäsepät Rautio Oy Ruokolahdelta


Isä-Keijo lopetti moottorisahatyöt ja alkoi hakata Nokka Jokerilla/Keto 51:llä. Kevyessä kalustossa on pysytty koko ajan. Perttu (27 v) tuli mukaan ”sivutoimisena” jo kouluiässä. Häneen sopivat nykyisten työpaikkailmoitusten kriteerit: Nuori, korkealle koulutettu, ammattitaitoinen ja pitkän työkokemuksen omaava.
Keijo Raution metsuritausta näkyy Metsäsepät Rautio Oy:n Profi 50:n työjäljessä Stora Enson harvennushakkuutyömailla Ruokolahdessa. Urakanantajan harvennuskurssit metsureilleen ja käytännön työ ovat hioneet puuvalinnan oikeaoppiseksi. Se on niin verissä, että valinta onnistuu myös koneen ohjaamosta, vaikka konekuskilla ei ole jalkametsurin tavoin kolmiulotteista tarkastelumahdollisuutta puu puulta palstan sisällä.
Erinomainen metsäjärjestys pohjautunee samoin manuaalihakkuuseen. Kasat ovat kuin käsin täsmättyjä, eikä kouraisutaakkojen alla ole havuja. Rautioiden aliurakoitsija , kuormatraktoriyrittäjä Jarmo Poth Joutsenon Mietinsaaresta on työmaitten suhteen monia kolleegoitaan onnellisemmassa asemassa.
Perttu Rautio oli peruskoulutuksensa jälkeen 1,5 vuotta isällään oppisopimuskoulutuksessa. Myös harvesterikuskiksi jo vakinaistettu Mikko Nevalainen ehti jo koeajallaan omaksua Keijo Raution teesit metsien ja metsäkoneiden käsittelyssä. Kieli tuntuu kaikilla kolmella olevan yhteinen.
Valtaosa työmaista on harvennushakkuuta Stora Enson omissa metsissä. Hyväksi tunnettu työjälki on poikinut lomaan myös hankintaleimikoita yksityismetsistä. Urakanantaja on ollut sivukeikoille myönteinen, jos puukauppa on tehty ”omaan firmaan”.
Uuden Profi 50:n myötä vuotuinen hakkuumäärä tulee kasvamaan, kun vanhallakin harvesterilla painetaan vielä urakkaa täyspäiväisesti.
Edelliseen viitaten Metsäsepät Rautio Oy valitsi Profin varusteet skaalan suuremmasta päästä. Ellei harvennuksia riitä koko vuodeksi, tavoitteena on tehdä tilapäisiä päätehakkuita koneen täystyöllisyyden turvaamiseksi. Tähän mennessä tukkien hakkuu uudella koneella rajoittuu muutamien siemenpuuaukkojen operointiin.
Profi 50:n tarinaa riittää Rautioitten käytössä pitkälle tulevaisuuteen. Edellinen kone on pian 10-vuotias ja mittarissa 18 000 tuntia.
Sopii toivoa , että "pojasta polvi paranee” tässäkin tapauksessa. JV
Osaston luetuimmat
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Kelekkamessuilla 2023 pääosissa olivat sähköiset moottorikelkat ja -mönkijät – Yamahan luopuminen kelkkavalmistuksesta puhutti
- Patu – isältä pojalle
- Wille-ympäristöhoitokoneet täytti 40-vuotta – konsepti sai alkuunsa sairaalan ikkunasta ulos katsoessa
- Tanskalainen Göma puhaltaa uutta eloa lantavaunuihin – tuotanto on vaihtunut vaunujen myyntiin ja huoltoon sekä erikoisvarusteltujen imupainevaunujen valmistukseen
- Nivalan maaseutunäyttely oli Suomen suurin rehukoneiden työnäytös — esillä oli kalustoa paljon ja monipuolisesti