Proforest-metsänäyttely Haapavedellä 5.-6.5.2017 - Keskeisessä Suomessa
Haapaveden sijainti Pohjois-Pohjanmaalla mahdollistaa myös pohjoisemman Suomen metsäalan tekijöille ja aiheesta kiinnostuneille hyvän mahdollisuuden tutustua viimeisimpiin metsäalan uutuuksiin. Näyttelyalue on rakennettu talven aikana Aakonmajalle, joka sijaitsee Korkatin urheilualueella, 10 kilometriä Haapaveden keskustasta koilliseen. Näyttelyalue sijoittuu paikalla olevalle asfaltoidulle moottorirata-alueelle ja on siten helppokulkuinen. Pysäköintialueita on kolme, niiden lisäksi on Haapaveden keskustasta etäkuljetus näyttelyalueelle.
Paikalla ovat mukana esimerkiksi maailman suurimmat tavaralajimenetelmän koneiden valmistajat John Deere Forestry ja Ponsse. Kevyempää metsäkonekalustoa edustavat muiden muassa Sampo Rosenlew, Nisula Forest ja HS-Tekniikan maahantuoma Entracon. Myös maataloustraktoreiden metsävarusteet ja polttopuukoneet ovat edustettuina, uusimpana tulokkaana Fatgad Oy maahantuoma Itävaltalainen Binderberger. Metsänomistajille on tarjolla metsäyhtiöiden ja puunhankintaorganisaatioiden osastoja, sekä eri metsäpalvelutarjoajien esittelyjä. Näyttelytapahtumassa on oma puuha-alue myös perheen pienimmille.
Proforest on avoinna molempina päivinä klo 10–17. Messujen avajaispuheen pitää perjantaina klo 12 MTK metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola. Messujen juontajana toimii koomikko ja imitaattori Juha Laitila.
Osoite: Turvetie 1272, 8660 Haapavesi
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Video: Antti Linna kertoo, miten moottoritekniikka on kehittynyt turboahtimen ja päästörajoitusten myötä – ”Dieselmoottoria tullaan hyödyntämään vielä pitkään tulevaisuudessa”
- Seinäjoella toimiva HC Petersen Finland Oy toimittaa Zetor- ja Deutz-traktoreiden varaosa Pohjoismaihin – varaosavarastossa osia myös yli 70-vuotiaisiin traktoreihin
- Kymen Linjaraivauksella on raivauskäytössään monipuolista konekalustoa – yrityksen omistaman välineistön merkitys korostuu haasteellisissa kohteissa
- Sleipner Finland Oy – 500 tonnia kumipyörille
- Huonon kesän hyviä koneita - Masinistikesä 2017