Ford 7700 -traktorissa oli äänieristetty ja lämmönpitävä turvaohjaamo – parempaa ohjaamoa ei katsottu silti kalliimman hinnan arvoiseksi
Ford 6700 ja turbomalli 7700 olivat tuttua Ford-laatua, mutta niitä myytiin huomattavasti vähemmän kuin vastaavia 600-sarjalaisia. Parempaa ohjaamoa ei katsottu vajaat 10 prosenttia kalliimman hinnan arvoiseksi.
Ford 7700 -traktoria valmistettiin vuosina 1976–81 Basildon, Englanti, Antwerpen, Belgia ja Detroit, USA. Kuva: Kimmo KottaTurvaohjaamot tulivat pakollisiksi monessa Euroopan maassa 1970-luvun alussa. Valmistajille siitä ei ollut isoa vaivaa, traktorit tehtiin jatkossakin avomallisina ja maahantuojat asensivat niihin kunkin maan vaatimukset täyttävät ohjaamot. Muutamien vientimaiden melurajat tiukentuivat pian turvaohjaamopakon jälkeen, eikä sekään ollut vielä ylipääsemätön ongelma. Kumityynyillä ja toppauksilla hyteistä saatiin melko äänettömiä, mutta ei kovin toimivia. Ohjaamoon keskellä oli yleensä korkea vaihteistokotelo ja vaihdekepakot kulkua haittaamassa.
Tiettyjen markkina-alueiden merkkeihin, kuten Valmetiin ja Volvoon, voitiin asentaa kiinteät ohjaamot, mutta suurilla valmistajilla oli monia asiakasmaita, joissa ei tarvittu minkäänlaisia ohjaamoita, tai jos tarvittiin, niin vaatimukset olivat huomattavan lieviä. Niinpä muutamat isot merkit alkoivat tehdä perusmallien ohella tehdasasennetuilla ohjaamoilla varustettuja de luxe -versioita, joissa oli entinen tekniikka upeammissa kuorissa. MF:n vastaus tiukkoihin ohjaamomääräyksiin oli 500-sarja, Fordilla puolestaan 700-sarja, jonka tehokkain englantilaismalli oli Ford 7700.
Jenkkityyliä
Fordin vuoden 1964 lopulla esiteltyä 1000-sarjaa uudistettiin tekniikan ja ulkonäön puolesta jo kolmisen vuotta myöhemmin, 1970-luvun puolivälissä siitä muunneltiin kuusi eri mallia käsittänyt 600-sarja. Tekniikkaan tehtiin joitakin parannuksia, mutta perusolemus säilyi jokseenkin entisellään. Ohjaamoina käytettiin samoja Fordin Fiecoja kuin tonnisarjassakin, mutta jos vientimaissa oli kovemmat melurajoitukset, niin traktoreihin asennettiin ruotsalaiset Hara-ohjaamot.
Ford oli aloittanut äänieristetyn ja lämpimän pitävän turvaohjaamon suunnittelun heti 1970-luvun alussa. Projekti oli hyvin haasteellinen, koska Fordia myytiin sosialistisia valtioita lukuun ottamatta jokseenkin kaikilla maailman kolkilla ja maakohtaiset vaatimukset olivat hyvin kirjavia. Ensimmäisestä versiosta tuli melko onnistunut, mutta sen ulkonäköä pidettiin liian simppelinä. Tarvittiin tyylikkyyttä, John Deere kun oli hiljattain esitellyt kaarevalasisen SG-ohjaamonsa. Niinpä asialle pantiin Fordin autokorisuunnittelijat, joiden työstämä Q-cab (quiet cab = hiljainen ohjaamo) esiteltiin 21.5.1976. Englannin tiukentuneet ohjaamomääräykset astuivat voimaan seuraavan kuun alussa.
Kaikkien Ford-mallien Q-ohjaamot olivat samankokoisia, saattoihan pienellä traktorilla olla suuri kuski, kuten traktoripuolen johtaja Lawrence Chivers totesi. Melu ja vilu pysyivät nyt ulkopuolella, mutta John Deeren kaltainen ylellisyys puuttui. Niinpä malleista 6600, 7600, 8600 ja 9600 työstettiin 700-sarja, joka poikkesi ulkonäkönsä puolesta aiemmista Fordeista.
Kuusisylinterisissä traktoreissa muutokset aiempiin malleihin verrattuna rajoittuivat lähinnä tehojen nostoon, uuteen ohjaamoon ja konepelteihin, mutta nelisylinterisiin 6700- ja 7700-Fordeihin tehtiin isompia parannuksia. Tasalattian takia jouduttiin ohjaamoa nostamaan korkeammalle. Vaihdevivut siirrettiin oikealle sivulle, samoin voimanoton kytkentä. Vasenta kättä tarvittiin vain käsijarrun vetämiseen. Tehostin vaihtui hydro-ohjaukseen ja polkimet riippumallisiksi. Etuakselin jenkkimallinen kiinnitys kasvatti akseliväliä 35 sentillä.
Fordson- ja sittemmin Ford-pohjaisia nelivetoja oli tehty 50-luvun puolivälistä lähtien, mutta vasta nyt Ford esitteli omat tehdasnelivetonsa. ZF:n tekemän vetävän etuakselin sai heti tuoreeltaan kahteen suurimpaan traktoriin ja 7700-malliin vuoden viiveellä.
Ford 6700 ja turbomalli 7700 olivat tuttua Ford-laatua, mutta niitä myytiin huomattavasti vähemmän kuin vastaavia 600-sarjalaisia. Parempaa ohjaamoa ei katsottu vajaat 10 prosenttia kalliimman hinnan arvoiseksi. Kuusisylinteriset Fordit uudistettiin 70-luvun lopulla TW-mallistoksi, nelosiin tuli vuonna 1980 pitkäiskuisempi moottori. Vuotta myöhemmin esiteltiin synkrovaihteistolla varustettu 10-sarja.
Ensiesittely Espoossa
Suomi oli Fordille hyvä asiakas, vuosina 1920–64 Fordson oli sota-aikaa ja muutamaa tuontisäännöstelyvuotta lukuun ottamatta eniten myyty traktorimerkkimme. Euroopan suurimpana vientimaanakin Suomi oli 60-luvun alussa ja koko maailma huomioituna peräti kakkosena, edellä oli USA. Kokonaismäärältään yleisimpänä merkkinä Fordson/Ford pysyi 60-luvun lopulle asti, jolloin kärkeen meni MF. Tonnisarjan tulemisen viivästyminen ja monet muut seikat vaikuttivat vuosimyynteihin sikäli, että Ford oli tipahtanut pitkäaikaiselle kolmossijalle.
Vuodesta 1975 lähtien Fordia myytiin kolmen vuoden ajan toiseksi eniten, eli 2 116, 1 983 ja 1 687 kappaletta. Yhtymä halusi kaiketi varmistaa sijoituksensa jatkossakin, koskapa 700-sarjan 24:s elokuuta 1976 tapahtunut maailman ensiesittely järjestettiin Dipolissa, Espoon Otaniemessä. Johtaja Ture Skog arveli, että ”Viistonnin” perinteitä jatkaneesta Ford 6700:sta tulisi myydyin malli, mutta ennustus toteutui vain osittain. Se saattoi olla suosituin 700-sarjalainen, mutta englantilaisten ja muidenkin eurooppalaisviljelijöiden tavoin suomalaisisännät ostivat mieluummin halvempia 600-sarjan Fordeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


